Minulla ei ollut suuren suurta kutsumusta nykyiseen työhöni, vaikka siitä tykkäänkin energisten ja mielenkiintoisten nuorten takia. Tuntuu siltä, että välillä heidän energiansa tarttuu minuun. Saan heiltä valtavan paljon.
Yliopistosta valmistumisen jälkeen tein - ehkä kutsumustyötäni - tutkijan hommia vuoden. Sitten ymmärsin, että se on myös hyvin epävarma pesti. Apurahaa seuraavaksi vuodeksi joko saa tai sitten ei. En pidä epävarmuudesta toimeentulon suhteen. Niinpä tein vuoden kestävät opettajaopinnot.
Ja valmistuin, kuten ennen sanottiin, kansankynttiläksi. Tuo kansankynttilä on jännä sana. Se tarkoittaa kai, että opettaja valaisee tiedollaan maailmaa. Mutta eikö sanontaa keksiessä huomattu sen kielteistä puolta? Kynttilä palaa joskus loppuun. Mitä sitten?
Itselle merkityksellistä työtä jaksaa usein tehdä palavalla innolla, mutta into voi karata käsistä. Kanadalaistutkijat ovat löytäneet kaksi intohimon lajia: harmonisen ja pakkomielteisen.
Ensimmäisessä lajissa ihminen osaa hallita intohimoaan ja ei hukuta töihin kaikkea aikaansa. Jälkimmäisessä kutsumus muuttuu - nimensä mukaisesti - vahvaksi sisäiseksi pakoksi, josta itsetunto ja mieliala ovat riippuvaisia.
Harmoninen intohimo on yhteydessä positiivisiin tunteisiin, flow -tilaan eli ajatusten virtauskokemukseen ja hyviin suorituksiin.
Pakkomielteinen intohimo kyllä energisoi, mutta siihen liittyy myös ahdistusta ja turhaa murehtimista. Se altistaa loppuunpalamiselle ja voi haitata työ- ja perhe-elämän yhteen sovittamista, koska työhön saattaa mennä koko valveillaoloaika.
Joillekin oma juttu, kutsumus, kirkastuu jo varhain. Joillekin kutsumus ei selviä syvällä pohdinnallakaan vaan vasta tutkimalla ja kokeilemalla erilaisia asioita ja töitä. Into voi kasvaa myös tehdessä. Työhönsä voi ihastua.
Oletko kokenut harmonista intohimoa suhteessa työhösi?
Lähteet: Helsingin Sanomat 17.1.2019, kuvat Pixabay
Miten te opettajat oikein jaksatte noiden lasten ja nuorten kanssa? Tuntuu että lapset ovat muuttuneet kovasti ajanoloon,mutta niinhän koko maailmanmeno tuntuu kiihtyvän ettei mukana tahdo pysyä. Minulla ei ole kummoista koulutusta, olen vaan tehnyt valintoja sydämellä, siksi en ole mikään kovin hyväpalkkainen mutta joka päivä olen syödäkseni saanut ja kattokin on pään päällä. Lasten kanssa oli sama juttu,esikoista odotimme monta vuotta ja kun viimein tärppäsi jäin kotiin 10 vuodeksi ja toinen syntyi myös aivan itsekseen. Ajattelin näiden aarteiden synnyttyä että haluan hoitaa heidät itse enkä odottanut heistä mitään ihmeellistä,toivoin vaan ettei heistä tule rikollisia ja olisivat terveitä. Hyvin ovat itsensä elättäneet ja ovat tasapainoisia naisia. Mielestäni olen kokenut harmoonista intohimoa työhöni kun pidän varani etten liikoja odota itseltäni. Intohimoni on luoda kauneutta ja harmoniaa ympärilleni, antaa asiakkailleni hyvää oloa joka antaa itselle energiaa tavattomasti. Minä olen oman polkuni tallaaja vaikka kai joku sukulainen on sitä mieltä etten tee mitään kunnon työtä,ehkä ajattelee et mikälie huuhaahaihattelija. Terveyttä kun vaan olisi ja pystyisi tekemään jotain tään maapallon pelastamiseksi,vaikka ihan pikkiriikkisesti niin onnellinen oon. Mukavaa torstaita Marja :-)
VastaaPoistaKiitos Pihakeiju kommentistasi. Minä opetan lukiossa ja oppilaat on 16-18 vuotiaita. He eivät ole niin villejä kuin yläasteelaiset. Tuntuu, että oppilaiden kanssa kurinpidossa yleisin aihe on älykännykät. Jotkut ei kerta kaikkiaan pysty olemaan raplaamatta niitä tunnin aikana. Luulen, että osa on oikeasti riippuvaisia niistä. Niin että on tämä maailmanmeno kiihtynyt kuten sanoit.Sinä olet tehnyt valintoja sydämellä ja luontaishoitajan työ on varmasti antoisaa. Ei raha ole kaiken mitta vaan rohkeasti omannäköinen elämä. Annoit lapsillesi parhaat eväät maailmaan, kun olit kotiäiti. Lapsista oli varmaan ihana tulla kotiin koulusta, kun äiti oli kotona.Anna sukulaisen ajatella aivan rauhassa mitä ajattelee. Sinun elämä on ehkä antoisampaa kuin hänen. Iloa torstai päivääsi!
PoistaSijoitushommia tehneenä vuosia voisin sanoa, etten suurta intohimoa kokenut työhöni. Toki työssä asetin itselleni tavoitteita ym. ja niitä oli mahtavaa saavuttaa. Koin töissä myös loistavia hetkiä ja oli mahtavia työkavereita.. Mutta en ole ollut kutsumusammatissa.
VastaaPoistaKivaa viikkoa Marja. <3
Kiitos Tiia kommentistasi. Minulla ei ole oikein tietoa tuosta sijoitusmaailmasta. On vain sellainen tuntu, että se on vaativa ja rankka ala. Koko ajan pitää olla ajassa kiinni.Mutta kotiäitiyden lisänä sinulla on nyt blogityö/harrastus. Ihan miten sen itse koet. Mutta moneen sinä ehdit bloggaajana. Kesällä pääsit miltei avaruuteen asti. Iloa päivääsi!
PoistaKun en ole akateemisesti koulutettu enkä luonteeltani pohtija, olen viihtynyt työssä kuin työssä. Tehdastyön ainoa ikävä puoli oli se, että se oli kolmivuorotyötä. Mutta se kompensoitui palkassa, kun tuli vuorolisät ja pyhien kaksinkertaiset palkat. Kun tuli taloudellisesti mahdolliseksi lähteä opiskelemaan, lähdin. Ollessani lastenkodissa töissä, halusin olla läsnä lasten elämässä kokonaisvaltaisemmin, niin perustin perhekodin. Perhekodin äidin ja vastuuhenkilönä olemisen olen kokenut kutsumukseksi. Päätinhän jo allekouluikäisenä hakea lastenkodista itselleni 10 lasta.
VastaaPoistaIhanaa torstai-iltaa Marja!
Kiitos Kirsti kommentistasi. Ihana että sait jo lapsuudessa olleen haaveesi toteutumaan. Perustit perhekodin ja pääsit toteuttamaan kutsumustasi. Olet onnekas kun sinulla oli vahva kutsumus. Vaikutuksesi pysyy sinun lapsina olleissa lapsissa. Olin minäkin lomilla tehtaassa kaksivuorotyössä. Koko opiskeluajan siivosin Turun Citymarketin kahvilaa kuutena päivänä viikossa. Siivousfirma verenimijässä. Meitä oli kolme suomalaista ja varmaankin 10 ulkomaalaissyntyistä. Suomalaiset kun ei enää pohjimmaisia hanttihommia halua tehdä enää.Voi hempsu, siitähän on aikaa jo 30 vuotta. No, nyt ei taida olla ainuttakaan suomalaista verenimijä siivousfirmassa.Iloa perjantai iltaasi!
VastaaPoista