maanantai 4. kesäkuuta 2018

Näytätkö johtajalta vai hoivaajalta?



Ihmisillä on taipumus tehdä tulkintoja esimerkiksi toisten kiltteydestä, vihamielisyydestä, pätevyydestä kasvojen perusteella. Jotkut ihmiset ovat jo syntymästään asti hyviä tulkitsemaan kasvojen ilmeitä.



Kasvojen kulmikkuus ja leveä leuka liitetään usein johtajuuteen. Pyöreät kasvot ja suuret silmät - vähän vauvaa muistuttavat - liitetään hoivaamiseen. Koska ihmisillä on suuri taipumus tulkita pätevyyttä kasvojen perusteella, kasvot voivat vaikuttaa työhönottotilanteissa. Ja se on väärin ja usein harhatulkintaa.



Väärin on sekin, että miehet tulkitaan usein työhönnhakutilanteissa pätevimmiksi kuin naiset. Tutkimusten mukaan kauniit ihmiset saavat helpommin työtä kuin rumat.




Mitä lähempänä kulmakarvat ovat suuta, sitä epäluotettavampana  ja vihaisempana ilmettä pidetään.


Kasvojen tulkinnan ja vaikutelman vuoksi saatetaan somessa käyttää filttereitä ja kuvanmuokkausta. Somessa miellyttävät samat kasvonpiirteet kuin todellisuudessa: Suuret silmät, pieni nenä ja leuka.

                    Marilyn Monroella oli täydelliset ihannekasvot: muun muassa pyöreät, suurisilmäiset.

Ilo on selvemmin tulkittavissa kasvojen piirteissä kuin kielteiset tunteet. Hymyily helpottaa myös vuorovaikutustilanteita. Siis kannattaisi hymyillä.

Tulkitsetko sinä toisia ihmisiä kasvojen perusteella?




Lähteet: Helsingin Sanomat 27.5.2018, kuvat Pixabay

5 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen aihe.
    En ole miettinyt, mutta jostainhan se ensivaikutelma kanssaihmisistä syntyy.
    Täällä somessa se syntyy enemmän siitä, mitä toinen sanoo kuin siitä, miltä hän näyttää. Väitän näin, koska minulla on tuttavia, joita en ole tavannut, ja joiden kanssa on viestitelty vuosia. Tuntuu kuin olisimme ystäviä Heillä on kuvana kissan, kukkien tai vaikkapa moottoripyörän kuva. Kasvotonkin voi tuntua läheiseltä.
    Oikeassa maailmassa vaikuttaa ihmisestä huokuva lämpö, joka kyllä heijastuu kasvoistakin, vaikka ilme olisi totinen.
    Olen joskus ollut tilanteessa, jossa olen joutunut valitsemaan sosiaalityöntekijöiden kanssa kurssilaisia sijaisvanhemmuuteen valmennettavaksi. Tehtävä olisi ollut minulle mahdoton, ilman sosiaalityöntekijöiden apua. Minusta on äärimmäisen vaikeaa valita kymmenistä hyvistä ehdokkaasta vain 10 -12 henkilöä kurssia kohden.
    Nautinnollista kesäistä viikkoa!


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirsti, kommentistasi.Niin, ehkäpä ensivaikutelma voi syntyä senkin perusteella, mitä ja miten kirjoittaa.Kuten sinulla on käynyt. Vuosien viestittelykin todistaa sitä. Olen samaa mieltä tuosta ihmisestä huokuvasta lämmöstä. Sen tuntee ja näkee myös kasvoista. Tuntuu, että se todella on jonkinlaista energiaa tai auraa, johon aika monet uskoo. Ihanaista alkanutta viikkoa sinulle!

      Poista
    2. Olen niin samaa mieltä Kirstin kanssa, ettei minun tarvitse kirjoittaa omaa kommenttia ollenkaan :). Etenkin tuo ihmisestä huokuva lämpö, sen tuntee, jos sitä on.
      Paitsi sen lisäisin tähän, että minulle käy usein niin, että tulkitsen toisen ihmisen ulkonäön perusteella ihan väärin, joten olen yrittänyt luopua siitä.

      Poista
  2. Hei Marja. Heti tulee mieleen silmät. Millaiset silmät ovatko ystävälliset vai epäilevät vai vihaiset. Välinpitämätön ilme on luultavasti pahin minulle jos ihmiseen ei saa katseen kautta mitään kontaktia. Tietenkin kasvot ja niiden ilmeet ovat tärkein mitä ihmisessä katsoo. Joskus voi ilmeet myös tulkita väärin. Jos toinen vaikka miettii jotain vaikeaa tai surullista asiaa se näkyy kasvoilta. Kesäistä ja viileää päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Merja, kommentistasi. Tuon ihan unohdin: silmät. Ei niitä turhaan sanota sielun peileiksi.Minusta hyvin pistävä katse on jotenkin ahdistava tai pelottava. Aivan kuin ihminen jotenkin porautuisi kiinni. Mutta ehkä myös silmän muoto voi vaikuttaa. Isot silmät tuntuvat vain jotenkin lämpimimmiltä.Sanomasi katseen väistely on kyllä aika kiusallista. On kuin puulle puhuisi. Joskus se voi olla vain ujoutta. Ilmat viileni. Täällä tuulee kovasti. Mukavaa viikon alkua sinulle!

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!