Tämän jutun päähenkilö Nina ajatteli. Että hänen pitää olla paras opiskelija, työntekijä, syödä vähiten ja liikkua eniten. Hän oli välillä puoli vuotta psykiatrisessa sairaalassa. Sai juoppohulluus, delirium, kohtauksia.Kukaan ei ole mielestään alkoholisti. Jokainen on omasta mielestään erikoistapaus.
Onneksi Nina sai psykiatriltaan diagnoosin, jotka osittain selittävät alkoholismia. Hänellä on persoonallisuushäiriö, psykoottinen masennuus ja impulssihäiriö.
Mutta jokainen uusi diagnoosi antoi Ninalle uuden syyn juoda.
Ninan mielestä ihmiskeho on ihmeen kestävä. Hän eli vuosia pelkästään viinalla ja pakastevihanneksilla. 25-vuotiaana hän valmistui hyvin arvosanoin. Kenellekään ei tullut mieleen, että hän kirjoitti gradunsa humalassa.
Kukaan ei tiennyt, että hän joi aamusta iltaan. Hän oli oikeastaan rappioalkoholisti.
Ennen töihin lähtöään hän joi. Kun tökaverit lähtivät lounaalle, Nina selitti jotakin epämääräistä. Ja työhuoneessaan hän joi lounaaksi puoli kossupulloa.
Hän saattoi olla joka päivä humalassa. Mutta hän hoiti siitä huolimatta työnsä mallikkaasti. Hän uskookin, että monet alkoholistit saattavat olla erinomaisia työntekijöitä.
Juominen ei auttanut Ninaa. Mutta teki olon normaaliksi ja hyväksi hetkeksi.
Sitten hän alkoi pelätä lihomista. Viina sisältää runsaasti kaloreita. Hän ei suinkaan lopettanut viinan juomista vaan vähensi ruokaa.
Viimein hänen vanhempansa veivät hänet vieroitusklinikalle. Sitten hän hakeutui vertaistukiryhmään. Ja oli valtava helpotus tajuta, että oli vain alkoholisti muiden alkoholistien joukossa.
Mitä mieltä sinä olet alkoholismista?
Lähteet: Kodin kuvalehti 30.11.2017 nro 23, kuvat omat
Mitä mieltä alkoholismista? Vaikea kysymys. En osaa yksiselitteisesti ilmaista kantaani, vaikka olen läheltä seurannut monen alkoholistin kamppailua riippuvuutensa kanssa. Olen lukenut aiheesta jonkin verran. Yksi pysähdyttävä kirja oli Lilli Loiri-Sepän kokoama Selviämistarinoita. Siinäkin toistui monen tarinassa tuo perfektionismi ja työlleen omistautuminen. Hyvää viikoa sinulle!
VastaaPoistaKiitos, Kirsti, kommentistasi. Alkoholismi on aika ristiriitainen juttu. Ehkä osittain siksi, että alkoholisti voi olla hyvä ja herkkä ihminen. Eikä ehkä kestä kovan maailman paineita. Minäkin olen lukenut tuon samaisen kirjan. Siinä oli ihanaa se, miten onnellisiksi ja vapaiksi alkoholismista toipuneet ihmiset tunsivat itsensä.
PoistaEn osaa sanoa mitä mieltä, muuta kuin että on sairaus ja sairauteen on hyvä saada apua. Varmasti myös erittäin vaikea addiktoiva sairaus, jos ajattelee, että itse pitäisi lopettaa suklaan syönti, enkä pysty siihen. Alkoholismiin on myös vaikea samaistua, silloin jos itse ei enää juo ja nuorenakin, kun join, krapulat oli niin hirveitä, ettei tehnyt mieli todellakaan taas juoda. Alkoholismin ehkä ikävin puoli on, että siinä koetaan olevan jotain sellaista niin suurta häpeää, ettei ihmiset monesti ajoissa hae apua ja ihmiset myös hyljeksii.
VastaaPoistaEn tunne yhtäkään alkoholistia, mutta eräs ystävämme menehtyi vastaikään alkoholismiin ja alkoholi vei n. 3-vuodessa. Se oli suuri järkytys.
Sydämellistä viikon alkua Marja <3
Kiitos, Tiia, kommentistasi. Alkoholismi on minunkin mielestä sairaus. Seurasin läheltä äitini alkoholismin kehittymistä, mikä lopulta johti kuolemaan. Hän ei halunnut parantua. Hidas itsemurha. Yleensä se on tosiaan häpeä, joka estää hakemasta apua. Minä juon joskus vähän viiniä. Nuorena join reippaammin.Mutta sukurasite on saanut minut varovaiseksi alkoholin suhteen.
PoistaAlkoholi koukuttaa. Alkohomismi voi lähteä siitä että sen juominen rentouttaa ja saa ihmisen toimimaan sosiaalisemmin. Mielijuomaansa voi koukuttua koska se on hyvää. Sen vaarat tiedostan itse kun mietin välillä mistä saisin apua ahdistukseen kun juttukaveria ei ole juuri sillä hetkellä ja toisaalta tiedän että juuri tätä asiaa en haluaisi edes ruotia jonkun toisen kanssa koska en halua kuulla arvostelua. Alkoholi ei ole saanut minua koukkuun koska sen apu on niin hetkellinen jos mielen pitää saada korjautua. Rakkaani paljastui alkoholistiksi joka hän oli varmasti jo aiemminkin ollut. Yhteinen tiemme ei voinut jatkua.
VastaaPoistaKiitos Merja kommentistasi. Juuri noin alkoholismi käynnistyy: juodaan ensin vähän rentoutuakseen, vähitellen määrät kasvavat ja sitten ollaankin vaikeuksissa. Minä ymmärrän tuon ahdistusjutun ihan omakohtaisestikin. Nopein apu pahaan ahdistukseen on alkoholi. Mutta jos sen osaa pitää itsehoidollisena lääkkeenä - hallitsee sitä - ei siitä mielestäni suurta vahinkoa koidu.Surullista tuo, että rakkaasi olikin alkoholisti.
PoistaExäni oli alkoholisti. Kaunis (kyllä, miehestäkin voi sanoa kaunis), älykäs, fiksu ja aikaansaapa työssään, mutta silti alkoholisti. Meni useampi vuosi ennenkuin tajusin, että minä en häntä pystyisi "pelastamaan", koska hän ei itse halunnut, joten pelastin sitten itseni ja läksin pois.
VastaaPoistaJälkeeni tullutkaan ei häntä pelastanut, hän kuoli vain vähän päälle 30-vuotiaana.
Kiitos Suttastiina kommentistasi.Sinun esimerkki osoitti hyvin, etteivät kaikki alkoholistit ole rapajuoppoja spurguja vaan voivat pärjätä elämässään - ainakin ulkoisesti - hyvin. Alkoholistia ei voi syvästi auttaa kuin hän itse. Päätös lopettaa on oltava hänen omansa. Hyvä että "pelastit itsesi".
PoistaMinä ajattelen, että alkoholismi on aivojen neurobiologiaan pohjautuva kemiallinen ja psyykkinen riippuvuussairaus. Todella hankala huomata ennen kuin liian myöhään. Mutta monet oppivat elämään ilman alkoholiakin, usein vertaistuen avulla AA:ssa. Ihania ihmisiä tiedän, jotka ovat näin päässeet elämään normaalia elämää.
VastaaPoistaKiitos, Eeva kommentistasi. Todella kattava ja hyvä määritelmä alkoholismille. AA on hyvä järjestö, vaikka jotkut karttelevat sitä uskontosävytteisyyden takia. En tiedä onko todella näin. Minä en surullista kyllä tunne yhtään alkoholistia, koska kaikki tutut ja läheiset ovat siihen kuolleet.
Poista