perjantai 25. elokuuta 2017

MISTÄ MINÄ REILU VIISIKYMPPINEN AKKA UNELMOIN?



Älkää nyt kauheasti kiinnittäkö huomiota tuohon akka-sanaan. En kertakaikkiaan voi olla käyttämättä sitä, sillä tunnen itseni perinjuurin akaksi. Se ei ole minun mielestäni ollenkaan kielteinen sana. Vaan topakka, selkeä ja säpäkkä. Eukko-sana olisi jotenkin vähän kielteinen.



Akka unelmoi
1. Että koko perhe pysyisi terveenä. Myös kissat. Tässä iässä osaa jo arvostaa terveyttä. Se ei ole itsestäänselvyys. Tälläkin hetkellä minulla on vatsaflunssa.

Tähän väliin John Lennonin Image youtubesta. Siitähän juuri kirjoitan - unelmista. Lennonilla ne on muutaman asteen hippimäisempiä kuin minulla: peace&love. Saatan olla ehkä sielullisesti hippi. En ole aivan varma. Mutta kaikki merkit ovat alkaneet viitata siihen suuntaan...


2. Rauhaa, suvaitsevaisuutta ja vähemmistöjen hyväksymistä. Minun mielestäni kaikki ihmiset on yhtä arvokkaita: oli rikas tai köyhä, musta tai valkoinen, sairas tai terve, hetero tai homo, työssä tai työtön...Tätä luetteloa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään. Olen aikaisemmin tehnyt postauksen Suvaitsevaisuutta, please. Yritän linkittää sen tähän. Tässä linkki. En ole varma onnistuinko. En ole varma mistään tietokoneasioissa. Digiblondi yli viisikymppisenä.


Turun terroristi-isku ei vaikuttanut mitenkään siihen, että hyväksyn suurimman osan pakolaisista. Oli odotettavissa, että terrorismi tulee Suomenkin lintukotoon. Mutta pelolle ei saa antaa valtaa. Juuri sitä terroristit tavottelevat.

3. Hyvä, mukava, tavallinen arki. Kun se saisi jatkua. Päivän töiden jälkeen hyvä ja kiitollinen olo tästä ainokaisesta elämästä.


4. Että lapset pärjäisivät elämässään. Toinen tytär on jo löytänyt ammattinsa. Hän opiskelee Ypäjän hevosopistossa ratsu valmentajaksi. Sai onnellinen harrastuksestaan ammatin. Toinen tytär havittelee sitkeästi lääketieteelliseen. Jospa hänen unelmansa toteutuisivat.

Unelmoin, että tyttärillä olisi hyvä tasapainonen elämä.


5. Että avioliitto kestäisi kuolemaan saakka. Välillä on vaikeuksia. Riidellään ja heitän astioita seinään. Mutta sitten sopu on sitäkin suloisempi.

6.Että saisin pitää harrastukseni: lukemisen, kuntoilun, maalaamisen, kirjoittamisen, luonnon....


7. Että pääsisimme taas talvilomalla reissuun Kauko-Itään. Lets see. Money talks. Rahasta se on kiinni.

Olen erittäin huono säästämään - yhtä huono kuin siivoamaan. Minulla ei ihan todellakaan ole selvää käsitystä. Mihin palkka menee?

Toki lapsiin. Koska he ovat meistä vielä täysin taloudellisesti riippuvaisia. Ja nuorilla naisilla tahtoo olla melko paljon menoja: vaatteisiin, kosmetiikkaan, ratsastustamineisiin.

Myönnän. Myönnän ihan nöyrästi, että ostelen itsekin vaatteita. Mutta en kovin paljon. Ainakaan omasta mielestäni. Ostan osan kirppariltakin. Niin että...olen ainakin jollakin tapaa säästäväinen. Kuplassa on kiva elää. Ruuassa en pihistele. Ja niin se palkka aina hurahtaa johonkin.


Mies on osa-aika työtön. Häneen en voi taloudellisesti turvautua. Myönnän - olenpa tänään kovin myöntyväinen - että olen välillä siitä katkera eukko. Että mies esimerkiksi soittelee selloa tai kirjoittaa kotona, kun minä joudun opettaa kailottamaan töissä koko päivän. Mutta mitäpä sille voi. Ei mies varmasti halunnut työttömäksi. Miksi häntä syyttelisin? Elämä on nyt vain näin.



8. Että ilmastonmuutos hidastuisi tai jopa pysähtyisi. Jotta tulevilla sukupolvilla olisi yhtä hyvin kuin meillä.

9. Että tuotantoeläimet saisivat elää mahdollisimman lajiominaisesti. Että ne eivät eläisi vain kuolemaa varten. Tilavat oltavat. Onnellinen elämä. Tämä olisi pitänyt sijoittaa listassa jo alkupäähän. Olen ollut 35 vuotta kasvissyöjä. Täysin eettisistä syistä. Eläimet ovat kavereitani, enkä voi millään syödä heitä. Tästäkin olen kirjoittanut aikaisemmin postauksen Miksi olen kasvissyöjä? Tässä linkki. En edelleenkään tiedä, osasinko tehdä linkin. Sen voi tarkastaa vasta julkaistusta tekstistä.



10. Nyt tämä lista alkaa olla jo liian pitkä. Akalta ei unelmat lopu. Silti vielä yksi: että saisin elää vanhaksi. Että olisin reipasotteinen ja elämästä vielä utelias, rohkea mummo. Että tekisin kaikkea kivaa ja mieletöntäkin. Kun nuoremmat kuitenkin joka tapauksessa ajattelisivat, että se on tuommoinen. Kun on vanhuuden höperö. Vanhuuden höperiys kunniaan! Tietenkin itse naureskelisin sisimmässäni, että teen tätä kaikkea kivaa ihan tietoisesti. En ole höperö. Luulkoon mitä luulkoon nuoremmat ihmiset.






Lähteet: ensimmäinen kuva Pexel, loput omia, video you tube

10 kommenttia:

  1. Heips Marja, Noihin sinun unelmiin on helppo samaistua tälläisen vanhemman mummelinkin. Akka, ämmä eukko, mummo tai muu nimitys kelpaa minulle. Ei nimi muijaa pahenna, ellei muija nimeä. Tässä iässä (69) on jo tullut luopumisen hetkiä. Esim. nuoruuden avioliitto päättyi eroon. Olen sairastanut itse, kuten armas puolisokin. Moni lapsista on kroonisesti sairas, puhumattakaan lemmikkien sairauksista ja onnettomuuksista. Säännöllinen tulo on aina ollut pieni ja nyt se on molempien eläköitymisen vuoksi kutistunut entisestään. Unelma on sekin, että sairaudet eivät pahenisi ja pysyisimme kaikki näinkin aktiivisina. Nuo kaikkia kansakuntia ja koko maailmaa koskevat unelmat allekirjoitan sellaisenaan. Matkoista minäkin unelmoin niin kauan kuin tassu nousee.... Matkojen eteen olen aina ollut valmis tinkimään kotimaassa monesta. Unelmia...Unelmia... Unelmia ..sinulle ja meille kaikille �� Tähän laitoin maapallon Aasia etuala, mutta eipäs näy.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Kirsti, kommentistasi. Hyvin sanottu tuo: "Ei nimi muijaa pahenna, ellei muija nimeä." Ikävää että sairastelette molemmat. Mutta hyvä toive tuo etteivät sairaudet pahenisi. Ei tästä elämästä koskaan tiedä. Minusta sinä olet saanut elää ihaltavan paljon.

    VastaaPoista
  3. Ihania unelmia, joita oli tosi kiva lukea :)! Toivottavasti niistä kaikki tai mahdollisimman monet toteutuvat<3!!

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommentistasi Niina. Minulla on aika realistisia nuo omaan elämään liittyvät unelmat. Jos hyvin käy, niiden on mahdollista toteutua.

    VastaaPoista
  5. Kirjoitat kyllä hauskasti, itseironisestikin :) Hyvä, että unelmia löytyy! Silloin on jotain mitä tavoitella! Toivon, että unelmasi toteutuvat!

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommentistasi Minnea Muru. Juu, unelmia näköjään löytyy. Mutta minä olenkin vähän semmonen haaveksija.

    VastaaPoista
  7. Hyviä unelmia ja hauskasti kirjoitettu :) Pitäisi varmaan joskus itsekin listata omia unelmia, ehkä elämä sillä vähän selkiintyisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Nina. Kannattaa joskus listata. Silloin joutuu vähän miettimään. Mikä elämässä on oikeasti tärkeätä?

      Poista
  8. Minusta tämä oli ihana postaus. Olet Marja jollain tavalla mun idoli. Vaikka olen puolet nuorempi, samaistun monissa jutuissa sinuun. Jatka samaan malliin, elämä on aika ihanaa kun sen oikein oivaltaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna kommentistasi. Kuule, ei minusta missään, missään tapauksessa idoliksi ole.Unohda heti moinen. Olen niin ristiriitainen ihminen. Samaan malliin jatkan. Kohkaan sinne tänne. Sekä henkisesti että ruumiillisesti.

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!