Emily Esfahani Smithin menestysteos Merkityksellisyyden voima toi minulle toivoa, kun olen nyt vähän haavoilla. Identiteettikriisissä.
Smithin mukaan merkityksellisyyden neljä osa-aluetta ovat: yhteenkuuluvuus, tarkoitus, tarinankerronta ja itsen ylittäminen.
Kirja on raikas vaihtoehto nykyiselle niin suositulle positiiviselle psykologialle. Joka korostaa yksilöllisyyttä, onnen tavoittelua, miltei täydellistä elämää henkisesti ja aineellisesti. Self Help-oppaita pusketaan ulos kustantamoista: "Viisi askelta onneen", "Näin menestyt".
Jos Smithin kirjan pääsanoma pitäisi tiivistää yhdeksi lauseeksi - tosin se on aika vaikeaa - se voisi olla: Merkityksellinen elämä on oman tarkoituksen toteuttamista yhdessä muiden ihmisten kanssa - onnellisuus on sen sivutuote.
Yhteenkuuluvuus
Miksi voimme yhteiskuntana huonommin kuin ennen, vaikka Suomi on vauras maa? Itsemurhat, masennus, päihdeongelmat on lisääntyneet. Tähän Smith antaa vastauksen: Olemme kadottaneet yhteisöllisyyden. Ihminen voi paremmin, kun hän ei ole yksin vaan kuuluu johonkin yhteisöön ja kokee yhteenkuuluvuutta. Se parantaa hyvinvointia rutkasti.
Myötätunto on yhteenkuuluvuuden pohjavirta. "Kun avaamme sydämemme toisille ja kohtelemme heitä rakkaudella, ylevöitämme sekä meitä ympäröivät ihmiset että itsemme."
Tarkoitus
Tarkoitus on elämän päämäärä. Suurin osa tavoitteista on välttämättömiä ja tavallisia. Ne kuuluvat normaaliin arkielämään. Tarkoitus on jotakin suurempaa. Se on päämäärä, jota kohti teemme psyykkistä työtä, pohdiskelua.
On helppo sanoa, että elämän tarkoitus on elämä itse. Onko jonkun ihmisen huonon olon tarkoitus huono olo itse? Enpä usko.
Vaikka olen psykologian, uskonnon, filosofian ja elämänkatsomustiedon opettaja ja mietin näitä juttuja työkseni. Tässä identiteettikriisissä mieleeni on tullut monenmoista. Olenko kadottanut tarkoitukseni työn alle tai taakse? Melkein aivan kuin latelisin korulauseita. Itse oikeasti jotenkin sisäisesti tyhjänä. Tuntuu, että minua kannattelevat vain nuoret ja ihanat oppilaani. He tuovat merkityksellisyyttä työhön.
Pitäisikö minun vaihtaa alaa? Joudunko työkyvyttömyyseläkkeelle sairauteni vuoksi?
Vai pitäisikö tämän henkevän jaarittelun sijasta laskeutua maan pinnalle? Ja lopettaa tämä jonkin laatuinen itsesäälissä rypeminen? Mutta minkä sille voin, että olen aina ollut niin sanotusti syvämietteinen.
Smithin mukaan elämän tarkoitukseen kuuluu myös halu parantaa maailmaa. Ja antaa itsestään jotakin johonkin suurempaan. Eikä pyöriä vain oman navan ympärillä.
Tarinankerronta
Tämä tuntuu suomalaisesta vähän oudolta. Mutta Yhdysvalloissa on jopa tarinankerrontailtoja, joissa voi kertoa niin merkityksellisen tarinan, että se muutti itseä.
Mutta tämän voi suomalaisittain tuoda ihan yksilötasolle. Toiselle ihmiselle voi kertoa tarinansa. Jakaa sen. Ja sillä tavalla ehkä eheytyä, kun sanoittaa tunteensa ja kokemuksensa.
Tutkimukset ovat osoittaneet muun muassa sen. Että kaunokirjallisuus voi auttaa esimerkiksi trauman kohdanneita ihmisiä selviytymään kokemuksistaan. Traagisia tarinoita lukemalla voi prosessoida järkyttävää tapahtumaa alitajuisesti säilyttäen kuitenkin etäisyyden omiin tuskallisiin muistoihin.
Itsen ylittäminen
Itsen ylittävä kokemus tarkoittaa hetkeä, jolloin tunnetaan nousevan jokapäiväisen arjen yläpuolelle. Kokemaan jotakin korkeampaa. Esimerkiksi uskonnolliset kokemukset voi olla tällaisia. Mutta on paljon muitakin itsen ylittämisen kokemuksia. Esimerkiksi hyvin vaikean ongelman ratkaiseminen.
Toisaalta tuntuu vähän turhamaiselta ja "hienolta" pohtia omaa merkitystään keski-ikäisenä, keskiluokkaisena länsimaisen hyvinvointiyhteiskunnan jäsenenä. Ehkä länsimaissa olemme onnettomia juuri siksi, että meillä on liikaa aikaa pohtia elämän tarkoitusta. Köyhissä maissa ihmisen tarkoitus on usein saada ruokaa syödäkseen. Samoin Suomessa maaseutukulttuurin aikaan ihmisillä oli niin paljon työtä, etteivät he ehtineet haikailla elämän tarkoitustaan.
Mitä mieltä sinä olet Emily Esfahani Smithin ajatuksista?
Sain Emily Esfahani Smithin teoksen Merkityksellisyyden voima arvostelukappaleena tuumakustannukselta. Paljon kiitoksia.
Lähteet: Emily Esfahani Smith Merkityksellisyyden voima, kuvat omat
Taas kirjoitat kiinnostavaa asiaa.
VastaaPoistaPuutun ensimmäiseksi tuohon tarinankerrontaan, koska olen Nähnyt sen voiman. Tarinan ei sinällään tarvitse olla mullistava, eikä elämän suuntaa kääntävä.
Tämä on minun mielipiteeni, ei tutkimustietoa.
Tarinankertoja tulee nähdyksi ja kuulluksi, kun hänelle annetaan tilaa. Ja se, jos mikä mielestäni on merkityksellistä. Olen nähnyt sen voimaannuttavan valokuvauksen ja Tarinateatterin kautta. Itseäni helpotti, kun sain tarinani paperille ja sain ensimmäisen palautteen tarinastani. Ainakin yksi ihminen oli nähnyt minut.
Nuo nuoret, joita opetat ei olekaan mikään vähäpätöinen yhteisö. Ja sinä olet tärkeä osa sitä. Opettamisessa on tarkoitusta ja päämäärää. Nykynuoret ovat erittäin fiksuja.
Itse pintaliitäjänä kunnioitan ja ihailen syvällisiä ihmisiä. Teitä tarvitaan pohtimaan asioita meidän muidenkin puolesta.
Kukapa ei joskus säälisi itseään. Uskon senkin palvelevan meitä jotenkin, vaikka en ole keksinyt, miten.
Kirjamessuilla olin näkevinäni elämäntaito-oppaiden ohella piilo-elämäntaito-oppaita. Kun samoissa tiloissa oli tapahtumia peräjälkeen kuulin muutamaa kirjan kirjoittanutta hetken, kun odotin valitsemaani puhujaa. Heillä kaikilla toistui sama viesti: "Monet ovat saaneet kirjastani voimaa selvitä omasta elämästään." Näitä kirjailijoita olivat A. Tuisku, M. Veitola ja J.Pääskysaari.
Tästä tulikin varsinainen romaani.
Toivon sinulle antoisaa Keskiviikkoa Marja <3
Kiitos, Kirsti, kommentistasi.Niin, sinähän tosiaan olet tarinateatterin jäsen. Ja varmasti ymmärrät tarinoiden voiman. Kuten kirjoititkin. Nuoret ovat fiksuja ja suvaitsevaisia. Tällä hetkellä minulla vain on motivaatio hukassa monista syistä. Sinä et todellakaan ole pintaliitäjä vaan syvän meren kalastaja. Hyvää keskiviikko iltaa sinulle.
PoistaTuo Smithin teos voisi ollakin tosi mielenkiintoista luettavaa, minusta on tuntunut jo kauan että onkohan tuossa positiivisuuden ylistämisessä enää mitään järkeä (positiivisuus on sinänsä hyvä asia) mutta kun meikäläisenkin tuttavapiirissä on omasta mielestään positiivisia ihmisiä mutta tuntuu että eivät kuitenkaan anna mitään itsestään, miten ihanaa jos joskus kuulisi lauseen että esim mitä sinulle kuuluu? Miten onkaan mukavaa olla porukassa jossa kerrotaan oma tarina,kipeätkin asiat, huomaa ettei ole yksin ongelmineen. Huomaan että ainakin maaseudulla tuo yhteisöllisyys on hävinnyt tyystin, ei ole enää esim.perunannosto talkoita mitä vielä meikäläisen lapsuudessa oli, puhallettiin ns. yhteen hiileen. Itse olen myöskin aikamoinen pohdiskelija mutta onnekseni myös lähipiirissä on sellaista porukkaa myös että voimme jakaa ajatuksia, kokemuksia ja tarinoita. Talviaikana onkin enemmän tuota pohdiskelua, kesä tuntuu niin kiireiseltä ettei ole aikaa syvämietteiselle filosofialle. Eilen olin taas tuolla seurakunnan hommissa ja eräs ystävä tuli halaamaan ja kysyi että mitä sinulle kuuluu nyt? Miten tärkeää onkaan kun joku on sinusta kiinnostunut. Tuntuu että nykyään on yhä enemmän tuota "omaan napaan tuijottelua". Hyvää päivänjatkoa sinne Marja :-)
VastaaPoistaKiitos, Pihakeiju, kommentistasi.Suosittelen täysin sydämin tuota Smithin kirjaa. Siinä on paljon esimerkkitarinoita eikä se ole tieteellisen rutikuivaa kerrontaa vaan tempaa mukaansa elämänläheisyydellään. Yhteisöllisyys on todellakin vähentynyt nykymaailmassa. Vaikka on käsittämättömän hyvä olla yhdessä ihmisten kanssa ja jakaa kokemuksia, tarinoita.Positiivinen psykologia ja nuo self help oppaat menestymiseen kolisevat sisäistä tyhjyyttä. Minustakin positiivisuus sinänsä on hyvä asia. Sellainen arkinen elämänmyönteisyys. Mutta jos se menee yltiöpositiivisuudeksi kaikilla elämän osa-alueilla ja johtaa tuohon oman navan tuijotteluun, se on ikävää. Leppoisaa keskiviikko iltaa sinulle.
Poista