maanantai 17. elokuuta 2020

Ruokaostokseni Ruohonjuuresta



Mustapapu ja seesami fettuccineä

Ostin Ruohonjuuresta lisäruokaa ja vähän kosmetiikkaa. Luontaistuotekauppa Ruohonjuuri on perustettu jo vuonna 1982 ja se on ollut aikaansa edellä ympäristöasioissa ja kestävässä kehityksessä.

Laihdutin tammikuusta kesäkuuhun 13 kiloa. Samalla  jätin ruokavaliosta pois kaiken vaalean hiilihydraattihötön, pastan, riisin ja perunan. Syön yleensä niiden tilalla parsa- tai ruusukaalia, vihreitä papuja ja salaattia.

Mutta vaihteluakin kaipaan. Sattumalta löysin Ruohonjuuresta pastoja, jotka on tehty pavuista, linsseistä ja tummasta riisijauhosta. Tämä oli minulle aivan uutta! Jippii! Että tällainen keksintö. Olin kyllä syönyt paikallisesta ruokakaupasta bongaamaani kikhernepastaa. Syön nyt näitä pastoja silloin tällöin. Osaa olen siis testannut.

Perhettäni huijasin linssipennepastalla. En kertonut, mitä pastaa se on. Meni täydestä. Mustapapufettuccine sen sijaan ei maistunut. Siinä oli testaajien mukaan omituinen maku ja liian kiinteä rakenne. Minua ei kiinteä rakenne ja mielestäni neutraali maku häiritse. Nautin.

Seuraavaksi ostokseni:












Linssipenneä.
Mustapapuspagettia.









Pavut, linssit ja kikherneet keitän itse. Soijapapu vaatii mielettömän pitkän keittoajan, kolmekin tuntia. Mutta kärsivällisyys palkitaan, koska pavut ovat hyvin maukkaita ja niistä voi tehdä monenlaista. Meidän kaupassa ei ole soijapapuja myytävänä.


Aloittelijan kannattaa aloittaa papujen syönti mustapavusta, koska se ei turvota mahaa ja lisää ilmavaivoja.





Tähän shaveriin ihastuin. Se on metallinen ja tehokas. Terän voi vaihtaa.  


Olen oppinut nyt reilu viisikymppisenä käyttämään kuultovoidetta. Bohon kosmetiikka on erinomaista ja edullistakin.


Zuiin kulmakynää olen käyttänyt monta vuotta. Sitä on tummanruskeana. Kulmien laittaminen on huomattavasti helpompaa, kun terä ei ole kynämäinen vaan leveämpi.



2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Minä tykkään ja kannatan kovasti ostosten esittelyä, ihan kuin itse olisi ollut herkullisilla ostoksilla! Ihanaa!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi Mentaalimatkaaja. Minäkin olen kiinnostunut muitten ostoksista. Kassajojossa on kiva katsoa, että jaahas, tuo perhe syö tuollaista murkinaa. Olin tyytyväinen Ruohonjuuriostoksiini.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!