maanantai 26. maaliskuuta 2018

Kahvin terveysvaikutuksia


On jännää se, että kahvia pidettiin jotenkin huonona terveydelle vielä muutama vuosi sitten. Ja nyt se on terveysjuomaa. Itse olen oikea kahvikatti ja olen vain iloinen, että suurella herkullani on terveysvaikutuksia. Kahvia on muuten juotu jo 1200-luvulta saakka.


Kahvin on huomattu ehkäisevän Alzheimerin ja Parkinsonin tauteja. Se vähentää myös aivohalvauksen riskiä ja saattaa pienentää riskiä sairastua maksasyöpään.


Kahvin kofeiini lisää valppautta ja tarkkaavaisuutta. Se myös parantaa mielialaa. Mutta toisaalta todella isot kahvimäärät saattavat lisätä hermostuneisuutta, ahdistusta ja jännittyneisyyttä. Joillekin kahvi voi aiheuttaa vatsavaivoja, närästystä, unettomuutta, sydämentykytystä.


Tutkimusten mukaan kahvi saattaa myös vähentää kakkostyypin diabetesta. Kofeiini parantaa myös suorituskykyä lyhyt- ja pitkäkestoisessa liikunnassa.

Kumpi on parempi tumma- vai vaaleapaahdettu? Ilmeisesti vaalea. Koska tummapaahdettuja papuja  - nimensä mukaisesti - paahdetaan kauemmin kuin vaaleita. Siksi niissä ei ole niin paljon antioksidantteja kuin vaaleissa pavuissa.


Kahvissa on siis myös antioksidantteja, jotka estävät kehon hapettumisreaktioita. Hapettumisreaktiot liittyvät vanhenemiseen.

Parasta olisi luomukahvi, koska torjunta-ainejäämät jäävät myös kahvipapuihin. Laadultaa parasta on etiopialaisperäinen kahvi, koska se kasvaa noin kahden kilometrin korkeudessa viileässä vuoristossa, kypsyy hitaasti ja yleensä sato korjataan käsin.

Juotko sinä kahvia?




Lähteet: Voi Hyvin 10/2017, kuvat Pexel, Pixabay

10 kommenttia:

  1. Aijai kun tuo tummapaahteinen vain maistuu omaan suuhuni paremmin. Juon ja olen itse asiassa instaan kuvannut kahvihetkiä jo 5-vuotta. :) Mukavaa uutta viikkoa Marja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tiia, kommentistasi. Minäkin olen enemmän tumman ja vahvan kahvin ystävä. Etenkin espresson. Huh heijaa, olet ollut instassa jo viisi vuotta. Minä juuri parhaillani opettelen sitä. Kivaa pääsiäisviikon alkua sinulle.

      Poista
  2. Voi ei, eihän ilman kahvia pärjää. Nyt olen opetellut juomaan kahvini mustana, ja huomaan, että tarvitsen sitä vähemmän. Nyt pysyn kohtuudessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Eeva, kommentistasi. Sinäkin taidat kuulua meihin kahvikatteihin. Jos en juo espressoa, laitan tavalliseen kahviin tilkan maitoa. Voisi kokeilla tuota mustana juomista, niin ei tarvitsisi joka käänteessä sitä kahvikuppia käteensä.

      Poista
  3. Aamulla ainakin on pakko saada kahvia, muuten päivä ei lähde käyntiin. Pidän enemmän vahvasta kahvista. En laita kahvin sekaan mitään. Mukavaa päivän jatkoa Marja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirsti, kommentistasi. Minullakin on etenkin aamuisin valtava halu juoda se päivän ensikupponen. Sinä kuulut mustan kahvin koulukuntaan, joka varmasti on se alkuperäisin. Mukavaa pääsiäisviikon alkua sinulle.

      Poista
  4. Itse en enää kahvia juo, vaan olen koukussa teehen. Mutta tosiaan nykyään on varmasti monta myyttiä erinlaisten juomien ja ruokien teveyshaitoista kumottu, kun asioita tutkitaan enemmän, ja hyvä niin. rakastan edelleen kahvin tuoksua, vaikka en sitä enää juokaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Souliina. Ja sinä kuulut tee koulukuntaan.Teenjuojilla on varmaankin suuremmat mahdollisuudet löytää erilaisia makuja kuin kahvinjuojilla.Se on hyvä, että myyttejä terveyshaitoista kumotaan tieteellisellä tutkimuksella.

      Poista
  5. Vilpittömästi olin niin surullinen, kun aviomiehelläni todettiin Parkinsons-tauti 2 vuotta sitten, kun hän oli 49-vuotias. Hänellä oli ojennettu asento, vapina, oikea käsi ei liiku ja myös sykkivä tunne kehossaan. Hänet asetettiin Senemetiin 8 kuukaudeksi, minkä jälkeen Siferol otettiin käyttöön ja korvattiin Senemetillä. Tänä aikana hänelle diagnosoitiin myös dementia. Hän aloitti hallusinaatiot, menetti yhteyden todellisuuteen. Epäillään, että se oli lääkitystä, otin hänet pois Siferolilta (lääkärin tietämyksen mukaan) ja aloitin hänet tohtori Itohanilta tilaamallamme luonnollisella kasviperäisellä koostumuksella. Hänen oireensa heikkenivät täysin Dr Itohan HERBAL Formula- tai Parkinsons-taudin luonnollisen 3 viikon käytön aikana. yrttivalmiste. Hän on nyt melkein 51-vuotias ja pärjää hyvin, tauti on täysin käännetty! aviomieheni parani ja nyt aviomiehelläni ei ole Parkinsonsia, menin sairaalaan, joka sanoi, että Parkinsonille ei ole parannuskeinoa, ja ilmoitin heille aviomieheni paranemisesta ja he olivat yllättyneitä. ota yhteyttä tohtori Itohaniin myös muiden useiden sairauksien varalta ja saat neuvoja avioliittoasioiden hoitamiseen. Hän on hyvä mies
    Sähköposti greatcureman@gmail.com
    Whatsapp +2348152855846

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommentistasi Alana. Muistan viime viestistäsi miehesi paranemisen yrttivalmisteella. Itohan on varmasti hyvä mies, mutta en valitettavasti ole kiinnostunut hänen hoitotavoista. Uskon enemmän lääketieteeseen, ja aina olen saanut siltä apua. Tosin en ole sairastanut yhtä vakavia tauteja kuin miehesi.Lisäksi en pidä siitä, että kommenteissa mainostetaan jotakin ja jotain. Sanon tähän kaikella sydämmellisyydellä: nauttikaa miehen kanssa nyt yhteisestä ajasta. Näin poikkeusaikana elämästä nauttiminen voi vaatia paljon, kun pelotkin pitäisi kohdata. Mutta tulevaisuudessa on täysi elämä taas.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!