perjantai 26. lokakuuta 2018

Matkoilla



No, enpä ollut sen verran enempää matkoilla kuin tunnin lentomatkan päässä Suomesta. Viikonloppureissulla tytärtäni tapaamassa Riikassa. Hänellä oli maanantaina kemian tentti. Joten emme viettäneet niin paljon aikaa yhdessä kuin olisin halunnut. Mutta niinhän se on, että kaikki ei onnistu niin kuin Strömsössä.


Asuin apartmentissa ja olin siihen hyvin tyytyväinen. Paljon tilaa kolmessa tasossa. En voinut asua tyttäreni luona, koska hän asuu kimppakämpässä, eikä sinne olisi mahtunut. Apartment voitti mielestäni hotellin. Niin kaunis ja tilava se oli. Ja tietty edullinen. Vain 100 € viikonloppu.







Osa ottamistani kuvista katosi digiavaruuteen. Ja itselleni ominaisen järjettömästi kiinnitin huomiota pieniin yksityiskohtiin. Muun muassa ikkunoiden ja ovien rautakoristeisiin ja muuhunkin. Illallisen jälkeen tytär vei minut puoliväkisin baariin. Tunsin olevani siellä täysi vanhus. Ihastuin baarin seiniin, jotka oli tapetoitu vanhoilla kuvilla. Minä tykkään niin kovasti kaikesta vanhasta ja usein tunnen eläväni väärällä aikakaudella. Kukkia en voinut olla kuvaamatta. Kukkahullu kun olen.





  Baarin tapetti.


                     Erittäin rustiikki käsienpesuallas.
                     







Kunnon turistin tavoin kävin myös sightseeingillakin.




Seuraavat kuvat otin, kun kävelin ensimmäistä kertaa keskustaan.





         St. Petercen kirkko.

Tietysti syötiin hyvin. Se on aina reissuillani tärkeää.

                      Tyttären riistamykyt.


         Minun paikallista mozzarellaa erilaisilla tomaateilla.


                                      
                                          Parsa-katkarapusalaatti.


                                         Aamianen ennen ja jälkeen.


Harakka löysi yhdeltä torilta monta korupuotia. Ostin korvikset. En ostanut koko matkalla ainoatakaan vaatetta. Vain nuo korvikset, vähän luonnonkosmetiikkaa ja tuliaiset. Voi että olin ylpeä itsestäni, etten törsännyt vain siksi, että kaikki oli halvempaa kuin Suomessa. Ekologisista syistä olen päättänyt tänä vuonna olla ostamatta uusia vaatteita jo kahden ostamani lisäksi. Kyllähän noita vaatekaapeissa riittää.


Kävelin kaikki välimatkat. Suosiolla ja haikein mielin vaihdoin korkkarit lenkkareihin. Riikassa iso osa takseista on huijaritakseja. Oikean saa vain puhelimella tilaamalla. Epäkäytännöllisenä ihmisenä se ei minulta sujunut. Samoin löytää oikeaan paikkaan menevät bussit, raitiovaunut ja metrot. Olen tosi hömelö. Toisaalta kävelemällä pääsee uuden kaupungin imuun, sisään ja arkeen paremmin kuin taksilla suhaamalla.


Vanha kaupunki illalla ja aamulla.




Riika on 800 vuotta vanha kaupunki, ja sen huomasi. Vanhoja, kauniita rakennuksia oli ympäri kaupunkia. Ei vain vanhassa kaupungissa. Kun tulin Helsinkiin ja ajoin bussilla lentokentältä rautatieasemalle, katselin armasta pääkaupunkia. Ja kyllähän se vaikutti esteettisesti onnettomalta verrattuna Riikaan. Helsinki on vain niin nuori kaupunki. Historian tuulahdus ei vielä viriä.

Minkälainen matkailija sinä olet? Kiiruhdatko nähtävyydeltä toiselle? Vai vain fiilistelet kaikessa rauhassa? Suunnitteletko matkan ohjelman etukäteen?

Leppoisaa viikonloppua kaikille!



Lähteet: omat, kuvat omat

6 kommenttia:

  1. Olet löytänyt kaikkea kaunista Riian reissultasi, nuo ikkunakoristeet ja vanhat rakennukset. Itse en ole aikoihin käynyt Suomen ulkopuolella mutta silloin kun matkusteltiin niin kaupunkien vanhat osat veti puoleensa hillittömästi. Matkoilla historia kiinnostaa eniten, vanhat linnat ja rauniot on sitä parasta. Olen varmaan samanlainen kaunosielu kuin sinä Marja. Nuorempi tyttäreni on aivan samanlainen ja eilen suunnittelimme josko päästäis käymään Salzpurgissa Mozsartin synnyinkaupungissa ja kyllähän se mulle sopisi oikein hyvin, ollaan molemmat Mozsartin musiikin ystäviä. Olen aina ihmetellyt kuinka kaikki vanha vetääkin puoleensa, no tämmönnen olen. Joko vatsaongelma helpottaa? Toipumista sinulle Marja, älysin että oot myös instagramissa ja käyn tykkäämässä, paranemista :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pihakeiju, kommentistasi. Olen sairaalassa edelleen nestetiputuksessa, joka on kipulääkityksen ohella hoitomuoto sappi-haimatulehdukseen. Onneksi selviän ilman morfiiniperäisiä lääkkeitä. Juu, taidetaan olla kaunosieluja molemmat. Vanha vain jollain ihme tavalla vetää puoleensa. Salzpurgin matka olisi varmasti ihana. Kivaa perjantaita sinulle!

      Poista
  2. Oi, joi, miten ihanat kuvat.
    Olet kuvannut kaikkea, mikä minuakin maailmalla kiinnostaa.
    Itse aina matkustan pienellä budjetilla ja suosin juuri tuon kaltaisia majoitusvaihtoehtoja.
    Onneksi sait viettää tyttäresi kanssa edes ne kallisarvoiset hetket.
    Saat olla ylpeä lapsestasi, koska hän suhtautuu opiskeluun vakavasti.
    Hyvää perjantai päivää, niin ja Erkki myös kiittää kiinnostavista kuvista.
    Terkkuja kirjamessuille matkaavilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirsti, kommentistasi. Riika on vaan niin ihanan vanha ja jollakin tapaa rosoisen kaunis.Minäkin yleensä etsin halvan majoituksen, kun eihän siellä ole kuin itse asiassa nukkumassa. Aika menee kohteeseen tutustuen.Erkille terveisiä. Kivaa perjantaita sinulle!

      Poista
  3. Ihania kuvia. Kaunista ja mielenkiintoista näyttää olevan paljon. Tuollaisessa ympäristössä olisi kiva asua. Apartment-huoneistosi on ollut halpa, kun katsoo noita kuvia, niin laatu näyttää tosi hyvältä. Kadehdin vähän noita teidän kokkailuja, kun olette itse tehneet ruokanne ja niin monipuolisesti ja värikkäästi.
    Leppoisaa viikonloppua sinullekin, Marja.

    VastaaPoista
  4. Kiitos, Eeva, kommentistasi. Ihastuin Riikaan, koska olen tällainen kaikesta vanhasta tykkäävä ihminen. Apartment oli minustakin edullinen, kun se oli niin suurikin about 100 neliömetriä. Ruoasta en kai kirjoittanut tarpeeksi selkeästi, mutta syötiin eri ravintoloissa. Ruoka oli freesiä ja hyvää. Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!