Tuore aviokriisimme lyhyesti

Kysyin mieheltäni tässä päivänä muutamana:"Miksi ikään kuin välttelet minua?" Hän sanoi sanasta sanaan juuri näin. (Suureksi hämmästyksekseni): "Jos olisin tullut sinua jotenkin koskettamaan. Olisit sanonut: "Miksi saatana nyt alat lääppiä? Älä viitsi."

Apua! Apuva! Huutaa hän. Kaikki parisuhdeterapeutit nyt tänne! Miksi sanoin niin? Pahemman tästä tilanteesta tekee se, että en edes muista kyseistä tilannetta.

Yritän panna tähän lohduksi youtubesta Leonard Choenilta jotakin rakkauteen liittyvää. I`m your man.

Olen kyllä aika ronski puheenkäytössä arkielämässä. Sieltä tulee kirosanat ja muutkin sammakot. Puolustelen vähän itseäni: Martti Luther käytti roisia kieltä. Hänellä olivat kirosanat, usko ja oppi armosta sun muut kohdallaan. Hän itse asiassa kiroili todella paljon. Voin ehkä vedota siihen, että olen luterilainen.Myös lukenut Lutheria - siitähän tämä johtuu....

Mutta miksi sanoin noin pahasti  miehelleni? En kyllä ikinä ole ollut romantikko. Kädestä pitelemistä ja silmiin tuijottelua. Ruusuja, lahojoja. Ihania yllätyksiä.Nou! Ei minulle.

Kaikki ehkä johtuu lapsuudestani. En tavallaan saanut mitään valmiina. Jouduin itse ajattelemaan/tekemään kaiken. Minulla ei ollut läsnäolevia vanhempia. Toinen masentunut. Hän myös kuoli siihen. Eli teki itsemurhan. Äitini oli (teko)iloinen ponteva alkoholisti.

Mutta tämä kaikki ei ole aikaisemmin näkynyt parisuhteessani  näin selvästi ja ikävästi. Turvaton kiintymyssuhde lapsuudessa.Olen kyllä tehnyt aikuisena kovasti psyykkistä työtä muuttaakseni sen turvalliseksi.

Onko minulla jokin myöhästynyt viidenkympin kriisi? Miehessäni ei ole oikeasti mitään suurta vikaa. Ja ollaanhan me oltu jo 23 vuotta yhdessä. Kunnioitan häntä. Hänen ajatuksiaan, elämänkatsomusta, olemusta...Koko niin sanottua miespakettiani.

Nyt minussa itsessäni on jotakin vikaa. Pitää alkaa vähän miettiä. Kielenkäyttöä voi aina varmasti pehmentää.  Hemmetti, kun pitäisi välillä pitää tämä suuri suu supussa. Etenkin tietyissä jutuissa. Saatan olla siis hyvin loukkaava. Sitä edes itse tajuamatta. Ja sitten sen kun porskutan eteen päin.

Onneksi ollaan molemmat varsin suulaita. Kyllä tämä puhumalla vielä selviää....Jos on selvitäkseen. Jos olen liian ronski ilmaisussani. Minun pitää sitä säätää. Jottei toiselle tule paha mieli pelkistä sanoista. Marjasta tulee nyt asiallisempi ykkössuhteessaan. Vannon kautta kiven ja kannon. (Kun rupeaa ajattelemaan: aika omituinen sanonta. Miksi juuri kivi ja kanto? Ehkä se on jotenkin juurevaa...)

Nyt eilen saatiin kuin saatiinkin asia selvitettyä. Mies itse ehdotti, että puhallettaisiin yhteen hiileen. Täysin noilla sanoilla. Tuli vain taas mielleyhtymä ajatteluuni ajatus: että ollaanko me jo nuotiolla, joka on hiilloksella. Kun pitää jo puhalella hiiliin. No, se oli varmaankin harmiton kielikuva. Hope so!

Hyvää viikonloppua kaikille. Viimeisiä kesäpäiviä mennään.

Lähteet: kuvat omat