keskiviikko 13. toukokuuta 2020

Mykkäkoulu parisuhteessa





Mykkäkoulu on myrkkyä parisuhteelle. Pahimmillaan se voi olla vallankäytön ja henkisen väkivallan väline. Usein taustalla on jotakin muuta, harva haluaa ilkeyttään olla paha kumppanilleen.

Mykkäkoulun kohde kokee sen herkästi sananmukaisesti kouluksi: hän torjuu minut tahallaan ja haluaa rangaista minua.

Mykkäkoulua pitävä kokee, että häntä on kohdeltu väärin. Hiljaa oleminen voi olla keino yrittää saada oma viesti perille: nyt minä koulutan sinua, että pysähdyt, kuulet ja täytät tarpeeni.



Mykkäkoulun ongelmana on, että kohde ei välttämättä reagoi odotetusti; sen sijaan hän ahdistuu, hätääntyy tai suuttuu. Jokaisella on tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi, joten hylätyksi tulemisen tunne voi tuntua hyvin ahdistavalta.

Aina hiljaa olemisen tarkoitus ei ole kouluttaa toista. Sulkeutumisen takana on usein turvattomuudentunne. Ihminen ei uskalla tai halua kertoa tunteistaan ja ajatuksistaan. Taustalla voi olla useita syitä, kuten "Ihan sama, mitä minä sanon. Kaikki vain pahentaa tilannetta".

Mykkäkoulun aloittaja saattaa kokea riittämättömyyttä. Tämä saattaa johtua turhautumisen tunteesta; en osaa, en riitä, miksi toinen vaatii koko ajan jotakin? Ihminen voi kokea, että mitä tahansa sanoo, se vain pahentaa tilannetta. Kun on hiljaa, kaikki menee helpommin ohi.



Perimmäinen tarkoitus on voinut olla rauhoittaa tilannetta, mutta kumppani ei koe asiaa samalla tavalla vaan puskee päälle "sanoisit nyt edes jotakin!", mikä vain pahentaa tilannetta.

Toinen syy mykkäkouluun on: "Tuo suuttuu kuitenkin, jos sanon, mitä ajattelen." Jos on tottunut myötäilemään muita, konfliktitilannne voi olla kova paikka. Jos myötäilijä kokee, että hänen ajatuksensa ja tunteensa voivat satuttaa tai suututtaa kumppania, hänestä on turvallisempaa vaieta ja vetäytyä.

Vaikenija ajattelee suojaavansa kumppania, vaikka hän itse asiassa suojelee itseään kivulta, jonka suoraan puhuminen voi aiheuttaa.



Kolmas yleinen syy mykkäkoulun aloittamiseen on se, että "En tiedä vielä, mitä sanoa". Osa ihmisistä tarvitsee ristiriitatilanteen jälkeen aikaa jäsentää ajatuksiaan.

Ihminen, joka vetäytyy hiljaisuuden turvaan, on usein lapsuudessaan välttelevästi kiintynyt. Hän huolehtii muista, mutta ei osaa pitää puoliaan tai ilmaista kielteisiä tunteita. Ihminen on oppinut, että ei omien tunteittensa kanssa kannata mennä kohti toista.

Välttelevästi kiintynyt on jo lapsuudessaan oppinut, että hänen on pärjättävä yksin. Hänen on vaikea pyytää apua, luottaa muihin ja päästää toista lähelleen.



Usein myös miellyttämishaluiset ovat välttelevästi kiintyneitä. Miellyttäjä ajattelee, että hänellä ei ole oikeutta omiin tunnetarpeisiinsa tai että ne olisivat merkityksellisiä. Tärkeintä on muiden hyvä olo.

Mutta tunneyhteys ja luottamus on kuitenkin mahdollista saavuttaa niin itseensä kuin kumppaniin. Välttelevästä kiintymyksestä voi oppia pois turvallisessa parisuhteessa.






Lähteet: Helsingin Sanomat 30.4.2020, kuvat omat  


7 kommenttia:

  1. Mielestäni mykkäkoululla ei saavuteta mitään ja yleensäkkään puhumattomuudella. Meillä ei harrastettu mykkäkoulua entisen eikä nykyisenkään miehen kanssa, pyritään puhumaan silloin kun niihin tulee tarvetta ja mieluummin heti,hautominen tekee ainakin minulle pahaa. Nykyisellä kumppanilla tahtoo olla hieman kyllä taipumusta kävellä vaan pois, mutta kun palaa niin yleensä sanon että nyt puhutaan ja sitten puhutaan. Tiedän pariskuntia jotka hautovat asioita jopa vuosia tyyliin että sitten kun pääsen kostamaan joskus. Puhumattomuuden paineita en halua ottaa taakakseni enää nykyään vaikka joskus nuorempana niin pääsi käymään. Mukavaa viikon jatkoa Marja :-)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Pihakeiju kommentistasi. Onpa hienoa, ettei parisuhteissasi ole ollut/ole mykkäkoulua, sillä se myrkyttää suhteen. Puhumisen tärkeyttä ei voi enempää korostaa. Meilläkään ei ole miehen kanssa taipumusta mykkäkouluun. Voi olla hirvittävä riita, jossa minä välillä heitän astioita seinään, en oikeasti halua osua mieheen. Käyttäytymiseni on tosi lapsellista. Mutta sovitaan heti riita. Puhutaan ja halataan. Parisuhde on toiminut tällä rintamalla hyvin. Hyvää keskiviikkoa myös sinulle!

    VastaaPoista
  3. Mykkäkoulu on meillekin aivan mahdoton ajatus. Tulistutaan, riidellään ja mökötetään ehkä hetki, mutta sovitaan aika nopeaan. Kauniit kuvat.

    VastaaPoista
  4. Kiitos riitta k kommentistasi. Niin on paras, sopia heti, eikä nukkua yön yli. Minä tosin en saisi untakaan.

    VastaaPoista
  5. Kauniita kuvia.
    Joskus nuorena jostain loukkaantuneena yritin usein olla mielenosoituksellisesti puhumatta, mutta vaikka kuinka yritin en osannut olla hiljaa kymmentä minuuttia kauemmin. Sitten suutuin itselleni ja kaadoin senkin toisen niskaan. Parempi sanoa ääneen se, mikä hiertää.
    Mukavaa illan jatkoa Marja!

    VastaaPoista
  6. Hyvä ja asiantunteva postaus! Kiitos. Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  7. Kiitos kommentista Erikoiset Asiantuntijat. Samoin sinulle mukavaa loppuviikkoa.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!