sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Lapsen liika hemmottelu on pahaksi


Minua ei hemmoteltu lapsena. Jouduin tekemään paljon kotitöitä koulutyön ohella. Omat molemmat lapseni ovat onneksi melko ahkeria. En ole hemmotellut  heitä pilalle.


Normaaliin psyykkiseen kehitykseen kuuluu, että lapsi kohtaa myös pettymyksiä. Tämä vahvistaa lasta tulevaisuutta varten. Elämä ei ole aina helppoa.

Ylihuolehtivia vanhempia sanotaan helikopterivanhemmiksi, koska he pörräävät jatkuvasti lapsen ympärillä.


Totta kai kaikki vanhemmat haluavat lapsensa parasta. Mutta joskus se muuttuu liialliseksi hemmotteluksi. Lapsen elämästä poistetaan pettymykset, esteet. Lapsi saa kaiken valmiina. Lopputuloksena voi olla tyytymätön ja elämäänsä pettynyt nuori aikuinen, joka ei ota vastuuta omasta elämästään.


Huoli siitä miten lapsi pärjää alkaa usein jo alakoulussa. Tämä on tyypillisintä korkeakoulutettujen vanhempien keskuudessa.

Suomalais-yhdysvaltalainen hyvin tuore tutkimus, josta on saatavissa vasta alustavia tietoja, koski helikopterivanhemmuuden seurauksia korkeakouluopiskelijoiden keskuudessa. Helikopterivanhemmuuden seuraukset on usein hyvin suuria. Muun muassa nuoren aikuisen masennus, ahdistuneisuus, tunne-elämän säätelyn vaikeudet, tyytymättömyys elämään.

Mitä mieltä sinä olet hemmottelusta?








Lähteet:  Helsingin Sanomat 11.2.2018, kuvat omat

6 kommenttia:

  1. Minusta lasta ei voi hemmotella piloille. Puolesta tekeminen ja vahtaaminen sekä se, että lapsi ei kokisi pettymyksiä, eivät mielestäni liity hemmotteluun millään tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Komppaan tätä. Minustakin hemmottelu on aivan eri asia kuin se, ettei vaadi mitään tai passaa pilalle.
      Hemmottelu on minusta hyviä hetkiä, läsnäoloa ja rakkautta, valmiiksitekeminen, passaaminen ja pettymysten pehmittely on sitten jotain ihan muuta.

      Poista
    2. Kiitos Suttastiina kommentistasi.Ehkä valitsin väärän otsikon kirjoitukselle. Se tuli varmaankin siitä, että yleiskielessä sanotaan näin:"Lapsi on pilalle hemmoteltu". Mutta kuten sanoit, ei ole hyväksi passata ja olla vaatimatta mitään.

      Poista
    3. Kiitos, Outi, kommentistasi. Tämä blogger taitaa olla vähän sekaisin, kun en voi kirjoittaa kuvasi ja tekstisi alle. Nämähän lasten kasvatusasiat ja esimerkiksi imetys on ikuisia kiistan aiheita muun muassa yleisönosastoilla ja somessa.Valitsin varmasti väärän otsikon. Se tuli selkärangasta.Sinun käsityksesi hemmottelusta on varmaankin aivan totta. Hemmottelu ja helikopterivanhemmuus voivat olla eri asioita.

      Poista
  2. Peukku kuville. Mielenkiintoinen aihe. Isossa perheessä ei oikein ole voinut hemmotella lapsia edes tarpeeksi - saati liikaa. Joskus ystävieni kiitellessä lapsiamme ahkeriksi, olen sanonut:"Laiskalla äidillä on ahkerat lapset." Se on totta, kun vanhempi ei ole joka paikkaan revennyt, lasten on tarvinnut oppia omatoimisiksi. Hyvää sunnuntaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirsti, kommentista. Sinä varmasti ison lapsikatraan vanhempana olet kasvatuksen ammattilainen. Ei ison perheen äidillä tosiaankaan aika riitä hemmotteluun, vaikka haluaisikin.Olet ollut upea sijaisäiti.

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!