Minulle tuli kovat vatsakivut keskellä yötä. Niin kovat että soitin ambulanssin. Sairaalassa todettiin sappi- ja haimatulehdus. Sairaalassa olon noin kolmesta ensimmäisestä päivästä en muista mitään. Sen jälkeen vain morfiinijohdannaiskipulääkkeistä johtuvan höyteläisen olon ja väsymyksen.
Oli jännä huomata, miten erilaisia hoitajat on keskenään.
On empaattisia,
On rivakoita ja ahkeria.
On jotain tuolta väliltä.
On välinpitämättömiä. Kyynistyneitä.
Kun välinpitämättömältä hoitajalta pyytää lääkkeensä kipuun, hän tuo sen noin tunnin tai kahden kuluttua. Mutta onneksi suurin osa hoitajista on ahkeria ja empaattisia. He tekevät hyvin raskasta työtä.
Potilaskaverit vaihtuu tiuhaan. Kenenkään kanssa en ole syvemmin tutustunut. Huoneessa on yksi aivan ihastuttava hyvin vanha rouva. Joka on säilyttänyt rajansa, mieltymyksensä, mielipiteensä. Yksi aamu kuulin hänen keskustelun hoitajan kanssa.
Rouva: Onko tuossa kahvissa kermaa?
Hoitaja: Ei ole. Me käyteään vain maitoa.
Rouva:Sitten en juo sitä. Hommatkaa kermaa.
Hoitaja: Puuro on tänään mannavelliä.
Rouva:Minä en syö vellejä ja puuroja. Köyhänä aikana en muuta syönytkään. En koskaan enää.
Hoitaja: No, syö tuo mehukeitto sitten.
Rouva: Tuhahdus.
Viereisessä huoneessa on mies, joka huutaa kaiken aikaa. Joko valittaa tai huutaa aivan kummia laulun renkutuksia. Kävelin juuri huoneen ohi vessaan. Mies huusi kuin viimeistä päivää. Toinen hoitaja kiljahti: Nyt se puraisi. Raskasta. Niin raskasta duunia.
Sain ruveta syömään neljäntenä päivänä nesteitä ja nestemäistä ruokaa. Ei ole kunnon tuokahalua nyt reilun viikonkaan jälkeen edes ollut. Kaiken kattava väsymys. Odottelen milloin pääsen kotiin ja hiljaisuuteen.
Onko sinulla minkälaisia sairaalakokemuksia?
Minulla on onneksi vai hyviä kokemuksia, mutta sen muistan, että nukuttua en siellä saanut.
VastaaPoistaPikaista paranemista sinulle!
Kiitos Outi kommentistasi. Sama täällä. Aina vähän melua. Morfiinijohdannaislääkkeiden avulla nukun kuin tukki yötä päivää tällä kertaa.
PoistaOnpa ihme sairastuminen sinulla, Marja. Toivottavasti paranet pian kuntoon.
VastaaPoistaMinä en ole ollut vuodepotilaana, paitsi ihan lapsena. Mutta läheisteni kautta olen jonkun verran nykyajan sairaalatouhua seuraillut silloin tällöin. Olen pannut merkille, että aika yksin saavat potilaat olla, ja nopeasti kotiutetaan. Lohduttavia ja helliä sanoja saisi kuulla enemmän silloin, kun on kipeä olla.
Kiitos, Eeva, kommentista. Tämä on jotenkin erikoinen sairaus, että sappi ja haimatulehdus tulevat yhdessä. Mutta onhan nämä elimet vaikuttamisissa keskenään. Ei onneksi ehkä leikata. Suoneen tiputettava antibiootti puree niihin hyvin. Hienoa että olet saanut olla noin terveenä koko elämäsi. Minä olen ollut sairaalassa aikaisemmin.
PoistaTsemppiä ja pikaista paranemista, Marja! Toivottavasti pääset pian kotiin!
VastaaPoistaMinulla ei juuri ole sairaalasta kokemusta paitsi synnytyksestä.
Kiitos Minnea tsempistä ja kommentista.Kotiin olisi mieli, mutta kierrolla lääkäri sanoo, että tilannetta on tarkkailtava. Se kun voi romahtaakin aika helposti. Sinä olet saanut olla onneksi terveenä.
PoistaOlen ollut huolissani tuosta sairaudestasi. Onneksi olet päässyt hoitoon. Pysy vaan sairaalassa niin kauan kuin pitävät. Harmi, ettei kohdallesi ole sattunut pelkästään empaattisia hoitajia. Olen ollut elämässäni kuukausikaupalla sairaalahoidossa, eikä kohdalleni ole sattunut tylyjä lääkäreitä, eikä hoitajia. Toki heitä on. Tutuilla monilla on huonojakin kokemuksia. Hyvää viikonloppua ja toipumista.
VastaaPoistaKiitos, Kirsti, kommentistasi. Pysyn täällä niin pitkään kun pakotetaan. Hienoa, että sinulle on ollut kuin taivaasta laskeutuneita empaattisija hoitajia ja lääkäreitä. Minulla on ollut monenmoisia. Nykyisin sairaalasta kotiutetaan niin pian kuin mahdollista. Olen kotiinpääsyä ruikuttanut joka lääkärin kierrolla. Mutta vielä ei.
PoistaMiten tuo mahakipu sinulla alkoi? Söitkö jotakin raskasta, mausteista tai kaaliruokia? Minua kiinnostaa sen takia, kun muutaman kerran olen saanut kamalan mahakivun, joka alkaa yleensä yöllä. Ei se ole närästystä, mutta polttavaa kipua ylävatsassa ja viimeksi se kesti 9 tuntia...Luin jostakin että pitäisi mennä sairaalaan, jos se onkin jo haimatulehdus. Se onkin vaarallisempi juttu, kuin pelkkä sappikohtaus. Oon hirveen huono lähtemään lääkäriin, mutta kait sitä pitäis. Pelottaa kyllä seuraava kohtaus. Kun ei tiedä koska se tulee. Pikaista toipumista sinulle! Lepäile ja rentoudu nyt ihan luvan kanssa!
VastaaPoistaEn syönyt mitään erikoista. Heräsin vaan siihen, että oli hirveät ylävatsakivut, jotka säteili selkään. Kivut oli jopa synnytyskipuja pahemmat. Hiki valui ja tuskin sain 112:een kuiskuteltua ositteen. Kyllä sinun kannattaisi seuraavan kohtauksen aikana hakeutua sairaalaan. Sairaus todetaan nopeasti verikokeella. Kiitos toipumistoivotuksista. Ei tämä kyllä rentoutumiselta tunnu. Pikemminkin päinvastoin. Ja laitos on aina laitos. Jossa et saa päättää itse mitään.
PoistaToivotan paranemista ja toipumista sinulle! Ja lempeitä ja samalla tehokkaita hoitajia.
VastaaPoistaSiitä naapurihuoneen huutelevasta miehestä tuli mieleen oma isäni. Hän oli koko elämänsä oikea vanhanajan herrasmies, sydämellinen, hyväntahtoinen, oikeudenmukainen, ahkera, antelias, myhäilevä, rauhallinen, sovitteleva ja perheensä ihailema ja työtoveriensa kunnioittama. Kun hän tuli vanhaksi, hän oli ensin äitimme hoitelemana kotona, mutta sitten muutamaksi kuukaudeksi ennen kuolemaansa joutui sairaalaan. Siellä ollessa hänellä omi muutaman viikon tuollainen kausi, jolloin hän joko huusi tai laulaa hoilotti suurella äänellä. Se oli hyvin raskasta meille omaisille. Näimme että isällä oli joku sisäinen hätä, jonka ajattelemista hänen dementoituneet aivonsa torjuivat huutamisella. Enää emme tavoittaneet häntä puheella. Äidillemme oli erityisen raskasta, kun jotkut hoitajista ja osaston muista potilaista suhtautuivat rakkaaseen isäämme vain hulluna huutajana, vaikka hän oikeasti oli suuren elämäntyön suurella sydämellä tehnyt vanha mies, joka oli onneton elämänsä viimeisinä päivinä. Aiemmilla sairaalakäynneillä isämme oli herrasmieskäytöksellään saanut aina lempeää ja ystävällistä hoitoa ja kiitoksia käsrsivällisyydestään ja vaatimattomuudestaan - nyt kun hän oli avuttomimmillaan häneen suhtauduttiinkin tylysti.
Tämän vuoksi tunnen suurta empatiaa naapurihuoneesi miestä kohtaan. Ymmärrän, että kun on itse sairas, ei jaksaisi hälyä, mutta toivon, että et tuomitsisi miestä - hänen on paha olla.
Anteeksi jos kirjoitin tylysti. Mutta kun on itse todella sairas hermot ovat pinnassa. Kyllä minä ymmärrän sen, että mies oli luultavasti dementikko, peloissaan ja oli vatsasiteen perusteella ollut juuri isossa leikkauksessa. Dementiassa ihmisestä voi tulla aggressiivinen tai aivan eri ihminen kuin hän aikanaan oli.Ajattelet todella kauniisti isästäsi. Hän oli varmasti hyvin rakas.
VastaaPoistaMinä onnekas en ole joutunut olemaan koskaan sairaalassa. Sairaalaelämää olen nähnyt oikeastaan vain vanhempieni kautta. Ja muistan, että siellä osastolla oli niin tylyjä kuin ystävällisiäkin hoitajia ja lääkäreitä. Stressi taisi painaa joitakin heistä.
VastaaPoistaOlet todella reipas, kun sieltä sairaalasta kirjoittelet toipilaana ja väsyneenä.
Sinule toivotan voimia ja tsemppiä toipumiseen. Hyvää viikkoa!
Kiitos Tuula kommentistasi. Olet todella onnekas ja silkkaa rautaa, kun et ole joutunut koskaan olemaan sairaalassa. Kiitos paljon tsempistä.
VastaaPoista