keskiviikko 1. tammikuuta 2020

Miten nopea ihminen voisi ymmärtää hidastempoista?



Minulla - vaikka en ole puhdas ekstrovertti - on joskus vaikeuksia hitaan puhujan seurassa. Tekisi mieli malttamattomasti sanoa: sano nyt jo. Ja sassiin. En tietenkään sano tätä ääneen ja yritän virittäytyä hänen kanssaan samaan tunnetilaan ja taajuuteen. Osin tämä käy myös peilisolujen turvin.

Jos toisen rauhallisuus ärsyttää, pulssi nousee, ja on hankala olla kärsivällinen, on usein kyse ekstrovertin reaktiosta. Ihminen ei ole välttämättä täysin ekstrovertti tai introvertti vaan myös siltä väliltä.


Noudatan 30 sekunnin sääntöä. Se tarkoittaa sitä, että riippumatta siitä, mitä toinen ihminen nyt yrittää sanoa, ja tai olenko samaa tai eri mieltä, keskityn ottamaan vastaan hänen viestinsä häntä häiritsemättä ainakin 30 sekunnin ajan.

Voi ottaa rennon asennon ja olla aidosti kiinnostunut toisen sanomisesta. 30 sekuntia on aika, jossa ihminen saa keskustelussa sanottua ydinjuttunsa. 30 sekuntia riittää arkitilanteessa hyvin, ja sitä voi tietoisesti myös harjoitella.


Temperamentti on meidän synnynnäinen tapa reagoida ja toimia eri tilanteissa. Kun ihminen on esimerkiksi rauhallinen, hidas ja niin sanotusti introvertti, hän voi olettaa, että muutkin ovat samankaltaisia. Samoin ekstrovertti kuvittelee muiden olevan ulospäinsuuntautuneita.

Ekstrovertin olisi hyvä ymmärtää, että keskustelukumppani aistii tämän sanomattomista eleistä ja ilmeistä kärsimättömyyden, vaikka ekstrovertti ei sanoisi mitään.





Lähteet: Helsingin Sanomat 28.9.2019, kuvat omat  

8 kommenttia:

  1. Hyvä neuvo! Itse olen erittäin introvertti.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi Kivisen Vilma. Hienoa että tiedät suuntautumisesi. Itse olen pohdiskellut sitä kovinkin ja päätynyt tuohon vähän fifti-fifti. Kaunista ja onnellista uutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
  3. Meikäläisessä asuu introvertti sekä ekstrovertti ja silläkin on kai nimi,oisko ambivertti tai jotain. Ymmärrän molempia mutta jotkut introvertit ovat niin sulkeutuneita että heidän kanssaan on vaikea kommunikoida kun ei tiedä mitä pohjimmiltaan ajattelevat. Tarvitsen omaa aikaa ja pohdin paljonmaailman meininkiä mutta sitten kun on ollut yksikseen jonkun aikaa niin on yhtä juhlaa jos kohdalle sattuu ihminen jonka kanssa puhua pulputetaan ja parannetaan tää paha maailma. Mukavaa alkavaa vuotta Marja :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Pihakeiju. Tuota introvertin ja ekstrovertin yhdistelmää sanotaan joskus ambivertiksi kuten kirjoitit, mutta psykologiassa vähän kiistellään tästä käsitteestä, ja useimmin käytetään vain sanoja introvertti ja ekstrovertti. Minusta tuntuu, että suurin osa ihmisistä kaipaa omaa aikaa ja välillä yksinoloa. Ihana lukea, miten nautit ihmisten kohtaamisista ja puheen pulputuksesta. Ja tässä maailmassa on tosiaan parannettavaa. Onnellista uutta vuotta myös sinulle!

      Poista
  4. Hyviä neuvoja, olen introvertti, mutta ajatuksissa nopea ja hitaamman tempo joskus saa mielessä ajatuksen, että menes nyt asiaan. Mutta sitten mietin aina omaa jutteluani, että saatan itsekin kertoa tarinoita kiertäen ja kaartaen ja tältäkö omat löpinäni toisesta tuntuu.

    Sydämellistä uutta vuotta Marja. <3

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommentistasi Tiia. Sama täällä että ajatus kulkee välillä liiankin vilkkaasti. Joskus on vain niin kärsimätön kuuntelemaan toista perusteellisesti. Mutta onneksi kaikkea voi oppia. Kaunista ja onnellista uutta vuotta myös sinulle!

    VastaaPoista
  6. Jo otsikko hymyilytti. Hyvä aiheen valinta taas kerran.
    Jos joskus miehen rauhallisuus ärsyttää, vaikka juuri siihen hänessä rakastuin. Muttei kaikkien sanomisten tarvitsisi olla niin loppuun asti harkittuja :D
    Kaikkea kaunista alkaneeseen tammikuuhun sinulle Marja!

    VastaaPoista
  7. Kiitos kommentistasi Kirsti. Juu täälläkin joskus miehen rauhallisuus juilii, mutta minäkin rakastuin eniten hänen luonteenpiirteistään juuri siihen. Turvalliseen rauhallisuuteen. Samoin mukavaa uuden vuoden alkua sinulle!

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!