keskiviikko 9. elokuuta 2017

Ensimmäisen työpäiväni olo ja asu

Joskus oppilaat ovat kutsuneet minua Lillukaksi. Sehän on myös marja ja lillukka trimmaa hyvin liljeströmin kanssa. Kyllä nuoret on kekseliäitä ja fiksuja.


Ensimmäisenä työpäivänä oli tietysti mitä ihanin ilma. Kun melkein koko loman ajan satoi. Siellä istuttiin koulutuksessa. Vielä tietokone sellaisessa. En ymmärtänyt paljon mitään. Mutta kansalaisopiston ATK-peruskurssin jälkeen olen uusi ja uljas ATK:n taitaja - mitä kyllä epäilen. Tumpelo mikä tampio. Kun en muutenkaan ole kovin käytännöllinen. Siellä siis istuttiin. Yritettiin vaikuttaa pirteältä, skarpilta ja ylen kiinnostuneelta. Mutta silmät ei välillä tosi asiassa meinannut pysyä auki. Nukkumatti ei tullut edes piipahtamaan alkuyön tunteina. Aamulla kyllä olisin nukkunut. Silmät sikkurassa vaatteet ja vähäiset meikit päälle. Ja menoksi arkeen.


No, juu. Mennään ensimmäisen työpäivän asuun. Mekko on Vero Modasta joskus viime keväänä. Kengät Pier One Zalandolta keväällä. Vasta kotona huomasin, että sukkahousuissa oli varsin näkyviä tahroja. En aamulla huomannut paljon mitään muutakaan. Meidän kuvat ovat aina sen verran kehnoja. Että niissä ei näy mikään tarkasti tai selkeästi. Keekoilen taas pönttöuunin edessä heti töitten jälkeen. Mökötän kuvissa edelleen tapani mukaisesti. Vaikka tämä on täysin vapaaehtoista. Mutta haluan oppia.


Mielestäni mekko on kaunis väriltään ja kuvioinniltaan. Mutta tekee minusta mamsellin näköisen. No, täti-ihmisiähän tässä ollaan. En muuksi muutu. Seuraava etappi on mummoihminen. Näin se vain menee. Tämä elämä.

Ensimmäisenä päivänä töissä piiiitkän loman jälkeen olo oli vähän puusta pudonnut. Olenkin ollut melkein koko kesän täällä metsän siimeksessä. Putosin puusta työelämään. Olen lomani nyhjöttänyt, nuhjannut; lukenut silmät kipeiksi. Tehnyt ulkotöitä. Sahannut ja hoitanut puutarhaa. Tietysti kodinemännän hommelit päälle. Mutta ihana vapaus! Nyt se on mennyttä. Mutta mielessä voi aina säilyttää jonkinlaisen sisäisen vapauden! Ulkomaailmasta riippumatta.









Huomenna taas töihin. Ja ihan hyvä arki.

Haluaisiko joku mahdollinen lukija kommentoida: miten työt lähti itsellä käyntiin?

12 kommenttia:

  1. Hieno asu kauniille aikuiselle naiselle. Vai, että Lillukka?! Mitäs sitä muuta osaa tässä kohtaa sanoa, kuin mukavia työpäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirsti, kommentistasi. Niin...Lillukka. Kaikenlaisia sivumerkityksiä tulee mieleen. Töissä on okeasti ihan mukavaa. Kunhan ei tarvitse istua mörkötietotekniikan koulutuksessa.

      Poista
  2. Moi. Taas sain juttuasi lukiessa hyvät naurut. Sinä et tosiaan suhtaudu itseesi mitenkään tiukkapipoisesti. Mukavia työpäiviä toivotan! Minulle ei enää voi tulla kriisiä töiden alkamisesta, koska pääsin eläkkeelle kesäkuun alussa. Kristiina

    VastaaPoista
  3. Kiitos, Kristiina kommentistasi. Onneksi olkoon eläkkeen alkamisesta. Yksi osa minua odottaa sitä innokkaasti. Yksi osa ei. Ei minun kannata ottaa itseäni hirveän vakavasti. Kun en ole mitenkään vakavasto otettava. Kivoja elokuun päiviä sinulle.

    VastaaPoista
  4. Tosi kiva toi mekko! :)

    Taru/stuffabout.fitfashion.fi

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommentistasi anonyymi. Minäkin tykkään sen väristä ja kuvioista. Mutta malli ei ole ihan mieleen. Kivoja elokuun päiviä sinulle.

    VastaaPoista
  6. Vaude! Kun nuo laittaa päälle, niin tulee varmasti hyvä fiilis. Tykkää tuosta mekosta, hyvällä tavalla hippi.. Kivat asukuvat!

    VastaaPoista
  7. Kiitos Teresa kommentistasi. Oikeassa olet on vähän hippi. Niin kuin monet muutkin mekot ja tunikat. Tykkään väreistä. Ja tietynlaisesta rentoudesta.

    VastaaPoista
  8. Tosi kiva mekko! Tsemppiä töiden alkuun. Itse en ole lomalla ollutkaan ja ehkä siitä syystä vähän pölähtänyt! :D

    VastaaPoista
  9. Kiitos, Anniina kommentistasi. Mekko on minunkin mielestä aika OK. Hurjaa ajatella, että jollakin ei ole lomaa ollenkaan. Jaksamista!

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!