perjantai 19. lokakuuta 2018

Viikon surut, muistelut ja haikailut



Olen taas viikon norkoillut kotona. Tyhjänpanttina. Sairauslomalla.

Fyysisesti sairaana tunnen, että ikään kuin mielenikin olisi  jotenkin amputoitu. Päivät ovat pimeitä. Kurjuuden vesistöt syvät ja rannattomat. Niinpä. Ihminen on kokonaisuus.

Tässä kuitenkin paarustetaan eteen päin. Heltymättömästi. Ehkä myös väistämättömästi.


Jospa sairaus hellittäisi, ja pääsisin takaisin töihin, joita olen tehnyt reilut 20 vuotta.

Olen yrittänyt lohduttautua ajatuksella, etten minä aivan kelvoton ole. Kun olen saanut synnyttää kaksi rakasta lasta. Ja satuin aikanaan löytämään rakkaan elämänkumppanin.


Olen saanut sentään käytyä metsälenkeillä. Suhruisessa, hailakkaan aurinkoisessa säässä. Metsä hoitaa. Tulee rahvakkaampi ja hapekkaampi olo. Kunhan ei usein törmää romuun luonnossa. Niin kuin tuo yllä oleva auto.

Olen laittanut pihan syyskuntoon. Ja lukenut. Lukenut. Lukenut. Eilen aloitin Jelena Tsizovan romaanin Naistenaika.



Romaani on hyvin maanläheinen kuvaus 1960-luvun Neuvostoliitosta. Se koskettaa, vetoaa tunteisiin ja jopa liikuttaa. Romaani on kertomus äitien, isoäitien ja tyttärien kokemuksista  Neuvostovallan alla, jossa ihmisiä vakoiltiin, sorrettiin, vangittiin.



Jelena Tsizova päätti ryhtyä kirjailijaksi sen jälkeen, kun hän pelastui palavalta risteilyalukselta. Naistenaika on palkittu ja monille kielille käännetty romaani. Kun olen lukenut sen loppuun, kirjoitan siitä lisää tässä blogissa.




Käsissäni oleva teos on arvostelukappale into kustantamolta. Kiitos kirjasta. Eri sukupolvien naisten ja arkisen elämän kuvaamisen lukeminen on melkein mielipuuhiani kirjallisuuden loputtomilla teillä.

Mikä minusta piti tulla isona?
Olen jostakin syystä alkanut muistella, että mikä minusta piti tulla isona. Lempiammattiani. Huomaan olevani luopio. Niin monta kertaa se on vaihtunut.


Alle kouluikäisenä halusin olla tarjoilija. Leikinkin sitä suurella antaumuksella. Toimin tarjoilijana kotona. Kannoin lautasille asettelemaani ruokaa ruokapöytään ylväästi askeltaen.

Emme käyneet yleensä ravintolassa syömässä. Lieneekö ollut yksi ainoa kerta, kun näin tarjoilijan ruokaravintolassa 1960-luvulla. Mutta ihastuin tarjoilijoihin. Heidän korkokenkiin, ylvääseen ryhtiin, huoliteltuun ulkonäköön, pätevyyteen. Siinäpä olisi upea työ.


Alakoulusta alkaen halusin sittemmin lääkäriksi. Isä rohkaisikin: "Marjalla on aina nenä kiinni kirjassa. Kyllä siitä voisi jonkinlainen tohtori tulla." Minä mielikuvituksessani paransin uljaasti ja ahkerasti sairaita. Koulussa matemaattis-luonnontieteet oli minulle helppoja. Ja niitähän lääketieteelliseen pääsykokeessa tarvitaan.


Mutta, mutta. Lukion toisella luokalla alkoi hippikauteni. Make love not war. Lääkärin ammatti sai väistyä jonkin henkisemmän tieltä. Bestikseni kanssa reissattiin ulkomailla noin kaksi vuotta, jos oikein muistan. Oltiin vapaita ja villejä.

Lopulta rantauduimme Suomeen. Tuli mieleen, että jotakin pitäisi opiskella. Pääsin Turun yliopistoon opiskelemaan yleistä kirjallisuustiedettä. Mutta lopulta päädyin erinäisten mutkien kautta opiskelemaan psykologiaa ja kulttuurien tutkimusta.


Professorini järkyttyi, kun kerroin, että suoritan opettajaopinnot  tutkinnon lisäksi. Hän olisi halunnut minusta tutkijan.

Aloin olla siis melkoisen järkevä ihminen. Tutkijan ura on epävarma. Apurahat usein vain vuodeksi kerrallaan. Tutkijoiden keskuudessa käytetään myös paljon kyynärpäätaktiikkaa.


Ammatinvalinnanohjaaja suositteli minulle testien jälkeen  toimittajan ammattia. Ei sekään hassummalta kuulostanut.

Ja tässä sitä nyt ollaan. Kulahtaneena opettajana.

Mikä sinusta piti tulla isona?

Lähden vähäksi aikaa reissuun, joten älkää rakkaat lukijat ihmetelkö, etten vastaa tämän jutun kommentteihin.





Hyvää viikonloppua kaikille!




8 kommenttia:

  1. Onneksi nuo haaveammatit eivät ole kiveen hakattuja, vaan elämässä voi ottaa uusia suuntia, milloin vain.
    Kirjat ovat pettämättömiä ystäviä.
    Mikä minusta piti tulla? Saimi-täti eli lastenkodin iki-ihana vanhempi hoitaja. Ja minusta tavallaan tulikin Saimi-täti, mutta vasta monen mutkan kautta.
    Hyvää matkaa sinulle ystävä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirsti, kommentistasi. Kyllä minun mielestä ikä vähän rajoittaa uuden ammatin ja sitten vielä työpaikan hankkimisessa. Ikärasismi on yleistä työmarkkinoilla.Ihanaa että sinusta tuli Saimi-täti. Sait elää hyvän työuran.

      Poista
  2. Auts noita ensimmäisiä kuvia, kuka voi autonsa hylätä noin..
    Kirja on hyvä seuralainen sairauslomalla, voi edes hetkeksi unohtaa olotilansa. Samoin ulkoilu hapekkaassa raikkaassa syysilmassa tuulettaa ajatuksia.
    Lapsena ihailin oman pienen paikkakuntani kangaskaupan myyjää, ja halusin samanlaiseksi. Somistajan työ olisi ollut myös haaveammatti myöhemmin, koska tykkään laitella esille kaikkea kaunista. Se haave jäi, ja nyt olen ollut elintarvikealan töissä kohta 30 vuotta, ja hyvin olen viihtynyt. Eilen juuri laskin vuosia eläkkeelle pääsyyn, ja onhan sinne vielä melkein 8, huooh..
    Oikein hyvää lomaa sinulle Marja, nauti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuulikki, kommentistasi.Täällä päin metsistä löytyy monenmoista roinaa. Ihan hävettää ihmisten piittaamattomuus. Kirjat on minulle hyvin rakkaita. Luen joka ilta ennen nukkumaan menoa kaunokirjallisuutta kaksi tuntia. Vakiintunut tapa. Sinusta piti tulla siis kangaskaupan myyjä tai somistaja. Blogisi perusteella olet ensiluokkainen puutarhan somistaja. Eli haave toteutuu sitä kautta. Olet ollut tosi pitkään elintarvikealalla. Kiitos loman toivotuksista. Mutta tulin takaisin jo sunnuntaina. Pikaloma tyttären luokse Riikaan. Sinulla ei ole kauan aikaa eläkeikään. Hyvää päivän jatkoa.

      Poista
  3. Voin kuvitella miltä tuntuu pyöriskellä kotona saikulla ja jos on vielä sairaudesta epävarma olo että parantuako vai ei. Pikkutyttönä ihailin bussien rahastajia, 60 luvulla oli sellainenkin ammattikunta, he kun olivat olevinaan niin nättejäkin ja oli pitkät lakatut kynnetkin. Pihakeinussa sitten leikittiin sitä bussileikkiä ja minä olin rahastajana, voi niitä aikoja. Kouluttauduin sitten huonekaluverhoilijaksi, jota tein kymmenen vuotta,sitten työpaikka meni konkurssiin, kotiäidin vuodet sen jälkeen ja sitten näitä luontaisalan opintoja muutama vuosi. Olen tehnyt oman toiminimeni ohella sit vaikka sun mitä, mitä pienellä paikkakunnalla sattuu saamaan. Ihmisten hoitaminen on antanut tosi paljon henkisesti ja sen olen halunnut pitää vaikka siitä ei niin kovasti rahaa tulekkaan. Nykyisin olen seurakunnalla pääosin kesällä ja lomitajana muulloin, toimenkuvani on monipuolinen, vahtimestari, suntio,puutarhatyöntekijä, siivooja ja vaikka mitä vaan osaan tehdä, mielenkiintoista myös ja ruokkii tätä henkistä ja hengellistä puolta minussa, mikä tuntuu minusta tosi tärkeältä. Työurani ei niin mahtava ole mutta mielenkiintoinen, tylsää ei ainakaan ole ollut. Hyvää viikonloppua Marja :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pihakeiju, kommentistasi.Joo tämä pyöriskely on vähän tuskastuttavaa. Toit minulle ihanat muistot noista rahastajista. Ihailin itsekin heitä. He olivat jotenkin arvovaltaisia ja tärkeitä. Huoliteltuja ja ne hienot kynnet! Nuo luontaisalan opinnot ja sen alan töiden tekeminen on varmasti palkitsevaa. Samoin seurakunnan moninaiset työt. Minusta työurasi on monipuolinen ja mahtava. Älä vähättele itseäsi. Hyvää päivän jatkoa sinulle!

      Poista
  4. Lääkäri minustakin piti tulla - ja helppo vastaus tulevaisuudesta kyseleville. Jotkut lähtivät pomeloita poimimaan, itse eksyin mainosalalle��Nyttemmin muutaman vuosikymmenen sairaanhoitajana toimineena harmittaa joskus, etten aikanaan noudattanut alkuperäissuunnitelmaa. Hoitajan työ on kuitenkin kutsumus, mikä raskaudestaan ja kehnosta palkasta huolimatta antaa enemmän kuin ottaa. Sinua ajatellen, Bloggaaminenhan on eräänlaista toimittajan työtä, ja ehkä ”palaat juurillesi” tällä tavalla.

    VastaaPoista
  5. Kiitos, Anonyymi, kommentista. Sinähän olet monipuolinen, kun olet ollut luovalla mainosalalla ja nyt sairaanhoitaja. Minäkin olin hyvin varma, että haluan lääkäriksi. Mutta mieli muuttui. Olen joskus katunut sitä. Bloggaamisessa on tosiaan aika paljonkin samaa kuin toimittajan työssä. Mukavaa tiistai iltaa sinulle.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!