perjantai 18. elokuuta 2017

Tuore aviokriisimme lyhyesti



Kysyin mieheltäni tässä päivänä muutamana:"Miksi ikään kuin välttelet minua?" Hän sanoi sanasta sanaan juuri näin. (Suureksi hämmästyksekseni): "Jos olisin tullut sinua jotenkin koskettamaan. Olisit sanonut: "Miksi saatana nyt alat lääppiä? Älä viitsi."

Apua! Apuva! Huutaa hän. Kaikki parisuhdeterapeutit nyt tänne! Miksi sanoin niin? Pahemman tästä tilanteesta tekee se, että en edes muista kyseistä tilannetta.

Yritän panna tähän lohduksi youtubesta Leonard Choenilta jotakin rakkauteen liittyvää. I`m your man.






Olen kyllä aika ronski puheenkäytössä arkielämässä. Sieltä tulee kirosanat ja muutkin sammakot. Puolustelen vähän itseäni: Martti Luther käytti roisia kieltä. Hänellä olivat kirosanat, usko ja oppi armosta sun muut kohdallaan. Hän itse asiassa kiroili todella paljon. Voin ehkä vedota siihen, että olen luterilainen.Myös lukenut Lutheria - siitähän tämä johtuu....




Mutta miksi sanoin noin pahasti  miehelleni? En kyllä ikinä ole ollut romantikko. Kädestä pitelemistä ja silmiin tuijottelua. Ruusuja, lahojoja. Ihania yllätyksiä.Nou! Ei minulle.

Kaikki ehkä johtuu lapsuudestani. En tavallaan saanut mitään valmiina. Jouduin itse ajattelemaan/tekemään kaiken. Minulla ei ollut läsnäolevia vanhempia. Toinen masentunut. Hän myös kuoli siihen. Eli teki itsemurhan. Äitini oli (teko)iloinen ponteva alkoholisti.

Mutta tämä kaikki ei ole aikaisemmin näkynyt parisuhteessani  näin selvästi ja ikävästi. Turvaton kiintymyssuhde lapsuudessa.Olen kyllä tehnyt aikuisena kovasti psyykkistä työtä muuttaakseni sen turvalliseksi.



Onko minulla jokin myöhästynyt viidenkympin kriisi? Miehessäni ei ole oikeasti mitään suurta vikaa. Ja ollaanhan me oltu jo 23 vuotta yhdessä. Kunnioitan häntä. Hänen ajatuksiaan, elämänkatsomusta, olemusta...Koko niin sanottua miespakettiani.

Nyt minussa itsessäni on jotakin vikaa. Pitää alkaa vähän miettiä. Kielenkäyttöä voi aina varmasti pehmentää.  Hemmetti, kun pitäisi välillä pitää tämä suuri suu supussa. Etenkin tietyissä jutuissa. Saatan olla siis hyvin loukkaava. Sitä edes itse tajuamatta. Ja sitten sen kun porskutan eteen päin.




Onneksi ollaan molemmat varsin suulaita. Kyllä tämä puhumalla vielä selviää....Jos on selvitäkseen. Jos olen liian ronski ilmaisussani. Minun pitää sitä säätää. Jottei toiselle tule paha mieli pelkistä sanoista. Marjasta tulee nyt asiallisempi ykkössuhteessaan. Vannon kautta kiven ja kannon. (Kun rupeaa ajattelemaan: aika omituinen sanonta. Miksi juuri kivi ja kanto? Ehkä se on jotenkin juurevaa...)

Nyt eilen saatiin kuin saatiinkin asia selvitettyä. Mies itse ehdotti, että puhallettaisiin yhteen hiileen. Täysin noilla sanoilla. Tuli vain taas mielleyhtymä ajatteluuni ajatus: että ollaanko me jo nuotiolla, joka on hiilloksella. Kun pitää jo puhalella hiiliin. No, se oli varmaankin harmiton kielikuva. Hope so!

Hyvää viikonloppua kaikille. Viimeisiä kesäpäiviä mennään.




Lähteet: kuvat omat

15 kommenttia:

  1. Sieltä lapsuudestahan ne monet asiat kumpuaa ja kun laitetaan hormonit siihen päälle niin saadaan kunnon soppa :) Nim. kokemusta on. Meillä miehellä on neljänkympin kriisi ja itselläkin pukkaa...melkoista kriiseilyä siis :D Voimia teidän suhteeseenne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi goldencat82. Niin...välillä tuntuu, että tässä mennään Ismo Alangon sanoin kriisistä kriisiin. Mutta kyllä kumppanuussuhteeni on orgaaninen, hengittävä. Hyväksymme se, että toinen voi muuttua ajan myöten.

      Poista
  2. Puhuminen auttaa yleensä aina! Hyvä, että osaatte puhua asioista! Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Minnea Muru. Juu, puhua kälättää me kyllä osataan kaiken maailman asioista ja suhteestamme myös. Mutta nyt minun pitäisi oppia vähän miettimään mitä suustani päästän. Jonkinlainen töidenalku stressi kai vaivaa. Kyllä se tästä.

      Poista
  3. Niinhän se Marja taitaa mennä useimmilla pareilla, että läheisyys - etäisyys-tarpeet eivät aina parisuhteessa kohtaa. Ei haukku haavaa tee, sanotaan. Miehesi käytös sen jo sinulle osoittikin. Itse olen kääntynyt potkaisemaan miestäni, kun hän kokatessa tuli halaamaan minua takaapäin. Paljaat varpaat osuivat miehen sääriluuhun, sillä seurauksella, että kaksi varvasta murtui. Tuo sinun lapsuus on ollut rankka. Se jättää jälkensä. Samoin oli minun. Jos kiinnostaa lue vuonna 2012 julkaistu romaanini POSITIO 16093. sitä saa vielä joistain kirjastoista. Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  4. Kiitos, Kirsti, kommentistasi. Tuntuu niin hyvältä, että joku ymmärtää tämän läheisyys-etäisyys tason pitkässä kumppanuussuhteessa. Olen jo pitkään mielessäni ajatellut, että kun menen seuraavan kerran kirjastoon etsin käsiini sinun tuotantoasi. Lainaan aina kerralla niin paljon kirjoja, että käyn vain kerran kuukaudessa kirjastossa. Ensi viikolla on taas aika mennä palauttamaan kirjat, jottei tule sakkoja. Etsin tuon POSITIO 16093 käsiini. Tai edes jotakin sinun kirjoittamaasi. Lapsuudelleen ei voi mitään. Mutta uskon, että raskailla kokemuksilla on tarkoituksensa. Olen avannut opiskeluaikoinani traumojani psykoanalyyttisessa psykoterapiassa. Olen antanut anteeksi vanhemmilleni. Alkanut elää omaa elämääni. Mutta eihän muistoista ikinä kokonaan pääse. Elämää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin anteeksi antaminen, ei pyyhi asioita mielestä, mutta keventää omaa oloa. Minun kirjani ovat harrastelijan kirjoittamia ja siitä elämänpiiristä, jonka niin hyvin tunnen eli oma tarinani ja sitten sijaisvanhemmuudessa kohtaamistani asioista kertovia on pari. Elämäähän tämä vaan on kaikkine siihen kuuluvine kotkotuksineen. Ei passaa ottaa kaikkea vakavasti, eikä varsinkaan itseään. Hyvää yötä Marja ❤️

      Poista
  5. Kiitos kommentistasi Kirsti. Juuri ne omat tarinat ovat kaikkein mielenkiintoisimpia. Juu, ei kannata ottaa itseään liian vakavasti. Minä en edes pystyisi siihen, koska en ole tietääkseni koskaan täysin oikeassa...

    VastaaPoista
  6. Hyvä että teillä on keskusteluyhteys! Ensimmäinen askel muutokseen on sen tiedostaminen että jotain pitää muuttua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina kommentista. Meillä puhutaan paljon. Tarvetta muutokseen ei mielestäni ole, koska rakkautta riittää ja olen tyytyväinen arkeeni.

      Poista
  7. Kiitos rehellisestä kirjoituksesta. Se lohduttaa. Kuvatkin ovat mielenkiintoisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, Eeva. Kirjoitan yleensä mitä mielessäni kulloinkin pyörii. Hyvinkin spontaanisti. Ihana, jos kirjoitus sinua jotenkin lohdutti.

      Poista
  8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  9. Tsemppiä! Toivottavasti asiat selviävät puhumalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Heidi. Asia on jo selvinnyt. Kaikki hyvin.

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!