torstai 7. kesäkuuta 2018

Tein kuusenkerkkäsiirappia. Kelpo lääke yskään ja maistuu hyvältä.



Kuusen kerkkiä eli vaaleanvihreitä vuosikasvaimia voi kerätä vielä kesäkuun puolella. Mutta nyt alkaa olla viimeiset hetket käsillä niiden keräämiseen. Kun tekee kuusenkerkkäsiirappia. Pitää varata aikaa sen tekemiseen. Keittämiseen menee noin viisi tuntia. Mutta kattilaa ei tarvitse hämmentää. Keitos valmistuu kuin itsestään. 

Kuusenkerkkäsiirappi on vanha, hyvä yskänlääke. Mutta se on herkullista jälkiruokakastikkeena ja sopii myös pääruokiin esimerkiksi uunijuureksiin ja lihaan. Maussa on vain pienen pieni  ja sopiva kuusen aromi. Kuusenkerkkien kerääminen on hidasta. Mutta juuri siksi ihanan rauhoittavaa puuhaa.

Tarvitset:
  • 1,5 litraa kuusenkerkkiä
  • 1 kg sokeria
  • 1 ruokalusikallisen vaniljasokeria
  • 2 l vettä
-Huuhtele kuusenkerkät hyvin, laita kattilaan, peitä vedellä ja keitä miedolla lämmöllä noin 2-3 tuntia. Siivilöi lopuksi kerkkkien liemi
 toiseen kattilaan. Lientä pitäisi olla nyt 1,5 litraa.






-Lisää kuusenkerkkäliemeen sokeri ja vaniljasokeri ja keitä vielä 1-2 tuntia, kunnes keitos muuttuu tummanruskeaksi ja siirappimaiseksi.

-Purkita makoisa keitos.

Kuusenkerkkien keräilyyn tarvitaan maanomistajan lupa.



9 kommenttia:

  1. Kiitos Marja ohjeesta ja muistutuksesta. Tätä aion todella kin nyt tehdä, koska aioinkin mutta se unohtui. Nyt on pikkuinen tyttärentytär käymässä ja ajattelinkin että lähdettäisiin yhdessä kerkkiä keräämään vielä kun ehtii.
    Kuusenkerkkäsiirappi on varmasti yhtä monipuolinen käyttää kuin viime viikolla tekemäni voikukkasiirappikin. Ihmeesti se maistoi hunajalle, mutta tässä kuusenkerkkäsiirapissa on aivan varmasti ihan toisenlainen aromi! Jännää kokeilla aina kaikkea uutta mitä ei ole koskaan aikaisemmin tehnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ps. Kiitos kauniista sanoistasi - ne lämmittivät mieltäni kovasti .. <3

      Poista
    2. Kiitos, Tuulikki, kommentistasi. Lapsenlapsen kanssa on varmasti mukava keräillä kerkkiä. Ja lapsi oppii siinä samalla jotakin luonnosta. Tuota voikukkasiirappia olisi mielenkiintoista tehdä. Sitä voikin varmaan tehdä läpi kesän, kun voikukkia on kukassa aina.Älä turhaan kiittele. Kivaa päivän jatkoa sinulle!

      Poista
  2. Olen saanut joskus maistaa kyseistä siirappia. Sen tarjoaja sanoi reseptin olevan salainen. Enkä tullut heti kurkistaneeksi nettiin. Ja sitten asia unohtui. Kiitos Marja, kun raotit salaisuuden verhoa.
    Ihanaa kesäistä päivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirsti, kommentistasi.Vähän huvitti tuo salaisuuden verhon raottaminen. Netissä on varmasti vaikka kuinka monta ohjetta. Minä olen tehnyt kuusenkerkkäsiirappia melkein joka alkukesä. Se on jonkinlainen rauhoittava rituaali minulle. Kokeile ja maiskis! Kivaa päivän jatkoa sinulle!

      Poista
  3. Kiitos Marja! Kivaa että osaat noin hienosti tehdä siirappeja! En ole käynyt kotipaikoillani...sieltä olisin saanut vapaasti kerätä kerkkiä. Mukavaa viileää kesäpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Merja, kommentistasi.Eipä siinä paljon tekemistä ollut, kun kiehuu itsestään. Ihanaa ja rauhoittavaa tekemistä on kuusenkerkkien kerääminen. Kivaa ja vähän koleaa torstai päivän jatkoa sinulle!

      Poista
  4. Kivaa alkukesän puuhaa. Sopii hyvin meillekin, joilla ei ole omaa puutarhaa myllättävänä. Mutta se metsänomistajan lupa? Miten sen saa, jos ei tiedä kenen metsä edes on?

    VastaaPoista
  5. Kiitos, Eeva, kommentistasi. Sori, en tiedä, miten metsänomistajan lupa kysytään, jos tilanne on sellainen, ettei tiedä kuka metsänomistaja on. Taidat asua kaupungissa. Sinuna menisin johonkin suureen puistoon noin 150 metrin päähän liikenteestä ja keräisin kerkkiä sieltä. Kaupunkien alueella metsät ja puistot taitaa olla suureksi osaksi kunnan metsiä ja puistoja. Joten sinulla on kuntalaisena oikeus kerätä kerkkiä.Ja - vähän rikollisesti - ei kukaan metsänomistaja huomaa, että metsän kuusista on kerätty kerkkiä pieni määrä.Eikä he ole kyttäämässä metsässä, olisiko kerkkävarkaita liikkeellä. Tuskin edes tietävät, että kerkistä voi tehdä siirappia.Ja olisihan siinä pieni mukava jännitys. Ei siitä ole haittaa kuusille. Uskon, että saat kyllä kerättyä kerkkiä noin 1,5 litraa.Onnea keräilyyn. Kivaa päivän jatkoa sinulle!

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!