maanantai 3. elokuuta 2020

Ruoka on nykyisin liian steriiliä



Ruoka on nykyisin liian steriiliä. Näin väittää johtaja Seppo Salminen Turun yliopiston funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskuksesta.

Tosin ruoan hyvä hygienia on aikoinaan pelastanut meidät monelta tarttuvalta taudilta. Tuberkuloosi hävisi pastöroinnin ansiosta.

Ruoan puhtaudessa on menty nyt toiseen äärilaitaan. Nykyisin melkein kaikki steriloidaan tai kuumennuskäsitellään pitkän säilyvyyden varmistamiseksi. Siinä voi tuhoutua myös hyvät, vastustuskykyä ylläpitävät bakteerit.


Liian puhdas suolisto voi taudinaiheuttajien lailla heikentää vastustuskykyä, koska mikrobisto on osa puolustusjärjestelmäämme.

Terveydelle olisi hyödyllisempää, että mikrobisto  on mahdollisemman monimuotoinen.


Maitohappobakteerit auttavat useiden ravintoaineiden hyväksikäyttöä, tekevät tuotteesta pidempään säilyvän ja toisaalta estävät  haitallisten  bakteerien kasvua.

Ihmiskunnan historiassa ruoan säilyttäminen on vuosisatoja perustunut käymiseen eli hapattamiseen. Maitohappokäymisen avulla ruoasta on saatu säilyviä, hyvänmakuisia ja helpommin sulavia.


Euroopan Unionissa maitohappobakteereille ei ole kuitenkaan hyväksyttyjä terveysväittämiä, eikä muun muassa virallisia ravintosuosituksia.

Ihmiselle on helpoin tapa saada maitohappobakteerit ruoasta on käymisteitse valmistetut tuotteet. Esimerkiksi piimä, viili, jugurtti ja kaura- ja soijajugurtti, smoothiet.






Lähteet: Helsingin Sanomat 22.11.2018, kuvat Pixabay

5 kommenttia:

  1. Puolassa ja Saksassa syödään paljon hapankaalia ja Koreassa kimchiä. Parasta on maitohappobakteereilla hapatettu kaali. Hapankaalia en ole tehnyt itse, mutta kylläkin kimchiä. Tuli herkullista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Katriina. Vau, osaat tehdä kimchiä. Olen ajatellut monta kertaa, että voisi kokeilla. Mutta ajatus on jäänyt. Eikä meidän kylillä ole moista tuotetta valmiina kaupassa. Hapankaalia teen miltei joka syksy. Se on herkkua, vaikka onkin aika työlästä laittaa. Venäläisiä suolakurkkuja tein viime syksynä ja ne olivat aivan oikean makuisia. Teen niitä tänäkin vuonna itse kasvatetuista avomaankurkuista. Säilöminen on mukavaa ja rattoisaa puuhaa, kun on aikaa.

      Poista
  2. Jugurttia joka päivä syövänä uskoisin ainakin oikean määrän maitohappobakteereita saavani :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommentistasi Life with Satu. Varmaankin joka päivä käyttämäsi jugurtti kuhisee sopivasti maitohappobakteereja. Ja ne maistuvat myös hyvälle, etenkin maustamattomat jugurtit. Mutta makuasioista ei kannata tässäkään kiistellä.

    VastaaPoista
  4. Kaikessa on puolensa. Eikös liian steriili koti lisää allergioitakin? Ruokaa harvoin mieltää liian steriiliksi.
    Hapankaali on suurta herkkuani. Viliä, piimää tai maustamatonta jugurttia tulee nautittua päivittäin.
    Mukavaa iltaa Marja!

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!