tiistai 13. maaliskuuta 2018

Sairaalasta kotiin


Vihdoin pääsin eilen illalla pois sairaalasta. Tulehdusarvot laskeneet. Voi että olin onnellinen. Suorastaan liitelin pois sairaalasta. Lääkäri käski pysyä vielä vuoteessa tämän viikon. Olisi niin kuin pakko.


Kotona odotti miehen yllätys: Minun  lempijäätelöä vanilja nugaata. Kissat kiehnäsivät jaloissa. Muuttivat oitis pois minun ja mieheni makuuhuoneeseen tyttären huoneesta, jonne he olivat minun häipymiseni jälkeen muuttanneet. Jäätelön syönnin jälkeen olin valmis nukkumaan.


Aamulla mies oli lähtenyt töihin ja makuuhuone viileä. Eipä siinä auttanut muu kuin hakea puita ja lämmittää. Kille-kissa seurasi minua koko päivän. Aamulla luulin, että hän vain lähtee omille retkilleen, kun lähdin hakemaan halkoja. Mutta hän seurasi minua silmä tarkkana ja palasi sisään kanssani. Oli apuna takan sytyttämisessä. Oli koko päivän tiiviisti kanssani. Tytär sanoi, että se oli minun sairaalassaoloni aikana maukunut oudosti ja kulkenut pitkin huushollia. Sanotaan, että koirat ovat uskollisia. Mutta kissat myös.Tai ehkä se on kissahenkilöstä riippuvaista.


Likavaatevuori oli kasvanut valtavaksi. Joten pyykkäsin kolme koneellista.

Lääkäri sanoi minulle sairaalassa, että en taida tajuta, miten vakavasta sairaudesta on kyse. Jos antibiootit eivät olisi purreet, tulehdus olisi voinut levitä muihin elimiin, haima mennä kuolioon ja minä olisin kuollut. Ajattelin, että sepä mielenkiintoinen kokemus - kuolla. Vihdoin saisin tietää mitä kuoleman jälkeen on. Voi hemmetti! Miten tyhmä ajatus. Ei se olisi mikään kokemus, josta tultaisiin takaisin ja tiedettäisiin, mitä kuoleman jälkeen on.

Se  on loppu.

Lopullinen.

Minua ei enää ole. Minua ei enää ole!

Minä lopun.
Apua!


Tuohon lopullisuuteen ei voi edes mennä sisään ja analysoida sitä. Se on niin huimaava ajatus.Kaikki kadonnut.

Se on niin täsmällinen. Kuolema.

Aloin pelätä.

Jälkikäteen pelätä. 

Kirosin huolettomuuttani: Vain lirkun larkun. Tirlittan. Tässä ollaan.


Illalla iski kauhea väsymys ja vähän kuumeinen olo. Muistin, että minun olisi pitänyt pysyä sängyssä koko päivä. Mutta erinäisten syiden takia en ollut. Eikä ne edes olleet välttämättömiä syitä.

Ei kun sänkyyn. Kirja käteen ja lukemaan. Päätin että huomisen olen sängyssä vaikka kuvitteellisesti lepositeissä tai jeesusteipillä sidottuna.

Haluan parantua. Ripeästi.

Osaatko sinä olla niin sanottu kunnollinen toipilas?


6 kommenttia:

  1. Tervetuloa kotiin ja elävien kirjoihin. Tykkään kuvistasi. Runo kuolemasta on upea, mutta huolestuttaa se, että se kumpuaa itse koetusta. Me olemme molemmat kuoleman porteilla käyneet. Olemmeko kokemusasiantuntijoita? Ainakin tuo yhdistää, että tilanteen vakavuus ei ole heti hipaise mieltä.
    Muista nyt levätä, sanoo huono toipilas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kommentistasi, Kirsti. Minun pitää kehittyä valokuvien ottajana vielä paljon. Jahas. Oli kiva tietää, että sinäkin olet huono toipilas. Ajatuksesi siitä, ettei ymmärrä tilanteen vakavuutta, lohdutti. En ole siis täysi sekopää.

      Poista
  2. Onpa kiva, että olet jo kotona. Mutta muista, että lääkäri sanoi, että sinun on levättävä. Vuoteessa! Se ei ole halkojen hakemista ja pyykin pesemistä. :) En saarnaa, mutta tuli vain mieleen sanoa ... että nyt petiin!
    Tuollainen yhtäkkinen sairaus on niin outo, ettei siihen kai osaa suhtautua sillä vakavuudella kuin se vaatisi. Minulla ei ole tuollaisesta tilanteesta kokemusta, mutta kuulostaa vakavalta, Marja.
    Toivon sinulle edelleen hyvää toipumista. Toivottavasti saat nautittua "jouten olosta", nyt kun siihen on tohtorin määräys. :) Mukavaa lepopäivää sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Eeva, kommentistasi. Ja kotiintulotoivotuksista.Ihan kiva että vähän saarnaat. Kun on siihen aihettakin. Kyllä joten kuten osaan levätä, mutta kun ei ole ollut ulkona edes reiluun viikkoon. Paitsi halkoja hakemassa. Tänään olen onnistunut kiitettävästi. Lukenut. Lukenut. Ja lukenut. Kirjoittanut läppäri sängyssä. Pystyssä ollessa huono puoli on se, että huimaa. Ymmärrän kyllä nyt, että olin/olen vakavasti sairas. Jopa pelkään, että kuume nousee uudelleen. Mutta on se vain ihana olla vapaa laitoksesta ja kotona.

      Poista
  3. Onpa kiva ettet vielä kuollut. Paranemiksesi jälkeen elämä varmasti tuntuu vielä paremmalta. Se on lahja josta saat nauttia hetken kerrallaan.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Merja kommentistasi. Aina vaikeuksien jälkeen elämä tuntuu ihanalta.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!