maanantai 3. joulukuuta 2018

Lisääkö naisen himoa vain hormonit?



Naisen elo on sidottu hormoneihin jo pienestä tytöstä lähtien. Kasvuhormonit säätelevät kehitystä ja kasvua.

Murrosikä on hormonimyrskyn aikaa. Keho muuttuu. Ja olo voi olla vähän sekava, ja siksi välillä miltei raivokas. Ja on luotava oma identiteetti ja itsenäistyttävä vanhemmista henkisellä tasolla.


Naisilla voi olla PMS-oireita. Ovulaation aikaisia järjettömiä himotuksia. Raskauksien ja synnytysten aikaan hormonitoiminnat vaihtelevat. Ja sitten ne vaihdevuodet, joita odotan pelolla. Etenkin niihin liittyviä mielialan vaihteluita.

Usein ajatellaan, että seksuaalinen himo, johtuisi vain hormoneista. Tämä on harhaluulo. Vastauksena otsikon kysymykseen naisen himoa ei lisää vain hormonit. Estrogeeni pitää kyllä naisen limakalvot kunnossa. Mutta nykyisin limakalvojen kuivuuteen  on saatavissa erilaisia estrogeenivoiteita.


Miessukupuolihormonien - erityisesti testosteronin - merkitys on naisen hyvinvoinnille suuri. Sen määrä vaihtelee kuukautiskierron aikana. Jos sen taso on matalalla, orgasmin kokemus voi muuttua. Mutta tähän vaikuttaa myös ikä.

Vaihdevuosi-ikäisen hormonikorvaushoito korjaa yleensä yleistilannetta. Minä haluan sen heti vaihdevuosien alettua. Tässä asiassa en halua olla luomu. Vaikka kaikesta luonnonmukaisesta tykkäänkin. Hormonikorvaushoito voi helpottaa muun muassa unettomuutta, kuumia aaltoja ja mielialavaihteluita.


Tilastollisesti parisuhdeseksi vähenee sen mukaan, miten kauan suhde on kestänyt. Alun roihu kestää vain pari vuotta.

Tutkimusten mukaan naisilla kiinnostus seksiin vähenee noin 55-60 - vuotiaana. Mutta tästä on paljon poikkeuksia. Miehillä kiinnostus seksiin vähenee kymmenen vuotta myöhemmin. Olisikohan tässä yksi syy myöhäiskeski-iän avioeroihin?

Jotkut naiset saattavat kokea, etteivät ole enää haluttavia.


Nykyisin myös paineet harrastaa seksiä ovat miltei mahdottomat. Kulttuurimme on nykyään seksuaalisuuden läpitunkemaa.

Seksi ja erotiikka on parisuhteen liima. Seksuaalisuutta kannattaisi vaalia.

Nykyisin täytyisi haluta haluta. Seksiin pitäisi löytyä aikaa. Eikä silloin voi olla kuolemanväsynyt.


Elämäntavatkin vaikuttavat seksihalukkuuteen enemmän kuin hormonit. Monipuolinen ravinto, liikunta, kunnon uni ovat tärkeitä stressin torjunnassa ja yleisessä hyvinvoinnissa.


Jos on jatkuvasti väsynyt ja ärtynyt. Kannattaa miettiä, voisiko syynä jaksamattomuuteen olla alkoholin lisääntynyt käyttö.

Ihmisen asenne omaan seksuaalisuuteensa on elämän mittainen asia. Joka kehittyy ja muuttuu iän myötä.

Mitä ajatuksia juttu sinussa synnytti ?




Lähteet. voi hyvin 9/2018, kuvat omat
  


5 kommenttia:

  1. Kyllähän tänäpäivänä seksiä pursuaa joka tuutista, onkohan se yliarvostettua? Sehän on selvää että kyllä ne himot on nuorempana suurempia kun kypsemmällä iällä, ihan lisääntymisen kannalta mutta onhan ihminen seksuaalinen olento vauvasta vaariin. Kyllä se seksi taitaa olla se parisuhteen liima, kehokontakti on kuitenkin niin tärkeä vanhemmitenkin. Minä luulen ettei sinulle nuo tulevat vaihdevuodet niin kamalat olisikaan kun olet kasvissyöjä, olen kuullut että maissa missä ravinto on suurelta osin kasviksia vaihdevuodet ei pahemmin naisia kiusaa, olenko väärässä? Sinä Marja tiedät varmaan tästä enemmän. Täytyy varmaan miettiä tuota estrogeenikorvaushoitoa jos suvussa on rintasyöpää, itselläni rintasyöpä johtui liiasta estrogeenistä jota keho tuotti luonnostaan. Ei se mummotauti ketään tapa jos vähän kiusaa. Oisko niin että jos mies lähtee vieraisiin 50-60 ikäisenä niin pelko miehisyyden menetyksestä kasvaa ja pitää testata itseään,onhan miehilläkin kuulemma jonkinlaiset vaihdevuodet, sitäkö se kuuluisa viidenkympin villitys on? Hyvää alkavaa viikkoa Marja :-)

    VastaaPoista
  2. Seksuaalinen hyvinvointi on yksi onnellisen parisuhteen perusta. Usein seksuaalisuus ymmärretään pelkäksi seksiksi. Seksuaalisuus ja halu kuuluvat ihmisyyteen, eivätkä kokonaan katoa ihmisestä iän myötä. Ne voivat kylläkin muuttaa muotoaan, kun ihminen oppii paremmin tuntemaan omat halunsa ja rajansa. Yhdyntöjen määrä ei ole onnellisen parisuhteen mittari. Seksi voi olla kumpaakin tyydyttävää, vaikka sitä olisi harvoinkin. Seksi on vuorovaikutuksen intiimein muoto, joten kaikki mikä häiritsee vuorovaikutusta, häiritsee myös seksuaalisuutta ja halua.
    Hyvää tätä viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  3. Kiitos, Kirsti, kommentistasi. Olen kanssasi täysin samaa mieltä, että seksi ei ole vain yhdyntöjä. Käden silittäminenkin voi olla seksuaalista. Jouduin kerran sanaharkkaan tästä asiasta. Sanaharkan toinen osapuoli oli tiukasti sitä mieltä, että seksi tarkoittaa yhdyntää. Minun mielestäni koko keho voi olla seksuaalinen.Viimeinen lauseesi on kaunis ja viisas. Seksi on todellakin herkintä vuorovaikutusta. Hyvää uuden viikon alkua sinulle!

    VastaaPoista
  4. Seksi on sellainen aihe, etten siitä omassa blogissani puhu, koska se on kuitenkin parisuhde asia. Sanon nyt vaan sen verran, ettei mikään voita sitä, että kilometrejä ja vuosia on matkassa ja sen toisen tuntee niin hyvin ja läpikotaisin. Nuoruuden jutut olivat jotenkin paljon etäisempiä, eivätkä henkisesti niin intiimejä, se kun sielut kohtaa. <3

    Ihanaa viikkoa Marja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tiia, kommentistasi. Hyvä että olet rajannut blogisi aiheita. En minäkään kirjoittaisi henkilökohtaisella tasolla seksistä, koska - kuten sanoit - se on oman parisuhteen asia. Tämä kirjoitus oli asiakirjoitus yleisellä tasolla. Hienointa on tuo kokonaisvaltainen kohtaaminen - sielun ja ruumiin. Hyvää viikon alkua sinulle!

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!