keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Blogin kirjoittamiseni. Miksi? Rahastako?



Moni varmaankin ajattelee, että kaupallista yhteistyötä tekevät blogin pitäjät tienaavat rutkasti rahaa. Näin ei ole. Tienaan muutamia euroja blogillani. Ja minulla on palkkatyö. Sen palkka kyllä riittää elämiseen.Enkä kirjoita tätä rahan takia. Kirjoitan silkasta kirjoittamisen ilosta. Ja siksi että oppisin vähän ATK:ta. Ja vähitellen valokuvaamaan sekä voittaakseni valokuvissa olon kammoni.Hyväksyin nyt pyörivät mainokset blogiini, jotta saisin tähän elävyyttä, nykyaikaa. Tämä kun on muodoltaan vähän vanhahtava. Kuten olen itsekin myöhäiskeski-ikäinen. Aika vanha nainen.

Nyt kun rikkauksista puhutaan. Tähän väliin sopii aiheeseen liittyvä laulu. Marilyn Monroe Diamonds are a girl`s best friend youtubesta.




Välillä asiasta toiseen ja asian vierestä: eilen löysin kesän ensimmäiset kantarellit. Jippiii!!!Ne olivat suurin osa vielä pieniä nappeja. Poimin vain yhden kastikkeen tarpeiksi.



Toki julkkikset tienaavat rahaa blogeillaan. Mutta ei me tavikset.
Olen itse käyttänyt ja käytän näitä mainostamieni yritysten tuotteita. Ja olen ne hyviksi havainnut. Olen tilannut ja tilaan jatkossakin vaatteita Zalandon lisäksi Cellbesistä ja Bubbleroomilta. Samoten käytän Apomeraa, koska sieltä saa luontaistuotteita ynnä muuta edullisesti. Bette Box minulle on tullut kuukausittain jo jonkin aikaa. Hyviä pakkauksia ovat. Niistä riittää tyttärillenikin.



Yksi ennakkoluulo blogin pitäjistä on, että he haluavat tulla tunnetuiksi, jopa julkkiksiksi. Ei pidä paikkaansa. Olen nyt kolmen kuukauden aikana tutustunut muihinkin blogin tekijöihin ja meitä kaikkia yhdistää avoimuus. Sekä halu ilmaista itseään. Tutkia itseään ja maailmaa. Olla vähän luova. Kirjoittamisen palo.



Itse kirjoitan psykologisista aiheista aika paljon. Olenhan muun muassa psykologian opettaja. Ja siksi minua kiinnostaa psykologiset aiheet. Se on tuttu alue. Saatan joskus myös toivoa, että raapustuksistani olisi hyötyä tai apua jollekin. Tietysti haluan myös välittää tähän raadolliseen maailmaan kauneutta.Kirjoitan aina itseäni kiinnostavista aiheista. Muuten en kirjottaisi ollenkaan.


Tiedän kyllä, että minusta saatetaan pienellä asuinpaikkakunnallani ajatella esimerkiksi - toivottavasti ei ajateltaisi!: Miten tuo kehtaa/ilkeää esitellä itseään ja elämäänsä... Taitaa olla itserakas, leuhka akka.

Mutta itse tiedän kyllä mitä olen. Tässä iässä en välitä kovinkaan paljon siitä, mitä muut minusta ajattelevat. Sitä vaan elää ja antaa toisten elää tätä yhtä ainokaista elämää.


Laitoin tähän postaukseen ihan ironian vuoksi paljon ruusukuvia, kun saatetaan ajatella, että blogin pitäjän elämä on vain ruusuilla tanssimista. Mutta onhan niissä ne piikit.


Lähteet: kuvat Pexel, video youtube

12 kommenttia:

  1. Itsekin kirjoitan kirjoittamisen ilosta. Kirjoittamista rakastan tehdää eniten maailmassa. Olen tehnyt sitä aina, siitä lähtien kun opin sen taidon ja jos joku päivä voin tienata sillä elantoni niin se on unelmieni täyttymys. Ihmiset saa puolestani puhua takana mitä haluavat. :) Jatketaan tällä oman näköisellä polulla. Hienoa että teet asioita joista tykkäät! Antaa kaikkien kukkien kukkia!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Maiju kommentistasi. Se oli hyvin rohkaiseva. Kirjoittamisen riemu kannattelee myös minua. On ollut lapsesta lähtien yksi lempiharrastus: runokokoelma- ja romaanikäsikirjoituksia on kertynyt pöytälaatikkoon. Vasta haen ääntäni blogi-kirjoittamisen alueella. Kivaa, että on joku toinenkin oman polkunsa kulkija!

    VastaaPoista
  3. Bloggaajiin liittyy mitä kummallisempia uskomuksia, mutta yksi usein yhdistävä asia on se ettemme me välitä muiden ajatuksista kovinkaan paljon. Olemme vain luovia tyyppejä kukin tavallamme :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina kommentista. Tuo varmasti pitää paikkaansa, ettemme ole toisten ajatuksista riippuvaisia. Oma pää, sama nainen.

      Poista
  4. Hyvä Marja, Ei bloggaaminen ole pelkkää ruusuilla tanssimista se on myös yhtä juhlaa. On aika juhlava tunne, kun on uskaltanut olla avoin ja kertoa omia juttujaan. Minusta bloggaajien kesken vallitsee kannustava ilmapiiri. Ihmisillä on vapaus valita, ajattelevatko he tuntemistaan ihmisistä hyvää vai pahaa. Jos pahan ajattelusta joku saa hyvän mielen itselleen, niin siitä sitten vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirsti, kommentistasi. Minä olen niin alussa blogin pitäjänä että kyllä ne piikitkin välillä tuntuvat. Minua on esim. arvosteltu paskoista valokuvista. Mutta ei se minua mitenkään syvältä hetkauta. Tämä on minun yksi ainokaiseni elämä. Ja teen sillä mitä haluan. Kunhan en loukkaa läheisiäni. Tuo kannustava ilmapiiri bloggaajien kesken pitää todella paikkaansa. Olen esimerkiksi saanut ihan konkreettista apua muilta bloggaajilta. Pahan ajattelu synnyttää vain pahaa sekä itselle että ympäristöön. Voi ihmisparkaa. Mutta kukin tavallaan.

      Poista
  5. Blogin kirjoittamiseen tosiaan liittyy joillakin ihmisillä mitä ihmeellisimpiä ajatuksia, ennakkoluuloja ja uskomuksia, mutta.. Mitä sitten? Annetaan kuulua ja kirjoitellaan omaksi iloksemme :) Minulle Blogger kovasti yrittää tarjota, että josko tahtoisin mainokset sivuilleni.. Vielä en ainakaan ole siihen lähtenyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina kommentista. Juu, kyllä ennakkoluuloja tässä maailmassa riittää asiaan ja toiseen. Niihin ei voi itse vaikuttaa. Mutta niitten ei tarvitse antaa vaikuttaa omiin puuhiin ja elämään. Jotkut mainostaa, jotkut ei. Tämä ei ole kovin olennaista. Kunhan pääsee raapustelemaan juttujaan. Minä päätin hyväksyä mainonnan. Postauksessani kerroin jo miksi.

      Poista
  6. Hieno juttu ja hyviä kommentteja! Terveisin Kristiina

    VastaaPoista
  7. Totta joka sana. Bloggaaminen herättää ihmisissä kaikenlaisia ajatuksia. Ja se, että blogia kirjoittaa rahan takia, ei pitkälle kanna, sillä kirjoituksissa pitää olla kokolailla mukana koko sydämmestään. Ei ne tekstit ilman halua kirjoittamiseen ilmesty. Oikein hyvää pohdintaa sinulta :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos Hanna-Mari kommentistasi. Niin, kyllähän bloggaus vaatii kirjoittamisen halua ja riemua.Ihmisillä on vain todella paljon ennakkoluuloja bloggaamisen suhteen. Harmi.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!