perjantai 28. elokuuta 2020

Minkälainen ihminen saa toisen tuntemaan olonsa hyväksi?



Luontaisesti lämmin ihminen saa toisen tuntemaan olonsa tärkeäksi ja hyväksi. Entä mistä tämä johtuu, että jotkut saavat toisen tuntemaan olonsa hyväksi? Helposti lähestyttävä ja valoisa henkilö pystyy tähän.

Lämmin ihminen on sosiaalisesti lahjakas, joka osaa asettua samalle taajuudelle tapaamansa ihmisen kanssa. Hän tunnistaa omat ja muiden rajat ja valitsee oman etäisyytensä sen mukaan. Lämmin ihminen tietää, milloin on hyvä aika koskea toisen olkapäätä tai halata ja milloin ei.


Toisaalta hän saa omalla käytöksellään toisen tuntemaan itsensä nähdyksi. Lämmin ihminen ei pyri itse valokeilaan tai mieti omaa seuraavaa repliikkiä, vaan antaa toiselle tilaa.

Michelle Obamaa pidetään lämpimänä ihmisenä. Hänen tavassaan olla muitten ihmisten kanssa on jotakin pingottomuutta, eikä hän pelkää näyttää epätäydellisyyttään.


Obaman lempeä olemus luo vahvan kontrastin toiseen yhdysvaltlaisessa politiikassa tunnettuun hahmoon, usein kalseana pidettyyn Hillary Clintoniin. Clinton on saanut vuosien varrella paljon kritiikkiä kylmyydestään. Hän yrittää ehkä olla muuta kuin on. Siksi hänen tavoittelemansa lämpö ei tunnu aidolta.

Kylmyydestä kritisoiminen ja muihin vertaaminen voi aiheuttaa ikävän kilpailutilanteen, koska omaa persoonallisuutta on vaikea muuttaa kovinkaan paljoa.


Luontainen lämpö on osa persoonaa, ja siitä kertovat ominaispiirteet alkavat usein näkyä jo lapsuudessa. Jos omaa lämpöisyyttään haluaa kehittää, kannattaa pyrkiä parantamaan omaa läsnäoloa, esimerkiksi katsomalla silmiin,  kuuntelemalla, päästämällä irti ennakkoluuloistaan.

Erityisen tärkeää on kiireettömyyden tuntu. Usein viestitään tietoisesti tai tietämättä, että aikamme on kallista. Kun sitten arjen kiireessä osoittaa toiselle, että hänelle on aikaa, se voi saada tuntemaan toisen ihmisen tärkeäksi. Lämpö tulee sivutuotteena läsnäolon ja ajattelun kautta. Parhaimmillaan lämmin ihminen voi parantaa toisen itsetuntoa.






Lähteet: Helsingin Sanomat 20.8.2020, kuvat omat

12 kommenttia:

  1. Oma tunne on, että jos on aidoin oma itsensä ja myös jollain tasolla tyytyväinen itseensä ja osaa nauraa itselleen, näillä ominaisuuksilla pärjää pitkälle.

    Ihanaa viikonloppua Marja. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia kommentistasi. Itsensä hyväksynyt ihminen miltei loistaa hyvää oloa ja houkuttelee ihmisiä luokseen. Kuten kirjoitit, että olemalla aito oma itsensä, tekee vuorovaikutuksesta lämpöisen ja rentouttavan.

      Poista
  2. Tällaisen lämpöisen ihmisen tunnistaa kyllä, kun sellainen osuu kohdalle!
    Ihmisestä aistii helposti onko lämpö aitoa vai päälle liimattua.
    Tällaista piirrettä on vaikea teeskennellä, ainakaan kivin pitkään. Se on niin ominaista sille, joka tämän piirteen omaa.
    Oi onnea, jos ystäväpiiriin kuuluu tällaisia aitoja, läsnäolevia, lämpimiä ihmisiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Erikoiset Asiantuntijat. Lämpöisen ihmisen kyllä tosiaan tunnistaa. Hänen seurassaan on hyvä olla ja kommunikaatiossa hiljaiset hetket eivät ole vaivaannuttavia, on vain levollista olla hiljaakin.

      Poista
  3. Aidon ja lämpimän ihmisen tunnistaa. Ihana asia,kun ystävinä tämmösiä. Oikein kivaa viikonloppua sinulle!😊

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommentistasi Unknown. Onneksi keskuudessamme on noita lämpöisiä, viisaita ihmisiä. Minä tunnen vain pari tällaista ihmistä. Mutta sekin on jo paljon.

    VastaaPoista
  5. Rehevä neilikka ja vaahtera-aulio.
    Kun kohtaa ihmisiä jotka ovat aidosti läsnä, tulee hyvä mieli ja se säilyy pitkään.
    Kiireisen oloisen "muissa maailmoissa" olevan ihmisen kohdatessani yritän ajatella, ettei se ole henkilökohtaista, mutta aina en onnistu. Silloin, kun on oikeasti kiire on reilua sanoa se. En ole osannut ajatella ihmisiä kylminä, lämpiminä kylläkin.
    Mukavaa tulevaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Kirsti. Kiireettömyys seurustelussa tuntuu hyvältä, toinen ihminen keskittyy siihen, mitä kerrot. Valitettavasti joskus törmää näihin kiireisiin ihmisiin ja juttelun jälkeen on ikävä olo.

      Poista
  6. Joidenkin ihmisten kanssa vaan kemiat pelaavat yksiin. Ei sitä oikein voi selittää, sen vaan tuntee ja aistii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Arkeilija. Se on jännää, että heti tapaamisen alussa tulee mainiosti toimeen jonkun ihmisen kanssa. Se on sitä kemiaa.

      Poista
  7. Tämä on niin totta ja minulla on pari ystävää, joista lämpö säteilee,joille voi kertoa huolensa. Heidän seurassaan on hyvä ja luonteva olla, koska antavat puhua keskeyttämättä tai neuvomatta. En tiedä miksi jotkut ihmiset antavat neuvoja, miten minun tulisi elää. Leskeytymisen jälkeen minua potkittiin, että matkustele ja katsele maailmaa, kun mikään ei nyt pidätä. Olin juuri menettänyt puolisoni, että eipä nyt niin kiinnostanut yksin lähteä.

    VastaaPoista
  8. Kiitos kommentistasi Beate56. Otan osaa miehesi kuolemaan. On ihana omistaa ystäviä, jotka ovat ymmärtäväisiä ja lämpimiä. Olet siinä mielessä onnekas. Ikävä, että sinua on patisteltu reissaamaan ja muuta surun aikana. Kaikki aikanaan.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!