sunnuntai 13. elokuuta 2017

Tehoaineita aikuisen naisen iholle

    Granaattiomena

Kaikki me vanhenemme ja samalla iho. Sitä ei voi estää. Mutta ehkä vähän hidastaa. Tai ainakin uskotella niin itselleen. Uskon placebo vaikutukseen: kun ihminen uskoo jonkin lääkkeen tai tuotteen toimivan, se toimii. Samoin toimii itseään toteuttava ennustus.


Alla listaan aineita, jotka ovat hyväksi iholle. Mutta ihonhoidossa on mielestäni tärkeää myös ruokavalio, liikunta ulkoilmassa, uni ja elämäntapa. Olen jo aikaisemmassa postauksessa Ihonhoito luetellut ruoka-aineita, jotka ovat hyväksi iholle. Esimerkiksi granaattiomena, pähkinät ja siemenet, avokado, porkkana, soijapavut...

Tehoaineita iholle
  • C-vitamiini: auttaa kollageenin muodostumisessa, kirkastaa ihoa.
  • E-vitamiini: tehokas antioksidantti etenkin vanhenevalle iholle, vähentää ihon kuivumista ja suojaa ihoa.
  • hyaluronihappo: kiinteyttää, silottaa juonteita, sitoo kosteutta.
  • kollageeni: pitää huolta ihon kimmoisuudesta; jo noin 25-vuotiaana tuotanto alkaa vähentyä. Joidenkin mielestä tuotanto loppuu kokonaan noin 40-vuotiaana. Siksi sitä kannattaisi nauttia esimerkiksi jauheena tai jossakin muussa muodossa. Suun kautta.
  • Q-10 eli ubikinoni: parantaa solujen toimintaa ja silottaa siksi ryppyjä.
  • retinoli: tämän aineen tehon koululääketiedekin tunnustaa; se silottaa ryppyjä, koska se lisää kollageenin ja hyaluronihapon tuotantoa.
  • A-vitamiini: pitää ihon elinvoimaisena.
  • vehnänalkioöljy: sisältää paljon E-vitamiinia ja on siten hyväksi aikuisen naisen iholle.


Siinäpä lista. Mutta ikuista nuoruutta ei ole. Vaikka iho vanhenee.Se todellinen ikä on korvien välissä.




Lähteet: Anna nro 30, kuvat Pexel

10 kommenttia:

  1. Hienoa! Kiva kerrata joskus. Vaikka nämä tietää, ei aina muista. Itse olet elävä esimerkki heleäihoisesta 50+ naisesta. Olkoonkin sitten placeboa, silmänlumetta tai täyttä totta. Minä uskon ihka oikeasti terveellisiin elämäntapoihin. Niillä on vaikutusta muuhunkin kuin ihon terveyteen. Hyvää pyhäpäivän jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Kiitos, kommentistasi, Kirsti. Iho on suurin elimemme, joten siitä näkee onko elämäntapa terveellinen. Sunnuntai päivän rauhaa sinulle.

    VastaaPoista
  3. Paljon hyvää tietoa sisältävä postaus! :-)

    VastaaPoista
  4. Informatiivinen teksti ja koskaan ei voi liian nuorena alkaa pitää huolta ihostaan :)

    www.dailychic.fi

    VastaaPoista
  5. Kiitos Suvi kommentistasi.Tuo on ihan totta. Minkä ikäisenä tahansa voi hoitaa ihoaan ainakin elämäntavoilla ja ravinnolla.

    VastaaPoista
  6. Hyvä teksti. Pitäisi itse ruveta huolehtimaan paremmin ihosta.

    http://lifewithhannamari.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  7. Kiitos Hanna-Mari kommentistasi. Kun huolehtii kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnistaan. Iho holehtii itse itsestään. Mutta on välillä vain niin mukavaa läträtä kaiken maailman ryppyvoiteiden kanssa.

    VastaaPoista
  8. Suurin osa näistä käytössä! Todella hyviä asioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos goldencat kommentistasi. Hienoa, että jaksat hoitaa ihoasi noin hyvin.

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi