maanantai 10. heinäkuuta 2017

Asioiden salailu on yllättävän yleistä


Minulla on muutama salaisuus, joita en ole kertonut edes miehellenikään, vaikka meillä on mielestäni hyvin avoin suhde. Molemmat ollaan vähän psykologisoivia maailmanparantajia. Minkä minä yleiseltä kohkaamiseltani ehdin ja minkä mies ehtii vanhojen autojen rassaamiseltaan - prioriteetit ensin.

Kaikilla meillä on mielemme kaapeissa jokin likainen ja salainen nurkkaus. Sinne ei päästetä ketään kurkkimaan. Se on yksin ja yksinäisesti vain meidän. Vaikka kävisi välillä hyvinkin raskaaksi salattua nurkkaa piilotella.


"Kymmenen tavallisinta salaisuutta
  • Ajatukset kumppanin pettämisestä.
  • Seksuaalinen toiminta, kuten pornon katselu tai itsetyydytys.
  • Valehtelu.
  • Sinkun parisuhdetoiveet.
  • Toisen luottamuksen pettäminen.
  • Varkaus.
  • Tunteiden uskottomuus, kuten flirtti tai suudelma muun kuin puolison kanssa.
  • Tavoite tai haave.
  • Perheasia.
  • Raha-asiat, varallisuus."

Amerikkalaisen tutkimuksen mukaan ihmisellä on keskimäärin 13 salaisuutta. Niiden putkahtelu ajatuksiin ja pelko paljastumisesta voi kuluttaa hyvin paljon elämää. Viisi salaisuuksista on sellaisia, ettei niitä kerrota koskaan kenellekään.


Vanha bändi Ultra Bra on alkanut keikkailla taas tänä kesänä. Nostalgista. Laitoin tähän youtube linkin laulusta Sinä lähdit pois. Se on niin omansa!



Runsas salailu on yhteydessä esimerkiksi huonompaan terveyteen ja masennukseen. Salailu kuluttaa ruumiillisestikin.

Vastalääke ylenmääräiseen salailuun on hallittu avoimuus. Oikein pahasti painavat salaisuudet pitäisi vain yrittää kertoa läheisille. Niistä nettiin kirjoitteleminenkin voi olla iso askel eteenpäin.

Mutta kyllä ihmisellä kuuluukin olla täysin oma tila. Intimiteetti vai miksi sitä sanoisi. Kaikkia salaisuuksiaan ei tarvitse jakaa muille vaan pitää ne siellä mielen kaappien perukoilla ihan itsellään.






Lähteet: Helsingin Sanomat 6.7.2017, kuvat Pexel, video youtube

8 kommenttia:

  1. Hieno kirjoitus! Itse olen huomannut myös, kuinka salailu kuluttaa ja siks olenkin nykyään hyvinkin avoin ja rehellinen ajatuksieni suhteen :) En ikinä halua tahallaan ketään loukata, mutta koen, että on velvollisuuteni sanoa rehellisesti mielipiteeni ja olla avoin.

    www.dailychic.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi kommentistasi. Hienoa, että pystyt olemaann avoin ja rehellinen. Monikaan ei pysty. Minä olen välillä turhankin avoin ja tulee sen jälkeen puhekrapula. Ei hyvä. Nautitaan heinäkuun lämpöisistä päivistä!

      Poista
  2. Tämä on kyllä totta. Tietty yksityisyys on jokaisen oma asia - ei kaikkea tarvitse kertoa.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Heidi kommentista. Me ihmiset ollaan onneksi niin erilaisia! Mutta kyllä minunkin mielestä kenellä tahansa on oikeus tiettyyn yksityisyyteen - ja sitä on hyvä kunnioittaa.

    VastaaPoista
  4. Tykkään valtavasti kirjotuksistasi, niistä saa aina uudenlaista pohdittavaa - kuten tästäkin. :-)

    VastaaPoista
  5. Kiitos Outi kommentistasi. Tuntuu - kuten varmaan blogin pitäjänä tiedät - todella kivalta saada myönteistä palautetta. Kun sitä kuitenkin kirjoittaa yksin. Mukavaa, vihdoinkin, lämmintä kesäiltaa sinulle!

    VastaaPoista
  6. Ajatuksia herättävä postaus. Sitä ajattelee olevansa avoin mutta kyllä niitä omia juttuja on sitten kuitenkin kun alkaa miettimään...

    VastaaPoista
  7. Kiitos Tiia kommentista. Taitaa meillä suurimmalla osalla olla joitakin ihan omia juttuja. Salaisuuksikin niitä voi sanoa. Pitäisi osata piirtää minuutensa rajat.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!