Olen miettinyt, että olenko minä läheisriippuvainen? Minun taustani - äidin alkoholismi, isän itsemurha - sopisi siihen. Mutta olenko kauhean riippuvainen läheisistäni? En taida olla. En halua miellyttämällä miellyttää esimerkiksi aviomiestäni. En elä häntä varten. Teen itsenäisiä päätöksiä. Vähän liikaakin.
Ihmisillä on yleensä halu olla hyväksytty, rakastettu, turvassa. Läheisriippuvainen tuntee olevansa rakastettu vain, kun hän elää toista ihmistä varten. Itsekunnioitus syntyy palvelemisen ja uhrautumisen kautta.
Läheisriippuvalla oma minuus on kateissa. Tämä mekanismi on jo lapsuudessa opittu. Läheisriippuvainen ei ole tullut lapsena nähdyksi omana itsenään.
Lapsuuden kodin henkinen laiminlyönti, esimerkiksi työnarkomania, alkoholismi ja tunteettomuuden ilmapiiri, vaikuttavat lapseen. Se on kasvualusta läheisriippuvuuden kehittymiseen.
Kun lapsi joutuu laittamaan vanhempien tarpeet omiensa edelle, ja hän alkaa hakea hyväksyntää suorittamalla ja elää aina vähän varuillaan. Tämä käyttäytymistapa siirtyy myöhempiin ihmissuhteisiin.
Läheisriippuvuus on emotionaalista riippuvuutta toisista ihmisistä. Se heijastuu kumppaniin ja ystäviin.
Läheisriippuvuus voi ilmentyä myös perfektionismina. Läheisriippuvalla saattaa olla ylimitoitettuja syyllisyyden ja häpeän tunteita, sairaalloista menettämisen pelkoa ja hyväksynnän kalastelua.
Tämä kierre pysyy yleensä niin kauan, kun toiminta on tiedostamatonta. Paraneminen on kuitenkin mahdollista. Omaa toimintaa voi ruveta tarkkailemaan itsemyötätunnon ja armollisuuden kautta. Mennyttä ei voi muuttaa. Mutta tämänhetkistä käyttäytymistä voi.
Ihminen saattaa esimerkiksi terapiasuhteessa tajuta, ettei ole huolehtinut itsestään pitkään aikaan, koska on keskittynyt toisten ihmisten palvelemiseen.
Läheisriippuvaisen itsesyyttely ja häpeä yritetään terapiassa kääntää voimavaraksi.
Itsetutkiskelu saattaa auttaa ymmärtämään, että aikuinen toimii myös itsensä hyväksi. Tärkeintä on asettaa itsensä oman elämän keskustaan.
Tunnetko läheisriippuvaisia ihmisiä?
Lähteet: Kauneus&terveys 15/2018, kuvat omat
Olen joskus ollut luennolla aiheena läheisriippuvuus ja silloin tajusin että onhan tätä ihan lähipiirissäkin mm.äiti-poika suhteita. Yhteiselämä on kaaottista mutta sen parantamiseksi ei pystytä mitään tekemään, kai se lapsuus ongelmineen on noihinkin syyllinen. Onnettoman tuntuiset parisuhteet jossa roikutaan kuin löysässä hirressä ja eletään vaan puolison kautta, jotkut sanovat sitä rakkaudeksi mutta läheisriippuvuushan se onkin homman nimi. Hyvää viikonvaihdetta sinne :-)
VastaaPoistaKiitos, Pihakeiju, kommentistasi.Parisuhteissa tosiaan tuo läheisriippuvuus on melko yleistä. Niin kuin sanoit "roikutaan kuin löysässä hirressä". Sinä olet nähnyt läheltä läheisriippuvuuden äiti-poika suhteissa. Äiti ei saa katkaistua napanuoraa. Sunnuntain rauhaa sinulle.
PoistaOlen joskus miettinyt, olenko läheisriippuvainen, sillä vuosikymmeniin en osannut sanoa ei, jos joku lapsi tarvitsi kotia. Halu hoivata pientä ihmistä muistutti riippuvuutta. Miellyttää en osaa, enkä jaksa kauaa, jos joku polkee oikeuksiani.
VastaaPoistaEn ole niin hyvä arvioimaan toisten tilannetta, että voisin sanoa mitään jonkun toisen läheisriippuvuudesta.
Oikein hyvää viikonloppua sinulle Marja!
Kiitos, Kirsti, kommentistasi. Eihän se missään tapauksessa ole läheisriippuvuutta, jos lapsi tarvitsee kotia ja hoivaa. Se on auttamista. Et ole todellakaan läheisriippuvainen, kun et osaa miellyttää ja hyväksyä sitä, että joku polkee oikeuksiasi. Sunnuntain rauhaa sinulle.
PoistaMielenkiintoinen blogi sinulla. Läheisriippuvaisia en ainakaan ihan tuolla kuvauksella tunnista läheisistäni tai itsestäni. Tilastollisesti jonkun varmaan pitäisi olla. Tykkäsin muuten erityisesti tuosta Työpaikan kusipaat, selviytymisopas kirjoituksesta. Se on niin totta. Ääripäässä olevia varmaan sanottaisiin narsisteiksi... Onneksi aika monessa työpaikassa tehdään henkilöstötutkimuksia ja puututaan jo rohkeammin asioihin kuin ennnen!
VastaaPoistaKiitos, Sarin vaatekomeron kätköt, kommentistasi. Blogisi nimi vaikuttaa mielenkiintoiselta. Pitää tulla joskus käymään, kun olen vaatteistakin kiinnostunut. Hienoa ettet tunnista läheisistä ja itsestäsi läheisriippuvuutta. Tuo kirja Työpaikan kusipäät - selviytyjän opas oli mielenkiintoinen kirja. Kiva että se herätti ajatuksia sinussakin. Pahimmat kusipäät ovat tosiaan aika varmaan narsisteja, kun rääkkäävät alaisiaan mielin määrin.Sunnuntain rauhaa sinulle.
Poista