Niin sanottu "valokuvaajani" tytär lähti Helsinkiin kahdeksi kuukaudeksi pääsykoe valmennuskurssille. Joten kuvaajana toimi mieheni, joka ei oikein jaksaisi sitä. Ei todellakaan jaksaisi. Ei anna kipakoita ohjeita kuten tytär. Mies on lähinnä kyllästyneen näköinen. Ja se tarttuu minuunkin. Vaikka kuinka yritän. Luontevasti.
Kuvat ovat taas meidän epäselvää "tyylisuuntaustamme". Ja minä jurotan. Niin kuin monesti valokuvissa.
Pesä on nyt siis tyhjä kaksi kuukautta. Tämä on harjoittelua siihen, kun pesä on lopullisesti tyhjä. Apua! Tulee niin ikävä ja alkaa tavallaan uusi elämänvaihe. Toisaalta areena on vapaa miehen ja minun torailuun ja rakastamiseen.
Tunika on vanha Marimekon. Tekonahka housuni - joita olen jostakin syystä alkanut pitää ylläni miltei jatkuvasti - tuovat rouheutta hempeään vaaleanpunaiseen.
Tapasin tietokoneohjaajani ja opettelimme sähköpostin käyttöä. Ihan tosi. Osaan kyllä työni takia jotenkin käyttää sitä. Mutta en osaa laittaa siihen liitteitä. Tai mitä ne nyt ovat. Näin alkeellisella tasolla olen. Digi-idiootti.
Ja voi itku miten paljon opeteltavaa minulla vielä on. Epäonnistumisten rajattomat mahdollisuudet. Olen sitä sukupolvea, jolle ei koulussa opetettu ATK:ta. Mutta oppimiskokemusta. Tavoitteellista toimintaa. On kyllä. Mutta nautin ja tykkään blogin pitämisessä eniten kirjoittamisesta. Olisin vapaa kuin taivaan lintu, jos joku tekisi digihommat puolestani. Mutta eihän se ole mahdollista. Ja tulevaisuudessa kaikki on ehkä varmaan diginä.
Niinpä.
Joten sitä pitäisi osata.
Viimeinen viikko sairaslomaa on kohta ohi. Tunnen itseni vieläkin vähän heikoksi. Mutta ihanaa palata tavalliseen arkeen ja elämään. Eikä kyhnöttää huokaillen kotona.
Olen melkeinpä lukenut kirjan päivässä. Muun muassa Mario Vergas Llosaa, Anita Brookneria, Alice McDermonttia. Olen aika vaativa nirppanokka kirjojen suhteen. Haluan lukea laatukirjallisuutta. Usein Otavan Keltaisen kirjaston kirjoja. Niissä on sisältöä, joka panee ajattelemaan. Sekä loistava kirjoittamisen taito. Ne aivan kuin säihkyvät ja kipunoivat mielessäni.
Jees. Pääsen taas kuntosalille ja voin tehdä kunnon lenkkejä. Ruokahaluni varmasti parantuu. Uusi, tavallinen elämäni! Jossa olen usein omissa ajatuksissani. Vaikka kuinka yrittäisin olla näpsäkkä emäntä. Olen toivottoman epäkäytännöllinen ihminen.
Ihanaa pääsiäistä kaikille!
Hei. Kun kuvaajana toimii miehesi niin kuvasi eivät ole poseerattuja. Naura kuitenkin itsellesi ja hänelle näissä sessioissa. Elämä on lopulta naurun arvoinen. Kun toivut iloitset ystäväni. Kiitos arvokkaasta blogistasi. Hyvää ja iloista pääsiäistä!
VastaaPoistaKiitos, kommentistasi, Merja. Joo. Voi kun oppisikin nauramaan. Pitää ehkä ensi kerralla yrittää. Josko saisi hymyn miehen huulille. Iloista pääsiäisaikaa sinulle!
PoistaUpeaa, että olet paranemaan päin, vaikka ilman muuta noin kovan sairastelun jälkeen, kestää kropan palautua. Ihana asu, sopivasti juuri rouheutta ja hempeää. Mahtaava miten kuvaat miehen ja sinun kuvashetkeä. <3
VastaaPoistaTuo lause oli erityisesti mieleen, kun lapsi muuttaa pesästä, miten kodista tulee torailun ja rakastamisen areena. Koittaa uusi aika ja kun sen hyväksyy, uskon, että se on jopa nautinnollista ja lue, kauhulla odotellessa. ;)
Sydämellistä pääsiäistä Marja <3
Kiitos, Tiia, kommentistasi. Eipä tässä vielä täysissä voimissa olla. Mutta melkein. Kyllä se meille äideille on hyvin haikea hetki, kun pesä on tyhjä. Alkuun ei varmaan tiedä miten olla. Mutta voihan siitä kehkeytyä uusi kuherteluaika.
PoistaEn ole ollut kovin suuri vaaleanpunaisen fani, paitsi kukissa, mutta tänä talvena minulle on tapahtunut jotain. Hempeä väri on muuttunut silmissäni kauniiksi. Sinä olet siinä erittäin viehkeän näköinen.
PoistaOsaat kirjoittaa vetävästi.
Kun lapset itsenäistyvät, se aiheuttaa vanhemmille ja etenkin äidille melkoista myllerrystä mielialoissa.
Kiva lukea, että olet palannut elävien kirjoihin. Etene kuitenkin varovasti, vaikka luulen sen olevan sinun energioillasi vaikeaa.
Hyvää Pääsiäistä!
Kiitos, Kirsti, kommentistasi. Minusta tuntuu, että naisilla on tiettyjä värikausia kuten taidemaalareille.Minäkään en muutama vuosi sitten suostunut panemaan vaaleanpunaista päälleni. Nyt sen hempeys jotenkin miellyttää.Odotan pelon ja ikävän merkeissä pesän tyhjentymistä.
Poista