Mäntyharjulla: kuvia, tunnelmia,haastattelu heinäkuussa.

Tuntuu siltä, että on taas jonkinlaisen paikallisen ja luontopostauksen aika. Liikuin tavallista enemmän luonnossa pari päivää. Yleensä käyn lenkillä luonnon keskellä neljä kertaa viikossa. Nyt suorastaan lymyilin luonnossa. Mieleni tarvitsee sitä silloin tällöin: sanatonta tilaa. Luonnon ääniä, tuoksuja, rauhaa; pelkkää visuaalisuutta. Älyllinen elämä, paha maailma poissa.

Kaikki tämän postauksen "valokuvat" on minun aloittelevan luontokuvausharrastelijan ottamia. Haastattelussa on ihana ja viisas naapurini Mirkku. Varoitan tarkkoja kauneudenystäviä, esteetikkoja ,kuvien laadusta. Mutta yritän parhaani. Kuten kainuulaiset yrittää olla tolkunihmisiä.

    Kotini vieressä on sekä järvi että joki. Hietanen ja Nurmaan joki. Aluksi kuvia ihanasti, alati                 virtaavasta joesta. Se on kuin elämä itse. Puita on kaatunut myrskyssä. (Taas nämä rivit temppuilee - vai temppuileeko digiblondin uusavuton digiäly...)

    Joessa on ollut aikoinaan sulkupato puunuittoa varten.

Jokikuvia olisi todella paljon. Mutta rajansa kaikella. Siirrytään järviluontoon.

                     Tämän polun löysin ihan sattumalta. Ja se vei Hietasen järvelle:

                                                 Mirkulla on tosi paksu letti.

                                          Mirkun esiäiti Helena Huoponen, os.Ahl
                                          9.1.1877-25.5.1947. Tuohon aikaan uunit
                                          saattoivat olla ulkona.

Ettei tämä kävisi liian tylsäksi väliin oli haastattelu. Naapurin Mirkku, joka on asunut pitkään pääkaupunkiseudulla kertoo, minkälaista on asua Mäntyharjulla. Mirkku antaa apuaan niin monelle ihmiselle. Ja hän sanoo, että saa muiden auttamisesta voimaa itselleen. Siinä olisi opittavaa.

Voi, tämän ATK-maailman kanssa. Kamppailin reilun tunnin, että video näkyisi. En tiedä, kun vasta julkaisun jälkeen, toimiiko se....Sitä tämä digielämä on. Tietyntyyppistä epävarmuutta, johon digiblondi yrittää opetella.

Kyllä menen tosiaan sinne ATK-peruskurssille kansalaisopistoon syksyllä. Jotta osaisin edes jotakin.

No, jatketaan öisellä tunnelmalla - näkyi video tai ei - Mäntyharjulla:

    (Tämä kuva on mielestäni vähän taiteellinen. Tuo yksi niittyleinikki sojottaa niin kauniisti...)


Sitten siirrytään tuohon metsään, jossa kasvoi metsäkortteita muun kasvillisuuden alustana. Minusta nämä kuvat ovat jotenkin unenomaisia. Siksi niistä tykkään.

Luontoreissuillani kuikuilin kaula vääränä, olisiko jo kantarellien alkuja. Niitä ihanan pieniä oranssinkeltaisia nappeja. Tai herkkutatteja. Ei ollut. Yleensä olen poiminut ensimmäiset kantarellit heinäkuun yhdeksännen päivän tienoihin (olen sienihulluna pitänyt ihan kirjaa). Kesä on uutisten mukaan kaksi viikkoa myöhässä. Mutta kyllä minä vielä pääsen sieniä saalistamaan. Vain toinen sienihullu voi ymmärtää tuon saalistus termin. Lopuksi vielä kuvia yksityiskohdista, joista olen oppinut tykkäämään tämän minun kahden kuukauden valokuvaus harjoittelijan puuhani aikana. Kuvia olisi niin paljon! Ymmärrän, että ihmisten sietokyvyllä on rajansa. Vaikka minä kuinka tykkään:

                                 Pakurikääpä koivussa. Juon silloin tällöin pakurikääpäteetä.
                                 joka on hyväksi terveydelle.

       Heinä helmiöi jo näin heinäkuussa.

    Mesiangervot alkavat kukkia. Mikä huumaava, hunajainen tuoksu. Mesiangervo on vanha
    luonnonyrtti: auttaa pääkipuun ja hiusten huuhteluvedessä on tosi ylellisen pehmentävä ja
    hoitava yrtti.


Lukija älköön ottako seuraavaa videota liian tosissaan. Loppuu äkisti tuo luonnonrauha...Nyt viikonloppuna näin ensimmäistä kertaa Stigin Puumaa mä metsästän videon. Olin some-tauolla, ja sain katsoa vain youtube:ta. Näin itselleni päätin, ihan hyväksi. Valitettavasti videota ei ollut käytettävissä yleisesti. Laulu sinänsä on seuraavalla videolla.  Mutta ei ole siis se virallinen, joka on hemmetin hyvä. Rai rai. Elämä on tosi. Mutta hauskaa voi pitää. Silti.

Minua nauratti tuo video ensimmäisellä ja toisellakin kertaa niin, että hirnuin - tapani mukaisesti - niin että kitarisat näkyivät. Sanat ovat jo itsessään huvittavat ja vähän alistavan sukupuolittuneet sekä kaksimieliset; ja laulaja myös: "puumaa mä metsästän...uurteistasi humallun..."

Lisäksi laulu videoineen on intermusikaalinen. Viittaa itseensä. Sankari - Perusmies. Stig on olevinaan niin sanottu perusmies, tylsine silmälaseineen (tai mistä minä keski-ikäinen akka tiedän vaikka ne olisivat kuinka muodikkaat) ja rasvaisine ohuine hiuksineen. Että sekin naurattaa jo. Siis minua. Muista en tiedä. No, hauskaa oli. Tuon alkuperäisen videon parissa. On akalla halvat huvit. Tosi halvat. Tällä kertaa.