maanantai 26. marraskuuta 2018

Päiväunet piristävät monella tavalla



Minä en saa päivällä unta, vaikka kuinka yrittäisin. Ja vaikka olisin kuinka väsynyt tahansa. Kadehdin vähän mieheni kykyä ottaa
päivätirsat. Levätä ja rentoutua. Se lisää hyvinvointia.

Päiväunet vaikuttavat samalla tavalla kuin nukkuminen muutenkin. Ne piristävät ja parantavat älyllistä toimintaa.



Päiväunista on hyötyä, jos on selvä unentarve. Kunnollinen väsymys. Mutta päiväunien venyminen voi aiheuttaa joillekin illalla unettomuutta.

Herääminen aiheuttaa aina pöpperöisen olon eli uni-inertian. Sen kesto riippuu yleensä nokosten pituudesta. Liian pitkät unet saattavat pidentää tätä vähän sekavaa olotilaa heräämisen jälkeen. Kunnolla herääminen pöpperöstä kestää yleensä yhdestä kahteen tuntiin.



Liian myöhään nukutut päiväunet saattavat viivästyttää nukahtamista. Päiväunien pituudeksi jotkut tutkijat suosittelevat puoli tuntia tai korkeintaan tunnin. Otollinen aika päikkäreille on jakso kello 15:n ja 17:n välillä. Se on luontainen väsyttävä ajankohta.

Jotkut tutkijat taasen suosittelevat päiväunien pituudeksi 10-20 minuuttia, ja ne pitäisi ajoittaa kello 12:n ja 15:n välille.



Sisäsyntyinen vuorokausirytmi aiheuttaa vireystilan vaihtelua noin 12 tunnin välein. Iltapäivän väsymys ei siis johdukaan pelkästään esimerkiksi liian raskaasta lounaasta. Vaan osuu myös sisäsyntyisen levon tarpeeseen.

Ihmiset ovat nukkujina hyvin erilaisia. Päiväunet ei sovi kaikille. Unettomuudesta kärsiville ei päiväunia suositella lainkaan.

Nykyisin on jo olemassa työpaikkoja, joissa saa nukkua päiväunet. Usein ajatellaan väärin, että päiväunet olisivat laiskuutta. On paljon vaarallisempaa, että töissä sallitaan tupakkatauot kuin palauttavat päiväunet.

Nukutko sinä päiväunet?









Lähde: Helsingin sanomat 11.10.2018, kuvat Pixabay

4 kommenttia:

  1. Ihanat vauva- ja kisukuvat! En lakkaa ihmettelemästä, mistä kissalle sitä unta riittää - sisällä ollessa tuntuu ettei se muuta tee kuin syö ja nukkuu.
    En harrasta arkena päikkäreitä, mutta työvuorosta riippuen suurin houkutus päikkäreille on iltaruuan jälkeen mutta silloin lähden tarkoituksella koiran kanssa ulos koska on jo myöhä. Herään arkena 4-5 aikaan joten pienet päikkärit voisivat olla aiheelliset jossain välissä. Sunnuntai sen sijaan on juhlapäivä, jolloin olen opetellut nukkumaan pidempään, ja silloin nautiskellaankin koko viikon edestä päiväunienkin muodossa.
    Hyvää alkanutta marraskuun viimeistä viikkoa Marja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuulikki, kommentistasi. Sinulle päikkärit voisivat olla ihan ok, kun heräät noin aikaisin. Tarvitset varmastii mielenlujuutta lähteä koiran kanssa lenkille päikkäreitten sijaan.Minulla on ihan sama kuin sinulla, että sitten sunnuntaina nautiskellaan. Nukutaan pitkään (jos pystyn) mutta päiväunet aina otetaan. On se köyhän naisen luksusta. Niin, nuo kissat, on ne vaan mystisiä. Joskus kesäaikaan tuntuu, että he ovat alati valveilla ja talvella, että he ovat alati unessa. Heräävät vain syömään. Venyttelevät makoisasti ja ei kuin uudestaan nukkumaan. Hui! Onko jo marraskuun viimeinen viikko? Hyvää tulevaa viikkoa sinulle. Vaikka joululaulut raikaa nyt kaupoissa ja on tilphehtööriä myötävänä runsain mitoin.

      Poista
  2. Kivat kuvat olet löytänyt.
    Opin jutustasi uuden sanan - uni-inertian. Ilmiö on tuttu itselleni, vaikka sana ei olekaan.
    En kykene nukkumaan päivällä. Kun lapset valvottivat öisin toivoin, että olisin pystynyt itsekin nukkumaan lasten päiväunien aikana.
    Kohta marraskuukin loppuu. Syksy on mennyt nopsaan.
    Hyvää illan jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  3. Kiitos, Kirsti, kommentistasi. Kiva, että opit hienon sanan. Sitä tuskin tarvitaan, kun puhutaan unen jälkeisestä pöpperöstä. No, hieno sana kuitenkin uni-inertia. Sinäkään et ole päikkäri-ihmisiä. Minä haluaisin niin olla. Mutta uni ei tule. Muistan kyllä vauva-aikana nukkuneeni päikkärit, kun vauva on ollut maidosta kylläinen ja nukkui. Että se herääminen oli itten vaikeaa. Melkein parempi olisi ollut nukkumatta. Voihan itku, taas se joulurummutus kaupoissa alkaa toden teolla, kun marraskuu kääntyy joulukuuhun. Minä en sitten yhtään tykkää kaupallisesta joulusta. Joulussa on tärkeintä joulun rauha ja läheisten kanssa yhdessäolo.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!