torstai 6. heinäkuuta 2017

SYÖTIIN JA NAUTITTIIN KAIKINPUOLIN TALLINNASSA (osa 1)



Oltiin tytär-äiti matkalla Tallinnassa. Mukavaa oli. Syötiin ja oleiltiin aika perussuomalaisesti. Asuttiin Spassa ja otettiin hoitoja. Tietty shoppailtiin, kun oli ne alennusmyynnitkin. Seuraavaksi kuvia tuosta syömäpuolesta. 

Sen me hallitsimme täydellisesti. Pienen kävelyn jäkeen vanhassa kaupungissa. Poro meni mihin nenä näytti.Ei osannut tyylikkäästi valita jotakin trendikästä ravintolaa.

 Olen askarrellut koneeni ja kännykän kanssa, kuvat eivät taaskaan - mielestäni mystisestä syystä - ole toimineet kuin olisi pitänyt. Tämä Tallinna-juttukin tulee siksi viiveellä. Joudun onkimaan kuvia ties mistä tidostoista. Ja niitä on jotenkin hassusti monta samaa kuvaa kussakin. Niiden rajaaminen ja editointi veisi ikuisuuden. Minun kärsivällisyyteni ei siihen riitä.Teen siis jutun Nyt ja Heti, kun saan noita kuvia esiin. Myöskin tästä syystä kuvat ei laadultaan hurmaa. Milloinpa olisi hurmannut. Vasta opettelen. Oppimiskokemusta kaikki tyynni. Ja se on tätä digiblondin elämää. Ei vain vielä - elän aina toivossa - koneiden ja minun logiikat natsaa.

Söimme ensimmäiseksi venäläisessä ravitolassa Troikka: alkupaloiksi suolakurkkuja, smetanaa ja hunajaa, hyvää tummaa leipää. sekä blinejä. Pääruoka oli lohta salaatin kera. Ruokajuomana oli kuohuviini ja vesi.






  Oli todella hyviä blinejä lisukkeineen.

                                  Sympaattinen  oikea
                                  venäläinen tarjoilija, joka
                                  olisi kovasti halunnut
                                  meidän juovan myös vodkaa -
                                  venäläiseen tapaan.


                                 

Ihastuin pöytäliinan kuosiin.



Tsaarin aikaista nostalgiaa.



Ääntä kohti.


Sittenpä tietenkin alkoi vähän makean perään suuntautua ajatukset .Tallinnan vanhakaupunki on uskollisesti pysynyt aina yhtä kauniina. Terassien yrttilaatikot viehättivät.Niin paljon nättejä yksityiskiohtia, joista olisi halunnut hipaista kuvan.



                            Itsetehtyjä tuoremehuja. Namia kuin
                            myös kakut ja jäätelöt.





Kahvila oli viihtyisä ja tunnelmallinen. Juotiin tuplaespressot ja nautittiin makeaa.


Illalla mentiin syömään aitoitalialaiseen ravintolaan:tytär pizzaa ja minä mielettömän hyvää buffalomozzarella salaattia. Ravintola oli kaunis.Täynnä harkittuja yksityiskohtia. Muut asiakkaat olivat tyystin italialaisia. Panen nyt kuvia tästäkin raflasta:











Me ollaan tyttäreni kanssa Virossa eläneet kuin jossain "Tallinnakuplassa". Siellähän oli kuuluisat Laulujuhlatkin sunnuntaina. Ja mitäs me tehtiin?Shoppailtiin. Lauantaina nähtiin edes harjoitukset. Täytynee kirjoitella uusi postaus muun muassa minun kasvohoidosta ja shoppailun tuloksista.
Lopuksi muutama yksityiskohta-kuva. En tiedä, mikä näissä vetää puoleensa:


Menomatkalla oli aikamoinen merenkäyti.



Tässä Troikka ravintolan portaat kellariin.



10 kommenttia:

  1. Herkullisen näköisiä ruokia. Mäkin kävin viikonloppuna päiväseltään Tallinnassa, se on kiva paikka. Onneksi otin pahoinvointilääkkeen ennen lähtöä, oli nimittäin aika kova merenkäynti meilläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Anniina. Meilläkin oli melkoinen merenkäynti. Vitsi, minä olen tyhmä:sama merihän se oli ja samoihin aikoihin.Ruoka maistui. Kuten aina.

      Poista
  2. Voishan tuolla käydä itsekkin. Näyttää niin mukavalta paikalta.
    T:Hanna Määttä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anonyymi kommentista. Vanha kaupunki on näkemisen arvoinen kaunis paikka. Hyvää matkaa, jos päätät lähteä. Samoin kesää.

      Poista
  3. Tallinna on kyllä kaunis paikka! :)

    VastaaPoista
  4. Näyttää oikeinkin ihanalta reissulta! :) Tallinnaan on aina ihana mennä uusiksi ja uusiksi! :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos Suvi kommentista. Olen käynyt Tallinnassa jo 1980-luvulta asti. Ja aina on tosiaan kiva mennä uudestaan. On niin lähelläkin.

    VastaaPoista
  6. Kiitos hannamaria kommentista. Mukava muutaman päivän reissu oli. Herkuteltiin, shoppailtiin alennusmyynneissä, otettiin hoitoja spa:ssa. Voiko nainen toivoa enempää?

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!