keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Rohkeita, voimakkaita naisia

Toukokuu ja ulkona vasta satanutta lunta maassa. Olen jostakin syystä aina ihaillut itseäni vanhempia naisia. Lieneekö jokin äitikompleksi.  Ihailen kovasti lähipiirissäni olevia vahvoja naisia. Aivan tavallisia naisia - joihin lasken myös itseni -  arvostan: me arjenpyöritämme usein sekä työtä että kotia. Myös sairauden, työttömyyden tai köyhyyden kiusaamia naisia kunnioitan. Samoin vaikeista kokemuksista selvinneitä uljaita naisia. Tämä naisen elo ja olo on muutenkin melkoista luovimista. Näen naiset eräänlaisena heimona, sisaruksina.


 (Voi hemmetti tätä ohjelmaa, kyllä se "ohjelmaa"järjestääkin, vai pitäisikö sanoa blogialustaa: aina kun lisään kuvan, osoitin vai mikä lienee ei suostu kirjoittamaan kuin keskeltä näyttöä ja mm. teksti pienenee. En tiedä tajuaako lukija, mitä selitän; en kyllä tajua minäkään.)

Edesmenneet esiäidit ovat minulle tärkeitä. Sukututkimuksen mukaan yksi esiäideistäni, nimeltään Lusia Tuomaantytär, tuomittiin noituudesta Oulun talvikäräjillä 1700-luvulla.
Alhaalla joitakin esimerkkejä nykyisistä ja historiallisista vahvoista ja rohkeista naisista, joita ihailen.
-Tarja Halonen
-Angela Merkel
-Hillary Clinton
-Michelle Obama
-Katri Vala: runoilija, Tulenkantajat-ryhmän jäsen
-Hella Wuolijoki: poliitikko, Yleisradion johtaja, kirjailija, 
 liikenainen, maanviljelijä
-Simone Beauvoir: kirjoitti mm. feministisen teoksen Toinen 
 sukupuoli, filosofikirjailija Sartren kumppani
-Anna Politkovaskaja: venäläinen ihmisoikeusaktivisti, joka
 murhattiin
-Coco Chanell: muotisuunnittelija, joka sai naiset luopumaan
 korseteista ja käyttämään housuja
-Indira Gandhi: Intian pääministeri, joka murhattiin
-Frida Kahlo: taidemaalari
-suffragetit: feminismin edelläkävijöitä
-Marie Curie: nobelpalkittu fyysikko ja kemisti
-Katariina Suuri: vaikka oli julmakin
-keisarinna Wu Zetian: Kiinan historian ehkä vaikutusvaltaisin
 nainen
-faarao Hatsepsut: Egyptin faarao 1400 eKr, olen käynyt hänen
 hautakammiossaan
-Olisihan näitä naisia vaikka kuinka paljon

                                                                                                                                                                   

Ihailen myös niitä rohkeita naisia, jotka päättävät hankkia lapsen yksin, kun biologinen kello jo tikittää, eikä sopivaa elämänkumppania ole vain löytynyt. 18-vuotiaana lapsi saa halutessaan tietää luovuttajasta, mutta oikeuksia tai velvollisuuksiaa solut luovuttaneella miehellä ei ole. Olen äärettömän onnellinen siitä että minulla on elämänkumppani ja kaksi tytärtä. Lapsia saadaan. Ei tehdä.
                                                                                                                                

                         Marilyn Monroe: herkkä nainen, jota käytettiin
                 jatkuvasti hyväksi; useasti palkittu kirjailija
                 Joyce Carol Oats kirjoitti hänestä romaanin
                 Blondi; romaani on sydäntä raastava ja lukemisen
                 arvoinen, taitava teknisesti ja sisällöllisesti

   Tämä kuva oli Helsingin Sanomissa 4.5.2017. Minusta se on 
   jotenkin vaan vaikuttava. Punaiset naiset Ruoveden Muroleessa.
   En ihaile sotaa, mutta täytyisi muistaa ja kunnioittaa sitä, että
   myös naiset taistelivat sisällissodassa ja talvi- ja jatkosodassa.
   Minä tykkään niin kovin paljon kukista ja jokin kukka tähän 
   loppuun oli saatava. Orkidea on aistillinen, herkkä ja vahva niin
   kuin me naiset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!