tiistai 21. tammikuuta 2020

Harmaantuminen



Minulla ei ole vielä harmaata hiuksissa. Harmaantuminen on melko perinnöllistä. Isäni kuoli niin varhain, että hänen hiuksistaan on vaikea sanoa mitään. Äitini kuoli 60-vuotiaana eikä hän ollut harmaantunut. Jotakin hyvääkin olen perinyt.

Harmaa tukka on ollut nuorillakin viime vuosia muotia, mutta vanhemmille ihmisille se voi olla suuri suru. Moni nainen värjääkin harmaat piiloon.

Perimä vaikuttaa harmaantumiseen eniten. Omien vanhempien hiuksista voi melko suurella todennäköisyydellä ennustaa oman harmaantumisen.

Samalla tavalla kuin ihossa jokaisessa hiustupessa on melanosyyttisoluja, jotka tuottavat väripigmenttiä. Ihossa pigmentaatiota tapahtuu koko ajan, mutta hius uusiutuu 3-5 vuoden sykleissä. Tämän jälkeen hius irtoaa ja uusi hius pitää "rakentaa" uudelleen.

Jokaisen geeneihin on koodattu tietty määrä hiussyklejä, kunnes pigmenttejä tuottavien solujen toiminta heikentyy ja lakkaa.



Jos harmaantuu hyvin nuorena, kannattaa etsiä syy. Syy voi olla huonoissa elintavoissa, voimakkaassa stressissä, tupakoinnissa. Syynä voi olla myös varastoraudan pieni määrä.

Miksi toiset saa harmaanuttuaan vitivalkoisen ja toiset tummanharmaan tukan? Kun hiuksissa ei ole enää pigmenttiä, hiuksista tulee läpikuultavat tai valkoiset. Näemme itse asiassa hiusten suomukerroksen värin.



Sitä on kahta tyyppiä: hopeanvalkoinen ja teräksen harmaa. Samassa päässä voi olla vain yhtä tyyppiä. Suomukerroksen värin määräävät geenit. Myös hiusten luonnollinen väri vaikuttaa siihen, miten harmaa sävy erottuu. Auringon valon ja tupakoinnin vuoksi sävy voi olla jopa kellertävä.

Kun hius harmaantuu, se kasvaa harmaana tyvestä saakka. Se ei muuta väriä kesken kasvukauden. Yhdessä yössä harmaantuminen on uskomustietoa tai tätä ilmiötä ei osata vielä selittää tieteellisesti.



Sanonta harmaiden hiuksien saamisesta huolen tai stressin seurauksena voi sen sijaan olla totta. Kova stressi voi harmaannuttaa ennen aikojaan. Tämä johtuu oksidatiivisestä stressistä eli solujen hapettumisesta. Se tuhoaa väriä tuottavia melanosyyttejä karvatupessa.



Naiset ja miehet alkavat saada harmaita hiuksia suunnilleen samanikäisinä. Naiset värjäävät harmaat piiloon miehiä useammin.
Miksi miesten harmaantumista pidetään charmanttina, naisten lähinnä surullisena? Viestiikö harmaus hedelmällisen iän loppumisesta? Harmaantuneille miehille on myös sana silver fox eli hopeakettu, joka liitetään viriiliyteen ja seksikkyyteen. Naisille vastaavaa sanaa ei ole. Miten olisi platinum goddes? Hopeanharmaa platina on arvokas, sitkeä ja luja - kuten moni nainenkin.





Lähteet: Kauneus&terveys 4/2019, kuvat Pixabay, Pexel

8 kommenttia:

  1. Ei ole minullakaan harmaita, vaikka olen sinua reilusti vanhempi. Toivoisin, että saisin kauniit hopeanharmat hiukset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos riitta k kommentistasi. Niin se kai sitten perimä vaikuttaa harmaantumiseen. Minä en ehkä värjäisi harmaita pois, koska harmaa on mielestäni kaunis väri. Mutta enhän voi olla varma siitä miten toimisin, jos harmaantuisin. Naisen mieli on niin ailahtelevainen.

      Poista
  2. Ihailen harmaita hapsia. Minullakaan ei ole vielä harmaita hiuksia. Miehelläni ja vävyilläni on, vaikka he ovat kaikki minua nuorempia, osa huomattavastikin. Olemme tyttöjen kanssa nauraneet, että meidän naisten kanssa eläminen harmaannuttaa. Äitini harmaantui, isääni en ole nähnytkään.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommentistasi Kirsti. Minustakin harmaat tai vitivalkoiset hiukset ovat kauniit. Ja etenkin naisilla kertovat kokemuksesta ja viisaudesta. Tiedä häntä aikuistuvatko miehet koskaan...Ja sinullakaan ei ole vielä harmaata. Hauska tuo juttusi "meidän naisten kanssa elämisestä".

    VastaaPoista
  4. Minulla oli nuorena vaaleanruskea, punaiseen vivahtava tukka, jonka väristä pidin kovasti. Sitten sain lapset ja jokaisesta tukka tummeni jonkun verran. Siitä en pitänyt yhtään ja värjäsin tukkaani entisen väriseksi. Sitten kerran juurikasvussa näkyikin harmaata! Lopetin värjäämisen siihen paikkaan! Pidän kovasti harmaasta tukastani, vaikka toivoisin, että se olisi vielä harmaampi. Äidilläni oli lopuksi sellainen hyvin kaunis vitivalkoiseksi harmaantunut ja veljellänikin on. Minulla on vasta muutamia ihan valkoisia raitoja harmaan joukossa.

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommentistasi Anonyymi. Onpas jännää, ja en edes tiennyt, että raskaudet voivat vaikuttaa hiusten väriin.Harmaassakin on tosiaan sävyjä, ja oli mukava lukea, että odotat hiuksilta vieläkin muutosta. On varmasti jännittävää seurata, mitä muutosta näkyy sävyssä. Tunnen erään naisen, jolla on tuollainen aivan vitivalkea tukka, ja se on todella kaunis väri.

    VastaaPoista
  6. Kiitos tästä. Minulla on jo harmaita hiuksia, ikää on kuitenkin vasta 27. Olisi tarkoitus mennä kampaajalle hiusten värjäykseen mahdollisimman nopeasti. Ikääntymisessä ei ole mitään vikaa, ja se on arvokasta. Kuitenkin minä aion vielä turvautua hiusväreihin.

    VastaaPoista
  7. Kiitos kommentistasi Sara. Kyllä 27-vuotias voi huoletta mennä värjäyttämään harmaat pois. Hyvää jouluviikkoa sinulle!

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!