tiistai 6. marraskuuta 2018

Iho voi kertoa, miten voit



Minulla ei ole juurikaan ihon kanssa ongelmia. Paitsi halkeilevat suupielet. Se johtuu lääkärin mielestä raudan puutteesta, anemiasta. Menkat on hurjat.

Kasvisruoka on tehokas kauneudenhoitaja. Ja uskon, että kauneutta voi hoitaa nimenomaan sisäisesti, ruokavaliolla. Tottahan toki myös hyvä ihonhoitokosmetiikka voi auttaa. Minä olen siirtynyt nyt kolmen kuukauden aikana kokonaan luonnonkosmetiikkaan ekologisista syistä. Ja on se mukavan turhamaista levitellä kasvoille ihanalta tuoksuvia voiteita hyvällä omatunnolla. Se lisää hyvinvointia.


Vegaaneilla on erittäin hyvät veren rasva-arvot, mutta heillä saattaa olla ihon kuivuutta ja ihottumia. Se johtunee siitä, ettei vegaanit saa kalan pitkäkuituisia omega-3 rasvahappoja. B-12 vitamiinia pitää syödä purkista ja senkin puute voi näkyä ihon kuivuutena.

Stressi ikävä kyllä vanhentaa ihoa. Stressissä syntyy kortisolia, joka on sopivissa määrin tärkeä aine. Mutta sen liiallinen määrä on iholle kuin myrkkyä. Iho voi tulehtua tai ärtyä, koska stressissä immuunijärjestelmäkään ei toimi kunnolla.Suomalaistutkimuksen mukaan pitkäaikainen työstressi voi vanhentaa ihoa vuosilla.



Mitä sitten nauttia sisäisesti, että iho ja keho pysyisivät kunnossa?
  • Syö värejä ihon suojaksi. Vitamiinien tavoin flavonoidit hillitsevät vapaiden radikaalien tuhotöitä suojaamalla soluja. Flavonoideja on kaikissa kasviksissa ja hedelmissä. Myös kahvissa ja teessä.
  • Beetakaroteeni hoitaa ihoa. Sitä saa paljon esimerkiksi porkkanasta. Beetakaroteeni muuttuu elimistössä A-vitamiiniksi, joka tukee immuunijärjestelmää, solujen kasvua, ihon uusiutumista.
  • Punainen lykopeeni ehkäisee ryppyjä. Sen paras lähde on kuumennettu tomaatti. Esimerkiksi tomaattipohjaiset ruoat.
  • Seleeni suojaa ihon, hiusten ja kynsien soluja. Seleeniä on vähän Suomen maaperässä. Sen saannin takaamiseksi voi syödä muun muassa pähkinöitä, siemeniä, palkokasveja, parsakaalia.
  • Rauta on välttämätöön hapen kuljetukselle ja sen puute näkyy kalpeutena kuten minulla. Jotkut voivat luulla kuvieni perusteella, että ihoni on kuultava. Vaikka se on itse asiassa kalpea.
  • Etenkin kalasta saatavat omega-3 ja omega-6 rasvahapot hoitavat ihoa ja ehkäisevät sen kuivumista.
  • Ja vanha viisaus: juo vettä parisen litraa päivässä.

Miten sinä hoidat ihoasi?








Lähteet: Hyväterveys 12/2018, kuvat Pixabay, Pexel


6 kommenttia:

  1. Tämä mielenkiintoinen kirjoitus on kuin on kuin synninpäästö tällaiselle laiskalle ihmiselle.
    En juurikaan tee iholleni muuta kuin puhdistan ja rasvaan.
    Ruokavalio, ulkoilu, savuttomuus ja riittävä uni onneksi ovat myös osa ihon hoitoa.
    Kaunista päivä sinulle Marja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirsti, kommentistasi. Unohdin tuossa raapustuksessani mainita nuo tärkeät asiat ihon kannalta: riittävän unen, ulkoilman, savuttomuuden, ruokavalion. Kun ne on kunnossa, ihonhoito on aivan riittävää. Ei tarvitse panna hirveää määrää rahaa kalliiseen kosmetiikkaan, joka lupaa siloittaa rypyt ja juonteet. Halvempikin ihonhoitokosmetiikkakin riittää. Mukavaa iltaa sinulle.

      Poista
  2. Itselläni on suhtkoht hyvä iho ikäisekseni, en hirveästi puunaa sitä. Luonnonkosmetiikka ravitsemus (sekaruoan käyttäjä) savuttomuus,happihyppelyt ulkona,riittävä uni ja hyvä mieli, siinähän nuo ihonhoito konstit ovatkin myös meikäläisellä. Aika yksinkertaiset ovat hoitotoimenpiteet meikällä, niin ja tietysti puhdistus on tärkeää joka ilta. Aika monenlaista tököttiä on tarjolla mutta minä pärjään Dr.Hauschan kevyellä ruusuvoiteella ja yöksi ei mitään vaan annan ihon hengittää. Ihon oma talin eritys lakkaa jos rasva tulee jatkuvasti ulkoa päin, kokemmusta on siitäkin. Joskus teen savipohjaisen naamion ja kuorintavoiteella kuorin jos täytyy olla kauniimpana, meikkivoide toimii paremmin jos kuollut ihosolukko on hellävaraisesti kuorittu pois, meikkivoidetta en käytä kuin juhlatilaisuuksissa. Näin meillä hoidetaan, hyvää tiistaita Marja :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pihakeiju, kommentistasi. Hyvät hoitotoimenpiteet sinulla. Kirstillä oli melkein samat. Ulkoilma, riittävä uni ja hyvä mieli on parasta ihonhoitoa. Olen kuullut tuosta, ettei mitään yövoiteita iholle, koska ne lopettaa ihon oman talin erityksen ja iho saa hengittää. Pitäisi itsekin uskaltaa kokeilla. Mutta kun on juuttunut tapoihinsa: puhdistus, seerumi tai kasviöljy. Muuten Pain ruusunmarjasiemen öljy on todella tehokasta ja riittoisaa. Olen ihastunut siihen. Kyllä ihoa kannattaa kuoria silloin tällöin siksikin, että ihonhoitokosmetiikka imeytyy niin paremmin. Hyvää iltaa sinulle!

      Poista
  3. No voi, toistaiseksi minä levittelen kasvoille juuri niitä kiellettyjä - ei luonnon - voiteita. Vielä luulen voivani hidastaa rypistymistä, vaikka aikaa sitten olen tullut varmuudella siihen tulokseen, että se on turhaa puuhaa. Käytän myös apteekin perusvoiteita kuiviin kinttuihin.
    Koko ajan mietin, että koskahan olen tarpeeksi vanha lopettamaan nämä voitelut kokonaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Eeva, kommentistasi. Eihän synteettiset ihonhoitotuotteet ole kiellettyjä. Kukin tavallaan. Minä nyt olen lapsekkaan innostunut luonnonkosmetiikasta lähinnä ekologisista syistä. Kyllä vanhempanakin voiteita kannattaa levitellä, koska ne kuitenkin hoitavat ihoa oli se minkä ikäinen tahansa. Iho saa raikkaamman ilmeen.Ehkä yhdeksänkymppisenä olet tarpeeksi vanha lopettamaan voiteilla lotrailut.Kivaa iltaa sinulle!

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!