lauantai 22. heinäkuuta 2017

Suola ihonhoidossa



Suola on edullinen ja hyvä aine ihonhoidossa.

Huomasin juuri, että olen kirjoittanut vaikka kuinka monta juttua, joita en ole vielä julkaissut. Ne näkyi tuolla blogger tiedostossa "luonnoksina". Pitää ruveta purkamaan minun spontaanisti - siksi välillä vähän hölmösti - ja nopsasti kirjoittavan naisen juttuja. Tämä on jostakin kesän alusta. Mutta edellen ajankohtainen. Niin kuin aina ihonhoito. Ainakin minun ikäiselleni naiselle. Tärkeää. Vaikka ei kuolemanvakavaa.

Kuorin silloin tällöin kasvoni vuorisuolalla. Sitä sanotaan myös Himaljan- ja kristallisuolaksi. Mutta en kuori ihoani usein, ettei ihon omat suoja-aineet kärsisi. Uskon siihen, että luonto itsessään hoitaa ja korjaa paljon. Kaikille suolan käyttö kauneudenhoidossa ei sovi. Voi olla liian stydiä kamaa erittäin herkälle iholle. Mutta kokeilla aina kannattaa.



Yleensä kannattaa käyttää vuori- tai merisuolaa, ei tavallista ruokasuolaa. Puhdistamattomat suolat sisältää natriumkloridin lisäksi kivennäisaineita ja mineraaleja. Esimerkiksi magnesiumia, kaliumia, mangaania, sinkkiä, rautaa ja jodia.

                                      Melko paljon käytetty vuorisuola pakkaus.

Oikean suolan käyttö on tehokkaampaa kuin suolaa sisältävän kosmetiikan. Ei siis purnukoista ja putkiloista vaan keittiön kaapista.

Mitä suola tekee iholle?
  • suola poistaa kuollutta solukkoa ja uudistaa; se kirkastaa ja puhdistaa ihoa ja sitoo siihen kosteutta
  • suola ehkäisee tulehduksia
  • suola sopii melkein kaikille ihotyypeille, myös herkälle ja akneiholle
  • suola pehmentää ja rauhoittaa ärtynyttä ihoa
  • älä pelkää kirvelyä; jos iho on rikki, suola voi kihelmöidä hetken; se ei ole vaarallista, iho kyllä rauhoittuu käsittelyn jälkeen nopeasti







Miten suolasta tehdään kasvonaamio?
Kostuta kasvosi ja levitä niille suolaa sellaisenaan tai veteen sekoitettuna puuromaisena seoksena. Hiero hellävaroen ihoasi. Anna vaikuttaa hetken ja huuhtele pois.

Voit ottaa myös suolakylpyjä koko vartalolle: sekoita ammeelliseen vettä noin puoli kiloa suolaa, anna liueta rauhassa. Nautiskele olostasi suolakylvyssä noin 15-60 minuuttia. Kylpy vilkastaa aineenvaihduntaa, joten kannattaa juoda kunnolla vettä sen jälkeen.

Meressä uintikin tekee hyvää iholle.



  





Lähde: Kauneus&Terveys 8/2017, kuvat Pexel ja omat

10 kommenttia:

  1. Huomenta Marja, Kiitos muistutuksesta. Onpa hienot kuvat ryydittämässä tekstiä. Olen havainnut suolan hyvää tekevät vaikutukset, kun olen saanut lahjakortteja Orimattilan Hellimöön, jossa on mm. suolahuone. Sielä olon jälkeen on kokonaisvaltaisesti hyvä olo, sillä oleskelu suolahuoneessa avaa tukkoisen nenän ja hengitysteitä, kirkastaa ihon ja mielen. Tekstisi myötä vasta hokasin, että tosiaan, suolaa voi hyödyntää myös kotona. Mukavaa lauantaita.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Kirsti kommentista. Olen oikeasti parin päivän sometauolla. Mutta luen kyllä kommentit. Mutta mitään muuta tietokoneeseen liittyvää en tee. Vau, olet ollut ihan oikeassa suolahuoneessa. Suola on kyllä mielenkiintoinen aine.

    VastaaPoista
  3. Minullakin on olemassa juurikin tuollainen himalajansuolasaippua. Minulla on huono iho, joten kaikenlaista on tullut kokeiltua. Aika tujua kamaa on kyllä tuo vuorisuola kasvojen iholle. Mutta muistelen, että toimi jokseenkin hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minnea Muru kommentistasi. Suola on tosiaankin aika stydiä ainetta ihonhoidossa, mutta minun iholleni ainakin sopii hyvin.

      Poista
  4. Ai että! Oon koko kesän miettiny mitä mä teen tälle pintakuivalle mut rasvoittuvalle iholle. Täytyykin kokeilla, josko suolan käyttö kasvojen hoidossa toimis. Kiitos vinkistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi kommentistasi. Suolan käyttö kannattaa aloittaa varovasti: vain vähän aikaa ja hyvin hellä hieronta. Vähitellen iho tottuu.

      Poista
  5. Täytyisipä pistää suola kokeiluun. Ilmeisesti minustakin alkaa olla tulossa vanha, kun iholle ehkä pitäisi hiljalleen alkaa tekemään jotain. Itse huomaa jo, ettei se enää ole kaikesta selviytyvä kuten tähän asti..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina kommentista. Ihoa kannattaisi hoitaa jo nuorempanakin vaikka hyvän ruokavalion ja elämäntavan keinoin. Mitään ihmevoiteita ei silloin tarvita. Mukavaa sunnuntain rauhaa.

      Poista
  6. Suolakylpy ammeessa tekisi kyllä hyvää! Ei vaan oo sitä ammetta :D Muuten kyllä tykkään ottaa suola/Epsom-jalkakylpyjä. Suolavettä juon joka päivä, se onkin yksi oman sairauteni hoitokeinoista!

    VastaaPoista
  7. Moikka. Kiitos kommentistasi. Suola on ihan hyvästä, kun sen käyttämisen aloittaa varovasti. Jäi vähän mieltä kaivertamaan - anteeksi jos kysyn ns. henkilökohtaisia, ei tarvitse vastata - mutta mihin sairauteen juot suolavettä?

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!