Minä en ole varsinainen tunnesyöjä. Mutta syön tavallista kasvisruokaani usein liian suuria annoksia. Tiedän - järjen tasolla - , että tähän auttaisi se, että lopettaisi liian suuren annoksen syömisen kesken. Ja odottelisi noin viisi minuuttia ja tuntisi jo itsensä kylläiseksi. Kylläisyyden tunne ei tule heti syömisen loputtua. Vaan se kestää tuon viisiminuuttisen. Joskus teenkin näin. Joskus en.
Tunnesyöjä nimensä mukaisesti turruttaa syömisellä tunteitaan ja etsii ruoasta usein rakkautta. Tai rauhaa epämääräiseen ahdistukseen. Piristystä väsymykseen. Vatsa eli fyysinen nälkä ei ohjaa syömistä vaan tunteet.
Tunnesyöminen myös toimii jonkun aikaa. Syöminen laskee stressitasoa, tyynnyttää ja tuo turvallisuudentunnetta.
Kun ihminen syö tunteisiinsa, hän syö myös usein liikaa. Sen jälkeen vatsaan sattuu, sydän tykyttelee, on ähky. Kehon tuntemukset nousevat näin pintaan, ja huolet unohtuvat hetkeksi.
Mutta vaikutus on lyhytaikainen. Ja pian syömisen jälkeen tulevat häpeän- ja syyllisyyden tunteet. Tunnesyöjä päättää aloittaa huomenna terveellisen syömisen.
Tunnesyömiseen paras lääke on riittävä, säännöllinen syöminen. Tärkeää olisi päästä irti turhista rajoituksista ja alkaa syödä intuitiivisesti eli silloin kun on oikeasti nälkä. Kun turhat rajoitukset poistetaan ja kaikki on lähtökohtaisesti sallittua, mieliteot vähenevät.
Keho on viisas. Ja osaa syödä tarpeen mukaan, kun siihen vain uskaltaa luottaa.
Nykyisin on paljon ruokauskovaisuutta eli ruokailu on täynnä tiukkoja opinkappaleita. Mitä tiukempia sääntöjä ruokailuun liittyy, sitä vaikeampaa kehon intuitiivinen kuuntelu - todellisen nälän tunteminen - on. Ja sitä helpommin lopulta lihoo.
Ruoan kuuluisi antaa elinvoimaa ja iloa, ei viedä niitä.
Kun tasapaino syömiselle löytyy, olisi tilaisuus ruveta kuulostelemaan ja tutkimaan tunteita, joiden välttelemiseksi tunnesyötiin. Se voi olla vaikeaa. Pelottavaakin.
Keho saattaa kertoa, mistä tunteesta on kyse. Esimerkiksi viha saa levottomaksi. Suru tuntuu rinnassa ja kurkunpäässä. Stressi sekoittaa vatsan. Ahdistus tuo häilyvää levottomuutta.
Kun on löytänyt tunteen. Sen äärelle voi pysähtyä ja kysyä, mitä tunne haluaa viestittää. Tunteet ovat viestintuojia. Esimerkiksi kiukku voi viestittää, että tunnet jonkun polkevan oikeuksiasi.
Tunteiden kanssa kannattaa tulla sinuiksi. Se lisää hyvinvointia. Ja tunteet yleensä tulevat ja menevät, eikä niille välttämättä tarvitse tehdä mitään.
Minkälainen syöjä sinä olet? Mitä mieltä olet tunnesyömisestä?
Lähteet: Voihyvin 9/2018, kuvat Pixabay
Pimeään vuodenaikaan tulee kyllä syötyä enemmän ja muutama kilo kertyykin talviaikaan.Kai se sitten on jonkinmoista tunnesyömistä, ensinnäkin tulee syötyä liikaa ja syötyä silloinkin jos ei vielä ole nälkä. Luonnonvalon määrä vaikuttaa ainakin minulla ruokahaluun selvästi.Tuokin on tunnistettu että missä mitkäkin tunteet tuntuu ja kun ikää tulee niin oppii tuntemaan ja kuuntelemaan kehoaan. Laihduttamaan ei tarvitse ruveta kun ei tressaa niitä muutamaa talvikiloa ja kun tietää että asia jäärjestyy itsekseen auringon myötä. Muuten, esimerkiksi Rosenterapiaan kannattaisi tutustua jos keho reagoi kovin tunteisiin. Itse olen kovasti ollut kiinnostunut tuosta kehon ja mielen yhteistyöstä ja kirjallisuuttakin on tullut hankittua vino pino. Mieelenkiintoista on ollut havaita kun tutkii omaa sairauskertomustaan että syitä onkin kovasti löytynyt tuolta tunnepuolelta. Nämä asiat onkin minulla elinikäistä kouluttautumista ja hyvinkin kiinnostavaa. Huomasin eilen kun olin hieman huolissani kun kumppanini lähti ihan sairaana flunssaisena töihin (menee töihin vaikka pää kainalossa) että teki mieli makeaa,ja ostinkin hieman namia,ihan tosi pienen päkäleen. Hyvää päivänjatkoa Marja :-)
VastaaPoistaKiitos Pihakeiju kommentistasi. Taitaa melkein kaikille tavallisille ihmisille(ei erittäin ulkonäkökeskeiselle ihmiselle) tulla talvisaikaan muutama kilo. Minulle on tullut enemmänkin, kun kilpirauhanen lakkasi tuottamasta itse tyroksiinia ei siis tällä hetkellä tuota sitä ollenkaan. Vaan sen täytyy tyytyä siihen, mitä aivolisäkkeestä tulee. Joten minun aineenvaihdunta toimii tosi kehnosti ja se totta kai lihottaa. Pitäisi syödä linnun annoksia. Tämä tekee surulliseksi. Vaikka syön kasvisruokaa aivan normaaliannoksia, enkä juuri makeaa tai rasvaista, lihon helposti. Asialle ei voi tehdä mitään. Kyllä minullekin tulee talvella hiilihydraatin himo eli minulla ruisleivän himo. Enkä viitsi sitä aina hillitä. Joskus mies ostaa minulle viinikumeja tai salmiakkia, kun tietää, että tykkään niistä ainoina makeisina. Normaalit talvikilot kyllä aurinko sulattaa. Rosenterapia kyllä kiinnostaa. Siinähän ajatellaan, että huonot ja hyvät tunteet jää lihasmuistiin, tiettyihin paikkoihin kehossa. Pitäisi ottaa selvää, onko täällä Etelä-Savossa missä rosenterapeutteja. Yksi ystävä kävi aikoinaan asuessamme Turussa Rosenterapiassa. Hän sanoi, että se todellakin nosti tunteita kehosta tietoisuuteen. Mutta vaati jälkeen päin hyvin paljon työstämistä yksin ja muun muassa minun kanssa. Jos ei ole henkisesti aivan tasapainossa, ei kannattaisi mennä juuri silloin Rosenterapiaan, koska ei jaksa tehdä sitä jälkityöskentelyä. Minä olen tällä hetkellä hyvin väsynyt tuon kilpirauhasongelman takia. Niin ei ehkä ole hyvä hetki mennä Rosenterapiaan. Mutta jos ja kun tämä väsymys hellittää, haluaisin kokeilla sitä. Ruumis ja mieli on mielenkiintoinen kokonaisuus. Mukavaa iltaa sinulle.
PoistaSinä löydät aina mielenkiintoisia aiheita.
VastaaPoistaTaidan olla vähän samanlainen syöjä kuin sinä. Eli syömme säännöllisesti, mutta lämpimillä aterioilla en aina huomaa lopettaa ajoissa. Kun on ollut iso perhe melkein aina tulee tehtyä vähän liikaa ruokaa kahdelle. Koirille kelpaa kalaruokien tähteet, mutta moniin kasvisruokiin ne eivät koske, niinpä niiden loput tasataan, vaikka kummallekin riittäisi vähempikin. Kai sitä joskus oppii kokkaamaan vain kahdelle.
Elokuviin minun on aina saatava pussi Lontoon rakeita, vaikken makeasta muuten välitä.
Olisiko tämä tunneperäistä?
Kivaa torstaita!
Kiitos Kirsti kommentistasi.Taidetaan tosiaan olla samanlaisia syömäreitä. Joskus ruoka on vain niin hyvää, että sitä tulee syötyä liikaa. Kyllä elokuviin pitää ostaa jotakin makeaa. Huvittava yhteensattuma, että minäkin haluan Lontoon rakeita, vaikka en syö niitä koskaan muulloin kuin elokuvissa, enkä syö paljon makeaa muuten. Mukavaa torstai iltaa sinulle!
VastaaPoista