torstai 4. lokakuuta 2018

Läheisten kuolema muutti minua



Läheisen kuolema voi nostaa tietoisuuteen surun lisäksi myös irrallisuudentunnetta, katkeruutta ja häpeää. Jos äidin tai isän tai molemmat menettää nuorena. Menettää samalla palan tulevaisuutta.

                              Itsemurha
Minun isäni ja läheisin ystäväni tekivät itsemurhan. Itsemurhaan liittyy paljon muutakin kuin vain kuolema ja menetys. Tietoisuuteen voi nousta vihaa ja syyllisyyttä. Miksi sinä jätit minut? Olisinko voinut auttaa sinua paremmin?


Itsemurha aiheuttaa häpeää. Sitä minäkin tunsin etenkin isän itsemurhasta. Oliko isäni jotenkin huono tai paha? Ei ollut. Hän oli rakastava isä kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä huolimatta.

Pahimmillaan häpeä voi peittää surun.


Olen huomannut. Että läheisen itsemurhasta puhuminen aiheuttaa muissa hämmennystä. Kiusaantumista. Joten en puhu aiheesta kuin aivan läheisimpien kanssa.

                   Nuori suree tulevaa
Minä surin etenkin sitä, ettei minulla ollut enää yhteistä tulevaisuutta läheisteni kanssa. He eivät tulisi näkemään mahdollista perhettäni, valmistumistani yliopistosta ja elämääni yleensä.


Etenkin isän kuolema heijastui turvallisuuden tunteeseeni. Hän ei ollut enää neuvomassa ja huolehtimassa. Äitini oli tuolloin jo alkoholisti.

Toisaalta on vähän itsekästä ajatella läheisten kuolemaa siinä mielessä. Että mitä se minulle aiheutti.

Tärkeintä on, että isäni ja ystävättäreni saivat rauhan.


                        Tukipilarit
Kun siskoni kuoli keuhkosyöpään vain 51-vuotiaana. Se oli iso shokki, vaikka siihen oli kolmen vuoden ajan ehtinyt jotenkin valmistautua. Mutta silti kuolema on armoton. Järkytys. Kaiken loppu.

Siskoni oli kuten äiti minulle ja mummi lapsilleni. Koska oma äiti ei alkoholismin takia pystynyt huolehtimaan lapsistaan.

Vielä nytkin kun jotakin erityistä tapahtuu. Ajattelen, että soitan siskolleni. Kunnes havahdun siihen, ettei häntä enää ole.


                    Surua ei voi ennustaa
Suru on aina yksilöllinen kokemus, johon voi vaikuttaa menneisyys, elämänkatsomus, elämäntilanne ja luonne.

Edes se miten läheiset välit on ollut vanhempiin. Ei ennusta sitä, miten raskaalta kuolema tuntuu.

Jos suhde vanhempiin on ollut etäinen. Pelkästään se voi olla valtavan surullista.

Katkeruus ja epäoikeudenmukaisuuden tunteet voivat nousta uudelleen pintaan.


Jos vanhempi jää etäiseksi - kuten äitini alkoholismin takia - ei välttämättä jää kaipaamaan hänen seuraansa.

Kuolema voi havahduttaa suremaan sitä, mitä kaikkea vaille jäi lapsuudessaan tai nuoruudessaan. Miksi viina oli minua tärkeämpi? Olen jo pystynyt kauan sitten antamaan äidille anteeksi. Hänhän oli sairas.


                     Älä suorita tunteita
Suru voi tulla heti. Tai antaa odotella itseään. Kukin suree omalla tavallaan.

Ei ole oikeaa tapaa surra. Jos suru pitkittyy yli vuoden mittaiseksi. Se on voinut muuttua masennukseksi. Mistä voi tietää tarvitseeko apua?


Moni saa vanhemman kuoleman jälkeen apua sisaruksista, koska he usein elävät samankaltaisessa tilanteessa. Vertaistukea voi saada muun muassa seurakuntien sururyhmistä. Minulle paras apu suruihini on olleet läheiset ystävät. Olen siitä heille syvästi kiitollinen.

Jos arjesta selviytyminen tuntuu melkein mahdottomalta. Kannattaa hakea ammattilaisen apua. Aukaista surun solmuja.


Surujeni jälkeen tiedän, että elämä on hauras. Olen oppinut elämään enemmän hetkessä. Kun saan vielä elää. En marise
vähästä. On siunaus, että osaan nauttia pienistäkin asioista.

Surulla on meille paljon sanottavaa. Se vie meidät vaikeiden asioiden ja tunteiden äärelle. Se voi viedä meidät tutkimaan ja rakentamaan itseä uudella tavalla.


Oletko sinä menettänyt läheisiäsi liian varhain? Miten olet selvinnyt surusta? Miten suru on muuttanut sinua?






Lähteet: Kauneus&terveys 12/2018, kuvat omat

6 kommenttia:

  1. Varmasti läheisen itsemurha on asia jota ei voi käsittää, koska se ei ole vain tekijän asia vaan mitä se jättää jälkeensä omaisille. Kysymyksiä joihin ei ehkä saa vastausta.
    Minä menetin isäni viisi vuotta sitten ja muistelen isääni hyvin usein, kaipauksella mutta en enää surulla.
    Hyvän ystävän yllättävään kuolemaan 12 vuotta sitten on hyvin paljon auttanut se, että viimeiset sanani hänelle olivat ”ajattelen sinua joka päivä” ja hän vastasi ”niin minäkin”,. Siis todellakin viimeiset sanamme toisillemme <3 Samoin hänen kutomansa villasukat juuri ennen kuolemaansa ovat sellainen aarre, etten ole vieläkään raaskinut käyttää niitä.
    Äkillinen kuolema tulee mielestäni aina liian varhain, mutta sairauden uuvuttaman ihmisen kohdalla surutyötä voi tehdä jo ihmisen eläessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuulikki, kommentistasi. Tämän päiväinen aiheeni ei ole oikein mediaseksikäs, koska kuolemasta ylipäätään ei haluta puhua. Se on vieläkin eräänlainen tabu.Ihana että voit muistella jo isääsi kauniilla kaipauksella. Todella jotenkin dramaattinen ja tunteikas tuo viimeinen kohtaaminen ja sanat ystäväsi kanssa. En yhtään ihmettele, että et ole raaskinut käyttää hänen kutomiaan villasukkia. Ne ovat arvokas muisto. Hyvää torstai päivää sinulle!

      Poista
  2. Onhan tuota surua ollut, vajaassa kymmenessä vuodessa menettänyt kaksi parasta ystävätärtä, isäni ja mieheni samana vuonna, väliä puoli vuotta. Läheisteni itsemurhaa en ole elänyt paitsi elämänkumppanini ja työkaverini ovat näin menettäneet läheisensä ja ollaankin paljon keskusteltu siitä surusta. Varmaan tuo itsemurhan tehnyt läheinen jättää jälkeensä kenties syyllisyyttäkin ja varsinkin jos on ollut nuori ihminen. Ajattelen sitä että millainen tuska onkaan ihmisellä kun päätyy tällaiseen ratkaisuun. Tottakai läheisen ihmisen menetys muuttaa katsantokantaa elämään, itse en suunnittele paljonkaan elämääni eteenpäin vaan yritän nauttia jokaisesta päivästä ja pienistä arkisista jutuista. Kumppanini vaimo kuoli 45 vuotiaana poikansa syliin, täysin terveenä viriilinä naisena aivan yllättäin kun taas oma mieheni sairasti puoli vuotta ja kuoli 58 vuotiaana. Itse tein surutyötä jo hänen eläessään kun tiesin tulevan. Mieheni kuoleman jälkeen ilmaantui kummasti asiakkaita minulle jotka olivat menettäneet läheisensä kai sitä vertaistukea tarvittiin. Viime vuosina on sitten tätä kuolema-aihetta käsiteltykin paljon ja seurakunnassa kun myös työskentelen niin siellähän ollaan kuoleman kanssa tekemisissä lähes päivittäin. Mutta kuolemakin on osa elämää, näin minä ajattelen. Kuulasta torstaipäivää Marja :-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pihakeiju, kommentistasi.Saman kuin sinäkin olen oppinut läheisten varhaisesta kuolemasta: Elän hetken, päivän kerrallaan. Vaikka se ei aina onnistukaan. Mutta kyllä tätä elämää osaa arvostaa enemmän kuin ennen. Koit melko lyhyessä ajassa monta läheisen menetystä. Se on ollut varmasti todella raskasta. Isä ja mies ovat jonkinlaisia peruspilareita. Ystävät äärettömän rakkaita ja tärkeitä. Olet selvästi onneksi osannut päästää irti surusta ja jäljellä on kaipaus ja hyvät muistot. Läheisen itsemurhan haava ei umpeudu samoin kuin niin sanotun luonnollisen kuoleman haava. Mielessä pyörii pitkään: Miksi? Mitä olisin voinut tehdä? Minua lohduttaa ajatus, että isäni ja ystäväni saivat rauhan valtavaan elämänahdistukseen. Se oli heidän valintansa. Minä olisin jotenkin itsekäs, jos ajattelisin, että he ovat minulta pois. Minä ja minä. Yritän todella ajatella, että elämä oli heidän ja he päättivät itse, mitä sillä tekisivät. Vaikka päätyisivät sen lopettamiseen. Hienoa että olet voinut tarjota vertaistukea työssäsi. Seurakunnassa kuolema on tosiaankin vahvasti läsnä. Voi olla - etenkin kesäaikaan - useammat hautajaiset samalla viikolla. Ja niinhän se on kuten sanoit, kuolema on osa elämää. Mukavaa torstaita sinulle.

      Poista
  3. Syvällinen postaus. Kuvat sopivat oivasti sisältöön. Käsittelet aiheita, joilta monet haluaisivat ummistaa silmänsä.
    Sinulla on ollut paljon riipaisevia menetyksiä. Ihailen tapaa, jolla kerrot niistä. Ilman katkeruuden häivääkään. On helppo uskoa, että nämä suuret surut ovat muokanneet sinut juuri sellaiseksi ihmiseksi, joka olet. Toiset huomioivaksi ja paljoksi muuksi.
    Varmaan vanhempansa menettää aina liian varhain. Siltä minustakin tuntui, vaikka olin jo 35-vuotias isäpuoleni kuollessa. Hän oli kuitenkin ollut lapsuuteni ja nuoruuteni turva. Aina hän ei voinut äidin vuoksi olla sitä avoimesti.
    Äitini ja minä lähenimme vasta vähän ennen hänen kuolemaansa, siksi tuntui, että menetin hänetkin liian varhain.
    Hyvää illan jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirsti, kommentistasi. Kuolema on edelleen tabu. Puhumattakaan itsemurhasta. Minusta myös vaikeista asioista tulisi keskustella. Elämä olisi silloin täyteläisempää.Kyllä varmaan vanhempien kuolema kirpaisee syvältä olipa minkä ikäinen hyvänsä. Se ei voi olla nostamatta monenlaisia tunteita pintaan.Surullista että äitisi kuoli juuri kun olitte lähentyneet. Mukavaa perjantaita ja viikonloppua sinulle.

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!