keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Kirpputorilöytöjä



En ole muistanut pitkään aikaan esitellä kirppariostoksiani. Niitä on kertynyt kesän ja alkusyksyn aikana. Esittelen tässä joitakin. Tuotteet ovat maksaneet 1-5 euroa. Paitsi vanhat Arabian lautaset maksoivat 15 euroa. Mietin pitkään, ostaisinko ne. Mutta keräilen vanhaa Arabiaa. Ja pitihän ne sitten ostaa.




Tykkään kaikesta vanhasta. Kuluneestakin. Elämää nähneestä. Ja on ekologista ostaa kirpparilta. Niin tavarat ja vaatteet kiertävät. Tähän sopii vanha laulu, jonka videon Youtubesta olen ennenkin soittanut. Nancy Sinatran These Boots Are Made for Walkin. Mutta se on niin hyvä. Aina vain.



Kerään vanhoja rasioita. Mistähän tämäkin hulluus johtuu? Viimeinen rasia kuvissa on hyvin vanha pahvinen rasia, jonka sisällä oli kaunis kaulakoru.













Pentikin lautasia.




Tähän vanhaan kuparikahvipannuun ihastuin ensi silmäyksellä. Sitä voi käyttää vaikka kukkamaljakkona. Sopivasti särmää.



Harakalle löytyi uutta vanhaa kiiltävää. Ensimmäinen koru on 1960- tai 1970-luvulta.










Tänä vuonna olen ostanut suurimman osan vaatteistani kirpparilta.  Lukuunottamatta sukkia, sukkahousuja ja alusvaatteita.Tavallisista kaupoista olen ostanut vain kaksi uutta vaatetta. Kirpparilta laadukkaita, kestäviä ja hyväkuntoisia vaatteita saa vain muutamalla eurolla. Kuvassa myös tyyny johon tykästyin.








Tähän tunikaan ihastuin heti. Se on läpinäkyvä ja vaatii alle topin; maanläheisen värinen; hepsankeikkanasti hulmuava.







 Käytkö sinä kirppareilla?


8 kommenttia:

  1. Kivoja löytöjä olet tehnyt, korut ovat erityisen ihania ja ajattomia. Hienoa kun olet löytänyt käyttövaatteita muutamalla eurolla. Opettajan työssä on varmasti mukavaa vaihdella asua silloin tällöin.
    Kyllä käyn kirppareilla, mutta enimmäkseen fiilistelemässä, tuntuu etten tarvitse mitään ja ytitän olla ostamatta turhaa tavaraa. Jos jotain etsin niin kankaita, pöytäliinoja, poppanoita ja sellaista mistä voi loihtia uutta ompelemalla. Vanhoja pitsiliinamalleja myös metsästän.
    Vastikään vein kirpparille tavaraa ja sain niistä vähän yli 100 euroa ja ajattelin käyttää ne viisaasti tipujen rehuun.
    Mukavaa päivää sinulle Marja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuulikki, kommentistasi. Ostan nykyään melkein kaikki vaatteet kirpparilta. Mutta usein myös sitä turhaa krääsää lähinnä kodin sisustamiseen. Ihailen ihmisiä jotka ovat näppäriä käsistään ja voivat esimerkiksi loihtia kirpparin tekstiileistä jotakin uutta. Hienosti käytetty 100 euroa. Kivaa keskiviikkoa sinulle!

      Poista
  2. Mukavia löytöjä olet tehnyt. Minun kotinihan onkin sisustettu melkein kokonaan käytetyllä tavaralla. Enää en kovinkaan paljon tee kirppariostoja kun en tarvii enkä keräää mitään ja silmä on ajan kanssa harjaantunut melkoisesti, sitäpaitsi olen mieleltäni esteetikko mikä on joskus ihan riesa kun halajan kaunista ympärilleni. Viimeiset hankinnat taitavat olla huonekaluja, rokokoota, enkä todellakaan maksanut paljoa, Tori.fi oli ostopaikka ja sain ne vielä aika läheltä ettei tullut kustannuksiakaan kovin paljoa. Kierrätys on yksi tapani pelastaa maailmaa. Asun vanhassa isossa hirsitalossa ja vanhat tavarathan sopivat sinne kuin nenä päähän. Kierrättämisintoista keskiviikkoa Marja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pihakeiju, kommentistasi. Kiva että olet saanut sisustettua hirsitalosi mieleiseksi. On ihanan levollinen tunne, kun kodissakin on lepo eikä jatkuva myllerrys. Meillä oli kesällä sisustusjuttuja mielin määrin, kun taas kerran innostuin.Käytetty tavara sopiikin hyvin vanhaan, isoon hirsitalo. Aika henkii. Tori.fi on hyvä nettikirppari. Mutta minulla on hypistelemisen mieliteko. Haluan heti tunnustella esineitä, huonekaluja. Olen tilannut Torista joitakin vaatteita. Mukavaa keskiviikko iltaa sinulle!

      Poista
  3. Ihania löytöjä ja tuo punainen peltirasia lähtisi heti omiin kokoelmiin. <3

    Aurinkoa päivään Marja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tiia, kommentistasi. Niin, sinäkin olet rasiahullu. Olen miettinyt sitä, mistä minun rasiahulluus johtuu. Kivaa keskiviikkoa sinulle.

      Poista
  4. Oletpa tehnyt upeita löytöjä.
    Kuparipannu on kiehtova.
    Osaisinpa minäkin katsoa kirppareilla "sillä silmällä". Näen vain kirjat.
    Hyvää illan jatkoa ja ihanaa huomista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirsti, kommentistasi. On vain hyvä, että näet vain kirjat. Ei tule liikaa krääsää kotiin. Mutta minä olen kirpparihaukka ja harakka. Eikä meille oikein millään mahdu enää lisää kirjoja. Tai ehkä se on vain järjestelykysymys. Mukavaa torstaita sinulle!

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!