Lapsuuden turvattomuus ja siitä selviämiseni

Lapsuuteni oli perusturvaton. Onneksi meitä oli neljä sisarusta. Saimme jonkinlaista turvaa toisistamme. Isä masentunut, johon kuolikin. Äiti iloluontoinen alkoholisti. Ajattelen, että hän oli sairas. Ei vain surkea juoppo. Olen antanut vanhemmilleni anteeksi. Kaiken. Alkanut elää Omaa Elämääni.

Vaikka lähtökohdat ei olleet kummoiset, minulla on ihan hyvä elämä. Hyvä arki. Koputan puuta. Olen joutunut työstämään lapsuuttani ehkä enemmän kuin turvallisen lapsuuden elänyt ihminen. Mutta tunnen syvästi, että jotakin tärkeääkin sain lapsuuden kokemuksista. En ole ikinä halunnut rypeä itsesäälissä. Koska se ei johda mihinkään. 

En oikeastaan tiedä, onko blogeissa yleensä tällaista jonkinlaista itsetilitystä. Olen vasta aloitteleva blogin pitäjä. Mutta sattuu nyt huvittamaan. Niinpä tilitän. Kirjoitan yleensä impulsiivisesti. 

Seuraan oikeastaan vain kahta muuta blogia. En halua päivässä kuin kaksi tuntia (max) some ja blogi tietsikointia. On niin paljon muutakin tekemistä. Etenkin lukemista ja luonnossa liikkumista, kuntoilua... Seuraamani blogit ovat ihanan konkreettisia.Arkielämää. Tekee minulle hyvää. Ei mitään minunlaisia haihatteluja.

Mutta tämä nyt vain on minun blogi. Ja kirjoitan aina mitä sattuu tulemaan mieleen. Ihmiset ajatelkoon rauhassa mitä ajattelevat. Ei se minua hetkauta. Olen jo aika paljon tai niin paljon kokenut.



En voi olla laittamatta tähän niin sanottu itsetilitys postaukseen Veskun tulkintaa Eino Leinon runosta Nocturne. Se on omalla tavallaan samalla vähän surullinen mutta valoisa. Jos tämä on se tarkoittamani video youtubesta, siinä on hyvin kauniita kuvia. Digiblondi ei voi koskaan olla varma mistään. "Jännittävää" elämäähän tämä on.

Olen halunnut katkaista pahan kierteen omien lasteni kanssa. Niin hyvin kun olen jaksanut. He ovat saaneet omistautunutta hoivaa vauvasta asti. Molemmat ovat vähän ristiriitaisia  ja luovia persoonallisuuksia. Kuten ehkä isänsä (kirjoittanut kaksi romaania, soittaa useita instrumentteja ja laulaa) ja äitinsä, joka on kirjoittanut lapsesta asti pöytälaatikkoon ja maalannut.

Mutta heidän tuskin tarvitsee käydä psykoterapiaa läpi, jotta lapsuuden traumat aukeaisivat. Kuten minä kävin sen aikoinaan läpi. Osittain psykologian opintoihin liittyen. Meillä oli sellainen professori , että hän melkein vaati, että opiskelija käy läpi psykoanalyyttisen (psykodynaamisen) terapian. Tuli sitten käydyksi. Moni trauma aukesi. Tuskallista se oli. Mutta kannatti loppu elämää ajatellen. Se lisäsi itsetuntemusta ja samalla ihmistuntemusta. Nyt hengitän ja elän melko vapaasti. Tai tunnen, että minussa on sisällä vapaus ja riippumattomuus. Vaikka ulkonaisesti arki sitoo energiaa työhön. Mutta saan myös paljon ilon hetkiä työssäni. Nykynuoret ovat ihmeen suvaitsevaisia, rohkeita ja fiksuja!

Lapsena koetut traumaattiset, vaikeat kokemukset voivat aiheuttaa myöhemmin mielen ongelmia. Esimerkiksi masennusta, neurooseja ja persoonallisuushäiriöitä. Persoonallisuushäiriö on vakavampi ongelma kuin neuroosi. Siitä ei voi koskaan kunnolla parantua. Kuten neuroosista voi. Persoonallisuushäiriöitä on muun muassa narsistinen persoonallisuus, epävakaa persoonallisuus, eristäytyvä persoonallisuus, epäluuloinen persoonallisuus...

Traumat voivat pysyäkin vain alitajunnassa, piilossa. Voi ehkä olla, että kiireisen elämän järjestäminen itselleen, on vain pakoa traumoista. Ei ole aikaa pysähtyä. Silloinhan mieleen voisi tulla vaikka mitä.

Mutta vanhuus voi muuttaa tilanteen. Varjot pitenevät. Ihminen haurastuu, hidastuu, muuttuu ehkä vähän heikommaksi - siis hyvin vanhana. Silloin traumat voivat tulla alitajunnasta tietoisuuteen.Mutta siinä on mahdollisuus myös eheytyä. Erikssonin kehitysteorian mukaan vanhuuden kehitystehtävä olisikin eheytyminen. Muistelemalla menneisyyttä koota itsensä täysin omaksi itsekseen.

Psykologiassa on kiintymyssuhdeteoria. Sen mukaan pienellä lapsella pitäisi olla ainakin yksi turvallinen kiintymyssuhde. Yleensä se on äiti. Jos ei ole turvallista kiintymyssuhdetta, lapsi alkaa käyttäytymisellään oireilla tätä. Ja turvaton kiintymyssuhde usein toistuu nuoruuden ja aikuisuuden ihmissuhteissa.

Uusi yksinäisyyden ja surun uhka on myös täällä somessa. Etenkin nuorilla tykkäysten tai seuraajien saaminen on niin riippuvuutta aiheuttavaa, että jos niitä ei saa, nuori kokee olevansa jotenkin huono.

Mutta niinhän se on Eino Leinon sanoin: meillä on tahto, mutta ei aina voimaa parempaan.

Lähteet:  kuvat Pexel