perjantai 29. kesäkuuta 2018

Päivän vaatteet ja kuulumisia 11.



Miten tässä näin kävi? Viime viikolla aioin kirjoittaa postaussarjan kotivaatteista. Mutta lipsahdin. En voinut olla pukematta tätä oranssia mekkoa päälle sen ajaksi, kun tytär topakkaan tapaansa valokuvasi. Elämä on välillä vain suloinen tottumus. Mutta aion ensi viikolla palata ruotuun. Minä ailahtelevainen naisihminen.


Mekko on hyvin vanha ja merkiltään Kello. Olen jo vuosia tykännyt siitä kesämekkona. Ehkä siksi että se on pellavaa ja oranssi.

Juhannus meni rattoisasti ilman suuria juhlimisia. Ilmakin oli aattona suhruinen ja tuulinen. Oli kiva herkuttelun ja maalaamisen välillä käpertyä sohvalle lukemaan kirjaa. Ja varmaan moni ihmishenki säästyi juhannuksen juhlinnassa, koska joissakin osaa Suomea kehotettiin myrskyn takia välttämään huviveneilyä.


Juhannuksen jälkeisenä sunnuntaina päätettiin tyttärien kanssa mennä syömään Mäntyharjun thaimaalaiseen ravintolaan. Oli ihanaista, että molemmat typykkäni olivat kotona.

No, ravintolareissusta sukeutui polveileva reissu. Välillä puhuttiin avoimesti. Välillä oli riidanpoikasta. Liljeströmin naisten tavoin. Vanhempi tytär ajoi kulahtanutta Alfa Romeota. En edes tiennyt, että mies on taas jossakin välissä ostanut vanhan auton rähjän. Kyllä se vähän urheiluautoa muistuttaa. Se on myönnettävä. Pukkaako hänellä keski-iän kriisiä, kun pitää mennä ostamaan urheiluauto? Seuraavaksi varmaan moottoripyörä. Tutkimattomia ovat miesten tiet...


Ensimmäinen ongelma mutkikkaalla matkallamme oli, ettei thairavintola ollut auki. Ei kai sitä ole suljettu? (Huokaus.) Kävin siellä kerran aikaisemmin, ja se oli todella hyvä etninen ravintola näin pienellä paikkakunnalla. Ehkä porukka ei osaa olla täällä ilman pitsaa (Kirjoitan tuon sanan ihan tarkoituksella noin. Koska pizza on Suomessa niin suomalaista. Esimerkiksi aito italialainen järkyttyisi ananaksesta pitsassa.) Kylän pitseriaan käy siis monen tie.



Eipä hätiä mitiä. Päätimme mennä parinkymmenen kilometrin päässä olevaan Kissakosken ravintolaan. Kenellekään meistä naisista ei juolahtanut mieleen sen aukioloajat. Olisin osannut vaikka silmät ummessa opastaa tyttäreni ajamaan ravintolaan. Mutta minun muistiin ei kuulemma voinut luottaa. Nykyaikaa: navigaattori päälle. Minä suu kiinni. Navigaattori opasti ajamaan uskomattoman pieniä teitä, lähinnä hiekkateitä,kohteeseen. Nuorempi, käytännöllisempi tyttäreni sanoi hiekkatieltä toiselle ajaessamme jotakin sen suuntaista, että ihan kuin hullujen kyydissä olisi. Näin varmaan olikin.


Vaiherikkaan reissun jälkeen ravintolaan saapuessamme se oli jo kiinni. Armoton nälkä. Ehkä siksi kaikki vähän pahalla tuulella. Epäkäytännöllisempi vanhempi tytär esitti suurisuuntaisesti ajatuksen, että ajaisimme Heinolaan. Sinne olisi ollut about 70 kilometriä matkaa. Käytännöllinen tytär sanoi, että nyt tilataan puhelimella valmiiksi pitsat paikallisesta pitseeriasta. Haetaan ne vain kotimatkalla. Ja niin hän teki. Ruikutimme toisen tyttäreni kanssa ettei pitsaa. Nuorempi siihen: Ettei tässä ole nyt muuta vaihtoehtoa. Minä en kerta kaikkiaan tajua mistä nuorempi tyttäreni on perinyt käytännöllisyytensä ja järkevyytensä geenit. Ehkä on hypätty kahden sukupolven yli, ja hän on perinyt ne minun isovanhemmilta. Jotka eivät olleet kaiken maailman haahuilijoita -aina vähän pihalla - vaan roti ahkeria ja kunnollisia ihmisiä.



Reissun opetus: Ei kannata valittaa, että Mäntyharjulla on vain pitseeria ja joitakin lounasravintoloita. Nälissämme kotona mussutimme pitsaa - josta ei muka tykätä - oikein tyytyväisinä.

Ihanaa viikonloppua kaikille! Nautitaan kesästä!


8 kommenttia:

  1. Hahaa Marja elämänseikkailija! Pitsa on juurikin nälkäruokaa! Sitä ostetaan silloin kun on kiva nälkä! Siksi se maistuu niin hyvältä. Mekkosi on upea. Hienoa että se mahtuu yllesi edelleen. Et siis ole lainkaan lihonut vuosien varrella ns. Muuttunut tuuheaksi. Alkoi muuten mieli tehdä pitsaa tai yleensäkin mennä tyttöni kanssa ulos. Lapsenlapsillani Canadassa oli eilen viimeinen koulupäivä. En tajunnutkaan miten pitkään koulu heillä kestää. Koulu tosin sitten alkaa vasta syyskuussa. Ihanaista viileää sadepäivää Marja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Merja, kommentistasi. Melkoinen seikkailu se tosiaan oli etsiä muuta ruokapaikkaa kuin pitseriaa. Ja sinnehän sitten lopulta päädyttiin. Tuota en pitsasta tiennytkään: nälkäruoka. Minusta ronkelista se on mättöä. Mutta maistuupa silti. Näköjään. Kiitos mekon kehuista. Kyllä minä välillä lihoin ehkä about kahdeksan vuotta sitten. Todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta, mikä hidasti aineenvaihduntaa, palelutti, väsytti, lihotti. Sain siihen elinikäiseen Tyroksiini-lääkityksen. Nyt on muutaman kuukauden sisällä ilmaantunut samanlaisia oireita. Täytyy ensi viikolla mennä labraan mittauttamaan arvot. Ne kai voi lääkityksestä huolimatta alkaa heittää.Perjantaihan on oiva päivä mennä tyttären kanssa pitsalle.Koleaa mutta kivaa iltaa sinulle!

      Poista
  2. Kivoja kuvia. Tuo mekko on kuin sinulle tehty. Ilmeisesti siellä maalausurakka jatkuu.
    Teille kehkeytyikin oikein kunnon seikkailu. Nämä on niitä tilanteita, joissa pinnaa koetellaan ja joille nauretaan makeasti jälkeenpäin. Ihanat tyttäret sinulla.
    Mahtavaa viikonloppua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirsti, kommentistasi.Maalausurakka saatiin eilen päätökseen yrittämällä poistaa sinne tänne roiskuneet (minun toimesta) maalitäplät. Tinnerikään ei oikein kunnolla tehonnut. Piti raaputtaa. Jees, mutta se homma on nyt ohi. Ulkotöissä alkaa uudet haasteet. Tyttärien kanssa on - kaikesta torailustakin huolimatta - hyvä olla. Onnellisia päiviä sinne Espanjan kesään!

      Poista
  3. Tuo mekko on aivan ihana, kun se on pellavaa, ja vieläpä oranssin eri sävyissä - yksi lemppari äreistäni. Minäkin voisin kuvitella pukeutuvani tuollaiseen kun siinä on vetoketju edessä. En pysty pukemaan kankaisia puseroita tai mekkoja jos niissä ei ole vetoketjua, tarkoitan että jos pään yli pitäisi pujottaa. Kerran olen jäänyt jumiin johonkin vaatteeseen en muista olinko sovittamassa vai missä yhteydessä ja siitä tuli kammo. Vain trikoiset tai edestä vetoketjulliset ”kankaiset” käyvät. Fobioita on kaikenlaisia mutta onkohan tällaiselle nimeä. Siis jonkinlainen ahtaanpaikan kammo.
    Teillä on mukavaa tyttöjen kanssa, tuommoinen positiivinen nahistelu kuulostaa niin tutulta. Joskus tällä meidänkin piskuisella paikkakunnalla ollaan törmätty samanlaiseen nälkäongelmaan, mutta onneksi lähimmälle Abc:lle on aika lyhyt matka. Minullakin on kaksi aikuista tytärtä, ja tulee vertailtua meidän luonteita ja ajatustapojamme toisiinsa. Nyt sen viimeistään tajuaa, kuinka upeaa on kun tuli tehtyä lapset aika nuorena :)
    Toivottelenpa sinulle Marja nyt oikein mukavaa viikonloppua, toivottavasti tuuli kääntyisi pian etelätuuleksi.

    VastaaPoista
  4. Kiitos, Tuulikki, kommentistasi. Ja mekon kehuista. Oranssi on myös yksi minun lempiväreistäni. Piristävä ja iloinen väri. Pellava on hyvä kuumalla säällä. Lisäksi ekologinen, hajoaa luonnossa toisin kuin tekokuidut.Minäkin olen joskus jäänyt jumiin johonkin vaatteeseen. Meinaan rintojen kohdalta. Ei ollenkaan mukava tunne.Kyllä siinä ahtaanpaikan kauhu tulee. Varsinkaan jos itse ei millään saa vedettyä vaatetta pois.Tytärten kanssa on kiva olla. Näin heidänkin kesän lomillaan ollaan paljon yhdessä. Rattoisaa viikonloppua sinulle. Toivottavasti kova tuuli ei vaurioita kauniita kukkiasi.

    VastaaPoista
  5. Olipas vaiherikas reissu ravintolaan. Huvitti kyllä tuo lopputulos, että pizzaan oli tyytyminen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Outi, kommentistasi. Mutkia oli matkassa. Pitsa maistui vallan mainiosti lopuksi.

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!