keskiviikko 28. marraskuuta 2018

Isän ihailun kaipuu vaikuttaa parisuhteeseen




Isäni oli kiinnostunut minusta lapsuudessani. Ehkä ihailikin. Hiihdin kilpaa, ja isä voiteli aina sukset. Kannusti katsomossa, ja piti minusta huolta kilpailun jälkeen. Jostakin ihme syystä halusin kasvihuoneen varhaisteini-iässä. Isä hitsasi rakenteet metallista ja viritti muovin. Ja niin minulla oli oma kasvihuone.



Istutin sinne naapurilta saamiani tomaatin taimia. Mutta nyt jälkeen päin huvittavaa kyllä. Kylvin sinne naurista. Nauris nyt olisi kasvanut avomaallakin. Teini-iässä isä kehui ulkonäköäni ja sanoi, että minusta tulee missi. Tämäkin naurattaa nyt jälkeenpäin.



Isä vaikuttaa tyttärensä ihastumisiin. Vaikka sitä ei heti huomaisikaan. Tyttäret saattavat aikuisina ihastua isän kaltaisiin miehiin tai aivan vastakohtaisiin miehiin.

Miehen jonkinlaiseen tuttuuteen ja tähän ihastumiseen kätkeytyy jotakin tiedostamatonta.



Monet naiset hämmentyvät huomatessaan, että ihastumisen kohde muistuttaa joiltakin piirteiltä isää. Ja äitiä miehen tapauksessa.

Isän kiinnostuksella ja kannustuksella on tyttärelle suuri merkitys. Kun tytär tuntee olevansa isälle tärkeä. Se voi olla hyvä pohja myöhemmille seurustelu- ja parisuhteille.



Kurittaminen, paheksunta ja vähättely voivat vaningoittaa lapsen tai nuoren itsetuntoa. Vanhempi, joka on vähätellyt ja kurittanut, on saattanut luulla toimineensa oikein.Hän on voinut siirtää lapselleen sen, mitä on itse kokenut lapsuudessaan. Hän ei ole pystynyt katkaisemaan pahan ketjua.



Isän hyväksyntää vaille jääminen saattaa jättää tyttäreen ihailun kaipuun. Siihen tytär saattaa hakea tyydytystä vaihtuvista, runsaista seksisuhteista. Seksisuhteet ovat kuitenkin epätyydyttäviä. Niissä toistuu lapsuuden aikainen häpeä. Ja ne haavoittavat itsetuntoa entisestään.



Ihminen voi mennä eteepäin. Kun ymmärtää, ettei pääse yksin lapsuuden tai nuoruuden aikaisen vähättelyn aiheuttamasta häpeästä vaan tarvitsee apua.

Jos ihailua vaille jääminen ja vähättely on ollut todella pahaa ja traumatisoivaa, terapian avulla voi parantaa minäkuvaa. Vähitellen kokemus omasta arvosta paranee: En ole yksin. En ole syyllinen lapsuuteeni. Voin muuttaa kokemusta itsestäni. Ja alkaa elää elämää, jossa tulen kohdelluksi hyvin.

Olitko sinä arvostettu isän silmissä lapsuudessa ja nuoruudessasi ?



 


Lähteet: hyväterveys (en muista numeroa), kuvat omat



8 kommenttia:

  1. Tuo on niin tuttua tekstiä, olen minäkin tuon lukenut jostain kun kiinnostaa tän tyyppiset aiheet.Sinä onnellinen kun olet saanut isältäsi ihailua ja huomiota,varmasti on vaikuttanut myönteisesti elämääsi. Huomioimista olisin minäkin kaivannut molemmiltakin vanhemmiltani, isääni jäi lapsena aika etäinen suhde mutta vanhemmiten hän yritti lähentyä. Empähän muista oisko isä koskaan kehunut saatikka äiti. Hyvin nuorena aloin parisuhteeseen eikä seksisuhteitakaan oo montaa ollu. Muistan kun nuorna jotkut likkakavereistani sanoivat että haluavat isänsä kaltaisen aviomiehen, minusta se oli hämmentävää. Isäni yritti kuitenkin vanhemmiten auttaa meitä lapsia materiaalisella tasolla kun kai yritti korvata mennyttä. Olisin halunnut tuntea isäni paremmin mutta hän oli aika puhumaton eikä osannut kai lähestyä meitä lapsia. Näitä menneitä tulee nyt mutusteltua paljonkin sisareni kanssa, kuuluu kai ikään ja kun on ollut sellainen koti missä ei osattu keskustella asioista oikein. Onneksi tyttärilläni oli hieman puheliaampi isä,eipä tainnut olla aihetta mistä meidän perheessä ei oltaisiin puhuttu. Uskon että hyvällä isä-tytär suhteella on huima myönteinen merkitys tyttären elämään. Hyvää keskiviikon jatkoa sinne :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pihakeiju, kommentistasi.Niin, ikävä ja hyvä kyllä, että tyttäret usein valitsevat isänsä kaltaisia miehiä. Ikävä siinä mielessä, että monet alkoholistin tyttäret valitsevat miehekseen alkoholistin. Niin on "turvallista". Olen hyvin onnellinen lapsuudestani ja varhaisnuoruudestani ja lämpimästä suhteesta isään.Mutta sitten kaikki muuttui kuin kertarysähdyksellä: isä teki itsemurhan ja äiti alkoholisoitui. Olen silti hyvin kiitollinen varhaisvuosistani. Surullista, ettei sinua ole kehuttu ja arvostettu lapsena. Iäsi varmasti halusi osoittaa vähän myöhässä arvostuksensa ehkä ainoalla keinolla, millä osasi eli materialla. Olihan se varmasti myös rakkauden osoitus.Niin monet suomalaiset vanhemman polven miehet olivat puhumattomia. Tuskin he olivat saaneet paljon muutakaan miehen mallia sodan käyneestä sukupolvesta. Se on jännä, että tietyssä iässä - minulla alkoi vähän alle viisikymppisenä - tulee kiinnostus menneisiin sukupolviin. Minulla ei ole siihen keskustelukumppania, koska hyvin läheinen sisareni kuoli vain 51-vuotiaana syöpään. Mutta voi näitä menneitä muistella itsekseenkin ja jotain jakaa miehen kanssa. Hienoa, että aikoinaan uskalsit valita toisenlaisen miehen kuin isäsi oli. Isä-tytär suhde on jotenkin ikiaikainen. Monen myytin aihe. Mukavaa keskiviikko iltaa sinulle!

      Poista
  2. Jostain syystä minua puhuttelevat nämä sinun omat kuvat.
    Näin se menee, vaikkei sitä aina tule ajateltua.
    Onnellinen sinä, kun sinulla on lämpimiä muistoja isästä.
    Onnellinen myös minä, sillä isäpuoleni teki sen, mitä niissä olosuhteissa kykeni. Ajattelen häntä lämmöllä ja kiitollisuudella. Ja silti olisin halunnut löytää biologisen isäni ja mahdolliset sisarukseni.
    Ihanaa keskiviikkoa Marja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirsti, kommentistasi. Minä olen omien kuvieni suhteen jotenkin onneton, tuntuu, ettei koskaan saa sellaista kuvaa kuin oli tarkoitus. Ja sitten oikein pahat hutit ovatkin jollakin tapaa minulle mielenkiintoisia.Olkaamme molemmat onnellisia hyvistä muistoista oli sen muiston lahjoittaja isä tai isäpuoli. Molemmat mahdottoman tärkeitä tulevaisuutta ajatellen. Tuntuu jotenkin - näihin vanhoihin asioihin syvennyttyä - todella erikoiselta se, että isälläni oli kaksisuuntainen mielialahäiriö, joka oireili koko elämän hypomaniana, ylivilkkautena ja sitten kaikki muutamassa yössä romahti. Tuli psykoottinen masennus, hän ei ollut sairastanut kertaakaan aikaisemmin masennusta, psykiatrinen sairaala ja itsemurha. Niin nopeasti murtui rakkaan isäni mieli. Mutta muistoissa hän säilyy aina hauskana ja vilkkaana isänäni. Sinun kirjasi luettuani minuakin alkoi todella kovasti kiinnostaa isäsi puoleinen sukutausta. Oletko ajatellut DNA-testiä? En tiedä olenko lukenut aivan humppaa, mutta sen avulla voisi saada tietää miltä alueelta suku on lähtöisin. Hesarissa taisi olla siitä juttu. Pumpulipuikko jolla rapsutellaan suun sisäpintaa ja sitten streriilissä pussissa lähetetään mahdollisesti amerikoihin. Tuntuu jotenkin kurjalta, ettet tiedä mitään oikean isäsi puoleisesta suvusta. Varmasti ikuinen kaipuu.Leppoisaa keskiviikko iltaa sinulle!

      Poista
  3. Ihana isä sinulla, Marja. Minun isäni oli aika pelottava ja kireä, stressaantunut lapsuudestaan asti, paljon haavoja tunne-elämäänsä saanut, joten ei hän osannut antaa turvaa ja lämpöä saati ihailua niin kuin lapsi olisi tarvinnut. Mutta kyllä hänkin omalla tavallaan tykkäsi minusta, sanattomasti. Isä arvosti viisautta ja oppimista, joten niiden kautta minä sain ihailua, kun milloin mitäkin opiskelin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Eeva, kommentistasi. Kyllä, isäni oli ihana ja lämmin ihminen, mutta kuoli aivan liian varhain psykoottiseen masennukseen eli teki itsemurhan. Joka tapauksessa hienoa, että sait arvostusta isältäsi opiskellessasi. Edes silloin. Tai viimein silloin. Varmaankin hän tykkäsi omasta lapsestaan koko lapsuutesi, mutta hän oli ehkä keinoton näyttämään tunteita, mahdollinen raskas oman isän perintö. Oli ehkä varmaankin vaativaa varttua kireässä ilmapiirissä. Pääasia on kuitenkin, että sinulla on isästäsi myös hyviä muistoja. Eikä suurta mustaa huntua jota kannat alati. Kivaa keskiviikko iltaa sinulle!

      Poista
  4. Mukavia, kauniita muistoja isästäsi lapsuutesi ajalta.
    Minäkin muistan kun olin isäni kanssa metsätöissä alle kouluikäisenä, oli mukavaa hypätä isoon risukasaan, ja evästauko se vasta mukava olikin. Mukavia muistoja minullakin niistä harvoista touhuista isäni kanssa lapsena. En muista olisinko mitään hyväksyntää hakenut, olinhan nuorin ja näkymättömin - huomion saivat vanhemmat sisarukseni - olen aina ollut sellainen yksinäinen susi ja omin voimin selviytyjä enkä ole huomiota osannut hakeakaan.
    Omat elämänkuvioni ovat olleet hyvin selkeät, naimisiin menin parikymppisenä ja asiat ovat aina loksahtaneet hyvin paikoilleen.
    Isäni oli pohjimmiltaan auttavainen ihminen, mutta hänen hyväntahtoisuuttaan käytettiin törkeästi hyväksi eräiden ihmisten osalta, ajatteli varmaan elävänsä ikuisesti koska ei tehnyt tulevaisuuden suunnitelmia asioiden tasaamiseksi. Materia olisi varmaan isäni eläessä kelvannut ”sille pahnan pohjimmaisellekin”. Ehkä siitä syystä minusta onkin tullut vahvempi, eikä ole tarvetta terapoida esim. sisaruksieni kanssa koska olen sinut itseni ja menneisyyteni kanssa, haluan elää tässä ja nyt. Luotan siihen että kaikki asiat lopulta järjestyvät parhain päin eli en ole katkeroittanut elämääni.
    Kaikissa meissä on vikoja ja puutteita, eikä isäni ollut täydellinen enkä ole minäkään.
    Hyvällä muistan isääni, ja käyn usein haudalla kiitollisin mielin.

    VastaaPoista
  5. Kiitos, Tuulikki, kommentistasi. Lapsuudesta isästäni on tosiaan kauniit muistot. Mutta nuoruudessani hän sairastui psykoottiseen masennukseen. Hän oli ollut kaksisuuntainen koko ikänsä, mutta tuota vakavaa masennusta ennen se ei ollut näkynyt muuten kuin isän äärettömänä sosiaalisuutena. Ihanat muistot sinullakin isästäsi. Olitte ihan oikeissa metsätöissä kahdestaan. Jännä sattuma minäkin muistan olleeni "auttamassa" isää jo hyvin pienenä metsätöissä. Sinä olit nuorin silti näkymätön. Yleensä keskimmäiset lapset on sitä. Ikävä että nuo taloudelliset asiat ovat menneet väärin. Mutta se on varmasti opettanut sinulle yhtä sun toista. Sinnikkyyttä. Omillaan toimeen tulemista. Itsenäisyyttä.Hyvin varhain olet tiennyt tielläsi, mihin suuntaan mennä. Leppoisaa keskiviikko iltaa sinulle.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!