torstai 20. joulukuuta 2018

Joulun jälkeen ruokaa roskiin - miten vältät tämän?



En halua opettajan ottein jankuttaa hävikkiruoasta. Mutta tämä aihe on läheinen ja tuttu. Etenkin joulun aikaan ruokaa tulee ostettua helposti liikaa. Suomalainen käyttää jouluruokaan keskimäärin 161 euroa. Matsmartin tiedote joulun ruokahävikistä jäi mietityttämään.

Lopulta ylimääräinen ruoka makaa jääkaapissa, unohtuu ja päätyy biojätteeseen. Toivottavasti sinne biojätteeseen eikä sekajätteeseen. Samoin kun ruoka palaa hiljalleen biojätteessä ruokaan on palanut aivan turhaan rahaa.



Seuraavaksi muutamia vinkkejä joulun ruokahävikin pienentämiseksi. Suunnittelu - niin kuin joka asiassa - on kaiken aa ja oo.

1)Vähennä jouluherkkupöydän valikoimaa.
Suunnittelkaa jouluateria yhdessä koko perheen kanssa. Kirjoittakaa ylös tai tallentakaa kännykkään muistiin ruoat, joita todella haluatte syödä. Herkkujen ollessa kyseessä lista lähtee aika varmasti käsistä. Joten kannattaa jättää ostamatta listan loppupään herkut.

2) Laske paljonko ruokaa oikeasti tarvitaan.
Tiettyä ruokaa kaiken valtavan ruokamäärän keskellä ei tarvita niin paljon kuin arjessa. Joten unohda suositukset tapaan 3-4 henkilölle. Jouluruoka pöydässä tavalliset suositukset ei yksinkertaisesti päde. Jouluruokapöydässä neljän hengen reseptistä riittää 11-12 ruokailijalle. Kaikkien herkkujen ympäröimänä.

3)Pysy suunnitelmassa.
Pidä pää kylmänä kaupassa. Älä sorru kauniisiin ja houkutteleviin tarjouksiin, sillä niitä on aina tuleva ja oleva joulun alla.



4)Ajattele pienesti.
Käytä pieniä tarjoiluastioita. Siksikin että ruokaa on tarjolla paljon. Pienemmillä lautasilla ruokaa on helpompi ottaa todellinen mielihalun määrä.

5)Joulun jälkeen suunnittele jo vähän ensi joulua.
Ostoslista olisi hyvä käydä joulun jälkeen läpi. Oliko jokin ruoka, joka ei oikein kelvannut kenellekään? Puuttuiko herkkujen keskeltä jotakin? Ensi jouluna korjaat nämä asiat. Voit päättää näin vaikka joulun jäljiltä suklaata mutustellen.



Joulukuussa ostetaan viidenneksen enemmän päivittäistavaroita normaalikuukauteen verrattuna.

Karl Anderson Matsmartista kertoo: "Suomalaiset kotitaloudet heittävät roskiin 120-160 miljoonaa kiloa ruokaa vuodessa. Tämä on resurssien tuhlaamista ja siitä aiheutuu myös turhia kasvihuone-päästöjä.

Matsmartilla on myös kiinnostava ekologinen verkkokauppa, josta voi ostaa halvalla tuotteita, jotka muuten heitettäisiin pois. Tuotteet tulevat muun muassa sesonkivaihteluista, liikatuotannosta, pakkausten vaihtamisesta, lähestyvistä tai umpeutuneista parasta ennen päiväyksistä. Samalla ruokahävikki pienenee. Vuonna 2017 Matsmart pelasti ekologisesti tietoisten asiakkaidensa kanssa 2500 tonnia ruokaa Pohjoismaissa.

Suosittelen täydellä sydämellä tätä verkkokauppaa!

Suunnitteletko sinä tarkasti joulupöytäsi? Vai oletko enemmän fiilisostaja? Jääkö sinulla syömätöntä ruokaa?



Lähteet: Matsmartin tiedote, Cision tiedotepalvelu, kuvat: Pixabay, Pexel

4 kommenttia:

  1. Viime vuonna onnistuimme täydellisesti, mitään ei mennyt hukkaan ja uskon, että tänä vuonna sama juttu. :) Meillä on onneksi myös koira eli todella harvoin menee mitään hukkaan. Hyvä aihe.

    Oikein kivaa iltaa Marja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tiia, kommentistasi. Hienoa jos ei päätynyt mitään biojätteeseen. Eikä tänäkään vuonna. Nuo alati ystävällisesti syövät koirat ovat todella ekologisia tyyppejä. Mukavaa joulunalusviikkoa sinulle!

      Poista
  2. Järkyttää lukea, miten paljon ruokaa päätyy jätteisiin.
    Pitäydyn tiukasti ostoslistassa, eli en tee heräteostoja joulunakaan.
    Komppaan Tiiaa. Jos jotain menisi hukkaan, koirat pelastaa :)
    Mukavaa torstai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirsti, kommentistasi. Ruokaa menee kyllä hirveät määrät haaskuun. Se tuntuu jotenkin käsittämättömältä, koska iso osa siitä olisi vielä syötävää. Miksi kotitaloudet eivät voi lahjoittaa leipäjonoihin? Vain yritykset voivat. Olisikohan siinä liikaa järjestelemistä jo nyt kiireisille vapaaehtoisille. Jos minä asuisin kaupungissa, menisin vain jonkun jonottavan luo ja antaisin hänelle ylijäämäruokaa kassillisen. Siis teidänkin taloudessa koirat ovat niitä ekologisimpia. Hyvää jouluviikon jatkoa sinulle!

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!