perjantai 8. toukokuuta 2020

Parisuhde poikkeustilan aikaan




Ei korona amputoi parisuhdettamme. Olla jaanaillaan, höpötellään, pähkäillään ja köllötellään yhdessä kotona. Yhden kerran olen kilahtanut, kun huomasin ja tajusin, että minä olen jo vuoden siivonnut yksin. Mies saa olla tyytyväinen, kun olen niin hajamielisen muistamaton, enkä pidä siivoamista niin tärkeänä asiana, että sitä muistelisin. Joten sanoa paukauttelin, kun keskustelimme asiasta, että nyt on viimein hänen vuoro.

Toisaalta minun ehkä pitäisikin huolehtia yksin siivoamisesta, koska mies hoitaa kaikki niin sanotut miesten hommat esimerkiksi pitää meidän auton kotterot kunnossa. Mutta minä kyllä silloin tällöin autan häntä halkojen tekemisessä ja hoidan yksin puutarhan. Noin kokonaisuudessaan meidän parisuhde on kuitenkin hyvä.


Parisuhteen ei tarvitsekaan olla täydellinen. Pelkkää mahtavaa auvoa täynnä oleva suhde ei ole normaaliaikanakaan realistinen. Poikkeusaikana jotkut saattavat kiukutella tavallista enemmän. Seksihalut puolison kanssa ei mene yhteen. Tuntuu, että edes kumppani ei tunnu ymmärtävän tunteita kaiken kaaoksen keskellä.

Tärkeintä nyt koronan aikaan on tunneyhteys. Se vaikuttaa seksuaalisuuteenkin. Tunneyhteys tarkoittaa ajatusten jakamista tunnetasolla. 

Hyvä tunneyhteys ei tarkoita sitä, että parisuhteessa koetaan korona-aika samalla tavalla. Osa ihmisistä vähättelee tai vetäytyy. Toiset ylireagoivat. Osa sopeutuu hyvin.



Tärkeää on ymmärtää, että kumppani voi reagoida tilanteeseen hyvin eri tavalla kuin itse. Tunteiden jakaminen auttaa ymmärtämään toisen reaktioita. Kyse on siitä, että kyetään vastaan ottamaan ja hyväksymään toisen tunteet.

Poikkeusajasta ja eristäytymisestä ei tarvitse tulla romantiikan pikakurssia, mutta on tärkeä ymmärtää, että epävarmuus voi aktivoida toisella erilaisia tarpeita. Osa voi olla koronan takia niin ahdistunut, ettei seksuaalisia haluja ole ollenkaan. Puoliso saattaa puolestaan haluta rentoutua läheisyydellä ja seksillä.






Lähteet: Helsingin Sanomat 24.4.2020

4 kommenttia:

  1. Hieno postaus Marja. Korona ei ole vaikuttanut lainkaan meidän parisuhteeseen, mutta kyllä moniin vuosiin mahtuu isojakin kriisejä pari. Kyllä niinä hetkinä on kaikki isketty pöydälle ja rankkaa ollut, mutta lähdetty siitä uuteen nousuun. Eli kriiseistä poikii paljon hyvää, jos kumpikin uskaltaa olla rehellinen. On mielenkiintoista miten paljon tunnelukkoja ja myös etääntymistä voi ulkopuoliset paineet tuoda liittoon vaikka itse liitto on onnellinen.

    Sydämellistä äitienpäiväviikonloppua Marja. <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos Tiia kommentistasi. Ulkoiset paineet tosiaan vaikuttavat parisuhteeseen, vaikka suhde olisi hyvä ja turvallinen. Kriisi on myös mahdollisuus. Hienoa että teidän parisuhde on kestänyt ne. Ne ovat varmasti itse asiassa lujittaneet liittoa. Ei meilläkään korona ole kummemmin vaikuttanut parisuhteeseen.Itse asiassa se on vain lähentänyt meitä, koska on enemmän yhteistä aikaa.

    VastaaPoista
  3. Ihana kun otat seksuaalisuudenkin mukaan näihin korona-aiheisiin postauksiin, varsinkin aikuisena 50+ naisena. Itse en älyäisi sitä edes ajatella, vaikka vallan luonnollinen ja kuuluva osanen sekin, ja liittyy varmasti oleellisesti koronaankin!

    VastaaPoista
  4. Joo, kyllä seksuaalisuus jotenkin korostuu parisuheessa tällaisena aikana, kun ollaan paljon yhdessä. Se lähentää. Mutta tietysti voi olla niinkin, kuten kirjoitin, että hyvin ahdistuneena ja huolestuneena ei ole seksi ensimmäisenä mielessä. Kukin tavallaan.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!