keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Millainen bloggaaja olen?



Sain tämän haasteen. Tarkoitus olisi vastata kysymyksiin, jotka hahmottavat millainen bloggaaja olen. Kysymykset saivat minut itsekin miettimään kunnolla bloggaamistani.

1. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Minulla oli viime huhtikuussa liian paljon aikaa, koska töissä oli helppo jakso. Mietin, että etsin jonkin sivutyöpaikan. Mutta eihän täällä pienellä kirkonkylällä Mäntyharjulla mitään töitä saanut. Sitten mieleeni välähti bloggaaminen. Mikä oli aika outoa, koska en ollut lukenut blogeja. Alitajunnan temppu. Luin sitten kaksi aikuisen naisen postausta. Ja tuumiskelin, että tuollaisia blogit ovat. Aloin sitten kirjoittaa spontaanisti omiani. Tekstit tulivat vuolaina,  ja nopeasti. Valokuvaus tökki pahasti. Ja tökkii vieläkin. Blogin on tarkoitus olla minulle myös oppimiskokemus, koska olen huono digitaidoissa. Yritän blogin myötä parantaa niitä.

2. Kuinka kauan olet kirjoittanut blogia?
Vasta vajaan vuoden. Huhtikuussa tulee vuosi täyteen.

3. Kuvaile blogiasi. Mikä on pääasiallinen aihe yms.?
Blogini on lifestyleblogi. Joten aihealueet voivat olla oikeastaan maan ja taivaan väliltä. Mutta olen huomannut, että postaukseni ovat menneet aika paljon psykologisten aiheiden, hyvinvoinnin ja terveyden suuntaan. Kerran viikossa on vaatepostaus. Välillä kosmetiikkapostaus. Kesällä aika paljon luonnossa kulkemisen postauksia.  Samoin puutarhan hoitoa. Välillä saatan kirjoittaa kasvisruoka kokkailusta. En kauheasti kuvaile omaa elämääni, vaikka haluaisinkin. Elämäni on melko tylsää ja tasaista. Ei siitä paljon kirjoitettavaa löydy. Mutta olen päättänyt, että opettelen tätäkin aihealuetta.

4. Kuinka usein päivität blogiasi?
Viisi tai kuusi kertaa viikossa.

5. Kumman valitset kuvan vai tekstin?
Ehdottomasti tekstin.

6. Mistä saat inspiraation postaukseen?
Yleensä ajankohtaisista aiheista Helsingin Sanomista. Kesällä luonnon kauneudesta. Ja tykkään muutenkin kauneudesta ympärilläni. Kirpparin vanhat, kauniit tavarat antavat inspiraatiota.
Samoin luetut romaanit voivat toimia inspiraation lähteenä.

7. Bloggaatko mieluiten aamulla, päivällä vai illalla?
Aamulla ja illalla.

8. Kuinka usein teet jotakin blogisi eteen, kuten otat kuvia, luonnostelet uusia postauksia, vastaat kommentteihin tms.?
Yritän oppia valokuvaamaan kännykkäkamerallani. Otan siis aika paljon valokuvia, jos aikaa jää työltäni. En luonnostele tekstejä. Vaan kirjoitan postauksen siltä istumalta. Haluan aina vastata kommentteihin.

9. Luetko muiden blogeja? Minkä tyylisiä?
Oman bloggauksen myötä olen alkanut lukea muiden blogeja. Minulla on muutama blogi, joita seuraan tiiviisti. Lukemani toisten  naisten blogit lisääntyvät koko ajan. Luen lähinnä lifestyleblogeja.

10. Mitkä asiat toisten blogeissa kiinnittävät huomiosi ja saavat sinut liittymään ehkä jopa lukijaksi?
Sisältö ja teksti. Tekstit edellä mennään.


11. Kolme parasta asiaa bloggaamisessa?
Olen nuoresta asti kirjoittanut lähinnä kaunokirjallisia tekstejä. Blogikirjoittaminen on uutta ja haastavaa. Paras asia on nimenomaan kirjoittaminen.  Vuorovaikutus lukijoiden kanssa. Tutustuminen toisten blogin pitäjien kirjoituksiin.

12. Entä kolme huonointa?
Ihmisten ennakkoluulot bloggaajia kohtaan. Monet kuvittelevat, että bloggaamisella tehdään paljon rahaa ja bloggaaja on itsekeskeinen ihminen, koska julkistaa elämäänsä. Kirjoittelee pikkasen ja panee muutaman kuvan siihen mukaan Olen vieläkin erittäin huono ATK:n kanssa. Joskus on suoranaista tuskaa taistella sen kanssa. Bloggaaminen koukuttaa. Eli siis välillä blogi vie liikaa aikaa.

13. Oletko mielelläsi vuorovaikutuksessa lukijoiden kanssa eli vastaatko mielelläsi kaikkiin saamiisi kommenteihin?
Vastaan aina kommenteihin. Olen myös oppinut paljon lukijoilta. On mukavaa olla vuorovaikutuksessa.

14. Onko blogillasi muita somekanavia kuten Instagram tai facebook-sivut?
Harjoittelen vieläkin somea. Kerron facebookissa postausteni aiheista päivittäin. Instagrammissa profiilisivulla kerron blogistani. Itse blogilla ei ole omia sivuja. Aika ei yksinkertaisesti riitä.


15. Onko sinulla luonnoksissa useampia valmiita tai lähes valmiita postauksia vai kirjoitatko yhden postauksen kerrallaan ja julkaiset sen heti?
Olen bloggaamisessa niin vasta-alkaja, että olen liiankin innokas kirjoittamaan. En ilkeä julkaista kahta postausta päivässä ja viikonloput on sometonta aikaa, koska en halua roikkua somemaailmassa joka päivä. Kahden päivän mielen tuulettaminen ilman minkäänlaista digiä tekee mielelle hyvää. Välillä se ei onnistu. Eli valmiita postauksia on aika paljon luonnoksina. Mutta joka luonnos on kirjoitettu spontaanisti ja impulsiivisesti yhdellä istumalla.

16. Bloggaatko avoimesti tai tietääkö tuttavapiirisi blogistasi?
Kirjoitan omalla nimelläni eli bloggaan avoimesti. Tuttavapiiri tietää blogistani. 

17.Hyödytkö blogistasi taloudellisesti tai saatko esimerkiksi tuotteita testattavaksi blogin kautta?
En hyödy taloudellisesti. Blogin mainokset tuottavat hyvin vähän, muutamia pennosia. Tai nykyisin pitäisi kai sanoa senttisiä. Olen tehnyt pari kertaa kaupallista yhteistyötä, mutta hyvin edullisesti. Koska olen vielä vähän harjoittelija tässä blogimaailmassa.

18. Mikä on tarina blogisi nimen takana?
Nimeen ei liity tarinaa. Mutta nimessä halusin korostaa, että blogi on suunnattu aikuisille naisille.

19. Haluatko kehittää tai muuttaa blogiasi jotenkin?Jos, niin miten?
Mielessä on viime aikoina ollut ajatus, että haluaisin muuttaa blogin aloituskuvan. Siihen tarvitsen kuitenkin avuksi ATK-ohjaajaani.

20. Kolme vinkkiä aloittelevalle bloggaajalle
Olen itse niin vasta-alkaja, etten oikein osaa antaa vnkkejä. Oikeastaan tarvitsisin niitä itse. Mutta tärkeintä on olla oma itsensä ja kirjoittaa aiheista, jotka todella kiinnostavat.

Eli tällainen bloggaaja olen. On vielä paljon kehitettävää. Mutta aikaa on.



Lähteet: kuvat omat

6 kommenttia:

  1. Oletpa saanut haastavan haasteen. Huh!
    Selvisit hienosti.
    Tykästyin blogiisi ensi silmäyksellä. Tiesin, että itse teet tätä teksti edellä. Usein tekstisi ovat yleisesti keskusteluun nousseista aiheista, monia meitä kiinnostavista ilmiöistä. Tekstin sanot olevan myös seuraamiesi blogien punainen lanka. Olen imarreltu, että olet seuraajani, vaikka en tekstiin panosta.
    Minustakin yksi blogi-maailman anneista on vuorovaikutuksellisuus. Täällä on kohdannut monta mahtavaa ihmistä, joihin ei reaalimaailmassa olisi koskaan törmännyt.
    Kiitos tästä postauksesta. Mukavaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Kirsti, kommentistasi. Tuossa haasteessa oli jännää se, että jouduin oikeasti ensimmäistä kertaa miettimään bloggaustani. On ollut vähän sellainen antaa mennä mitä tulee-asenne.Ei kannata olla imarreltu: sinä olet pitänyt blogia pitkään ja suuret taitosi näkyvät postauksissasi. Minusta blogin pitäjät ovat yleensä ihanan avoimia ihmisiä ja avuliaita. Olen saanut hyviä neuvoja etenkin blogin alkukuukausina.On kivaa olla vuorovaikutuksessa lukijoiden kanssa.Kaiken kaikkiaan mukava harrastus.

    VastaaPoista
  3. Olipa kiva lukea vastauksiasi. Olet nopeasti edennyt blogisi kanssa. Mitä se todistaa? Olet hyvä kirjoittaja! Monta asiaa allekirjoitan tekstissäsi. Ja yksi niistä on ehdottomasti tuo vuorovaikutteisuus... Blogimaailmassa kohtaa mielenkiintoisia ihmisiä, niin lukijoissa kuin kanssabloggaajissa.
    Antoisaa blogitaivalta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuula, kommentistasi. Minulla tahtoo olla aika nopeat käänteet. Kirjoittajatausta on lähinnä kaunokirjallisuus.Joitakin lehtijuttuja olen tehnyt free lancer pohjalta. Blogikirjoittaminen oli aivan uutta.Vuorovaikutteisuus tuntuu todella hyvältä sekä lukijoiden ja muiden blogin pitäjien kanssa. Kivaa keskiviikkoa sinulle.

      Poista
  4. Kiva lukea blogisi taustaa ja ajatuksiasi bloggaamisesta. Olet saanut nopeasti paljon lukijoita, eli olet onnistunut teksteissä tavoittamaan kohderyhmäsi. Minäkin seuraan juttujasi innokkaasti, ja kiva, että on paljon vuorovaikutusta kommenttien kautta.
    Tämä on tosiaan koukuttava harrastus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Eeva, kommentistasi.Minulla ei ole mitään tajua, kuinka paljon lukijoita on paljon, koska en tunne face to face ketään blogin pitäjää. Enkä oikein vieläkään blogimaailmaa. Minä seuraan sinun blogiasi syvästi nauttien taitavasta kielenkäytöstäsi, kirjoittamisestasi. Koukussa taidetaan olla.

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!