Suostutko parisuhteessasi usein sellaiseen, mitä et oikeasti halua? Ajatteletko, että olkoon vaan, kumppanisi mieliksi?
Huono olo parisuhteessa voi joskus olla seurausta siitä, että on liiaksi mukautunut kumppanin tahtoon ja toiveisiin. Oma minä on saattanut jäädä taka-alalle ja tieto omista rajoista on miltei kokonaan hävinnyt. Joskus läheisyyttä voidaan hakea liiallisella mukautumisella.
Mutta ihmisenä meillä on oikeuksia, jotka pätevät myös parisuhteessa. Niitä on oikeus omiin valintoihin ja mielenkiinnon kohteisiin. Omien rajojen vaalimisessa on kyse näistä oikeuksista parisuhteessa. Ihminen, joka ei tunnista omia rajojaan, on kaikkien tuulien vietävissä.
Perustavanlaatuinen tarpeemme on säilyttää yhteys omaan itseemme. Oman minämme kanssahan elämme kuitenkin aina. Jos mukautuu liiaksi parisuhteessa ja hylkää itsensä, minuus katoaa.
Omien rajojen pitämisessä on tunnistettava mitä haluaa. Arjen kiireissä voidaan ehkä ohittaa kehosta ja mielestä kumpuavia viestejä. Saatetaan olla huomaamatta omaa harmistumista, koska pyritään piilotajuisesti välttämään epämukavaa oloa.
Parisuhteessa ei usein osata ilmaista, mikä kumppanin eleissä, ilmeissä, käyttäytymisessä, sanoissa tai asenteissa satuttaa. Kun torjuttuja tunteita kertyy riittävän paljon, ne alkavat kasvattaa kuilua elämänkumppaneiden välille. Kun ihminen tunnistaa, mikä tuntuu hyvälle, mikä pahalle ja miksi harmittaa, voidaan mennä eteenpäin.
Ihmiset ovat erilaisia rajojen suhteen. Joku ei juurikaan tarvitse omaa aikaa, eikä omaa fyysistä ja psyykkistä tilaa yhtä paljon kuin kumppani.
Omien rajojen hakeminen voi aiheuttaa myös sisäisiä ristiriitoja. Kuten kaiken uuden etsiminen ja löytäminen. Ihminen voi ehkä tuntea syyllisyyttä siitä, että kumppani pettyy. Se voi aiheuttaa myös surua, koska on luopumassa tutusta roolistaan.
Ihminen ei tee mitään väärin, jos napakan ystävällisesti kertoo, mitä tarvitsee. Vaikka se olisi eri asia kuin mitä kumppani tarvitsee. Parisuhteessakin on oikeus omiin mielenkiinnon kohteisiin, omiin ystäviin ja harrastuksiin.
Tällainen rajojen asettamisen tilanne voi tulla eteen, kun lapset lentävät pesästä. Äidillä voi olla vastausta vaille kysymykset: Kuka minä olen? Mitä haluan? Mikä on elämäni tarkoitus?
Nyt joudutaan etsimään uudenlaista tapaa olla parisuhteessa, koska molempien kumppaneiden tietoisuus omista tarpeista yleensä kasvaa. Ja itsensä toteuttamiselle on enemmän aikaa.
Yleensä parit etsivät tapaa, jossa on riittävästi läheisyyttä ja erillisyyttä. Suhteeseen voi tulla myös vaiheita, jolloin erillisyyttä tarvitaan enemmän.
On helpompi elää välillä erillisenä, jos tunneyhteys toimii. Tällöin tuntee tulevansa hyväksytyksi omine tarpeineen. Mutta voi samalla luottaa kumppanin kiintymykseen. Hyvä tunneyhteys on kuin liima, joka liittää pariskunnan yhteen.
Oletko sinä onnistunut luomaan selkeät rajat parisuhteessasi? Onko parisuhteessanne aivan omia ystäviä, ei vain yhteisiä?
Lähteet: Hyvä Tervveys 6/2018, kuvat omat
Kiitos Marja, Hyvä juttu ja kuvat.
VastaaPoistaNäistä asioista meillä on puhuttu paljon, vaikka puhuminen on ollut joskus jopa raastavaa.
Minusta kaikkein oleellisinta toimivassa liitossa on tuo läheisyys - erillisyys akseli. Aina läheisyyden tarve ei ole puolisoilla yhtäaikaa. Jos ei ole sinut itsensä kanssa saattaa tulkita puolison erillisyyden tarpeen
torjunnaksi.
Molemmille sopivat rajat löytyvät mielestäni vain puhumisen kautta.
Tää lähtee silmäleikkaukseen.
Hyvää torstaita!
Kiitos, Kirsti, kommentistasi.Päädyit siis silmäleikkaukseen. Onnea siihen! Luoviminen juuri tuossa läheisyys-etäisyys asiassa on vaikeaa. Mutta hienoa, että voit miehesi kanssa avoimesti keskustella asiasta. Etenkään jotkut naiset eivät pysty siihen, koska esimerkiksi hylkäämisen pelko on suuri. Samoin kumppanin miellyttämisen tarve.Meilläkin puhutaan näistä omista rajoista avoimesti. Meillä on miehen kanssa aivan erilaiset harrastukset ja usein myös muutkin mielenkiinnon kohteet. Hyvää torstai päivän jatkoa sinulle.
PoistaHei Marja! Itse olen juuri nyt elänyt ns.parisuhteessa jossa mies on halunnut tavata vain silloin tällöin milloin hänelle sopii. No tapaamista on rajoittanut myös hänen poikansa jolle hän on viikonloppuisä. Olen itse yrittänyt sopeutua siihen ja odottanut hänen tunteitaan. Minulla kun on ollut niitä liikaa. On käynyt päinvastoin. Eivät hänen tunteensa ole luultavasti lisääntyneet. Hän sanoo että minussa on kaksi ihmistä. Tiedän siitä itse vain sen, että olen iloinen kun minua kohdellaan hyvin ja surullinen ja suuttunut kun saan kylmää kohtelua. Tietääkseni minulla ei ole kahta persoonaa! Umpikujassa ollaan ja parasta ehkä vetäytyä pois. Ja antaa toisen miettiä pystyykö olemaan lämpimämpi vai onko tämä suhde kokonaan päättynyt. Epäilen että on. Jonkinlainen sitoutuminen hänenkin puoleltaan oli tapahtunut kun on monesti sanonut ettei etsi ketään toista. Hänestä vain puuttuu näkyvä lämpö.Ihminen vain joskus viehättyy toiseen käsittämättömästä syystä. Vai mitä? Aika näyttää. Lämpöä taivaalta päivääsi, Marja!
VastaaPoistaKiitos, Merja, kommentistasi. Juu, kyllä ihastumista johon kuhun voi olla vaikea käsittää. Onko se ulkomuoto? Luonne? Tapa olla ja elää? Minä ihastuin näihin kaikkiin kauan sitten aikoinani omassa miehessäni. Ikävä tilanne sinulla. Jatkaa vai lopettaa suhde. Mutta jos on vielä hyviä tunteita miestä kohtaan, suhteen lopettaminen voi käydä vaikeaksi. Riippuu tietty siitäkin, miten kauan olette olleet yksissä.Kuka tahansa tuntisi itsensä surulliseksi, jos saa huonoa kohtelua. Mutta monet - etenkään naiset - eivät uskalla ilmaista sitä. Hyvä että uskallat.Meillä täällä ukkostaa ja on rankkasade. Kivaa iltaa sinulle!
VastaaPoistaJuu en suostu, eikä mieskään, mutta toki kompromissejä on pakko välillä tehdä puolin ja toisin ja tietty joskus toisen mieliksikin. Mutta meillä vallitsee kyllä henkinen tasa-arvo ja kumpikin tulee kuulluksi ja on näkyvä omana yksilönään. Olen aika erakko ja en kestäisi yhtään, jos joku yrittäisi määräillä tai sanoisi etten saa jotain vaikka tehdä ja vaikka itse asiassa moni nainen on kova komentelemaan omaa miestään, niin meillä se ei vetele, jos joskus yritän natkuttaa, mies ei sellaista turhanpäiväistä nalkutusta kuuntele ja miksi pitäisi, kun en itse sietäisi sellaista myöskään. Huumorin keinoin saatetaan ankarastikin kyllä vinoilla toisillemme ja saamme niistä jutuista parhaat naurut.
VastaaPoistaOikein mukavaa iltaa Marja <3
Kiitos, Tiia, kommentistasi. Parisuhteenne vaikuttaa todella hyvältä. Olen sen aiemmistakin postauksista huomannut.Kompromisseja täytyy välillä tehdä. Onhan se tosiaan niin, että jotkut naiset pyrkivät hallitsemaan miestään. Nalkutus käy kenekä tahansa miehen hermoihin. Minulla ei ole onneksi taipumista nalkuttamiseen. Meillä riidellään. Asia sovitaan. Siinä kaikki.
VastaaPoistaOn omat selkeät rajat :) vaikka hoidankin miestäni kotona ja joudun kaikessa avustamaan ja puolesta tekemään .... maillä kumpikin sanoo,miltä tuntuu,mitä tarvitsee jne. Jos olen väsynyt enkä jaksa ,sanon,, jos olen pahalla päällä ni sanon,etten nyt oo ystävällisen näkönen edes jne... ... ei tartte omaishoitajan olla superihminen. Alusta asti (v.75 menimme naimisiin)olen ollut itsenäinen,aina ollut oma elämä myös,,,oma työ,omat ystävät,omat harrastukset,, jne jne.. ja omat mielipiteet kaikesta. ... Nyt kun toinen on sairas,niin olemme ehkä vaan lähentyneet ja yhä enemmän pystymme puhumaan näistä omista tunteistamme ja omien rajojen tärkeydestä kun niin tiiviisti yhdessä nyt olemme.... Tärkeintä onkin toisen yksityisyyden kunnioittaminen ,,, itsemääräämisoikeus omissa asioissaan .... .... ja tärkeää on ottaa etäisyyttäkin tavalla tai toisella,,, minulla se on luonto, kirjoittaminen ,maalaus,kuntosali, ja ihanat lapsen lapset plus ystävät... ..yms.
VastaaPoistaKiitos, Tuula, kommentistasi.Kiva lukea parisuhteesta, jossa on heti löydetty omat rajat. Jotkut - etenkin naiset - joutuvat kamppailemaan rajojen asettamisen kanssa kauan. Kunnes se on yleensä tehtävä, kun lapset lentävät pesästä. Omaishoitajan työ on raskasta. Ehkä rakkaus ja lisääntynyt läheisyys; perhe, ystävät, mielenkiintoiset harrastuksesi antaa sinulle siihen voimaa. Mutta taatusti myös jaksamisen rajoja koetellaan. Hyvää viikonloppua sinulle!
PoistaKyllähän tuo parisuhde vaatii kompromisseja sehän on selvää mutta on hyvä olla molemmilla se ns.oma tontti.Itselläni 40vuotta saman miehen kans,kunnes kuolema erotti,riitelemistä rakastamista ja maailman ihanimmat lapset hänen kanssaan,välillä tuntui vaikealta erilaisten luonteiden takia mutta näin jälkikäteen ongelmista on tullut valtava siunaus ja opetus.Viisi vuotta tuli täyteen tämän uuden kumppanin kanssa juuri,aivan päinvastainen luonne,riitelyä ei saa millään aikaseksi.Asumme vaan puoliksi yhdessä,molemmilla omat huushollit,minulla lapsenlapsia,hänellä ei vielä.Puhuminen parasta opetella parisuhteessa,aika-ajoin vaan nostetaan ns.kissa pöydälle.Tämä nykyinen kumppani vaan mielellään lähtisi kävelemään pois huonosta tilanteesta mutta meikä vetää takas ja sanoo että nyt puhutaan.Elämä on tuonut mukanaan mulle paljon rohkeutta sanoa mitä ajattelen,nuorena olin se kiltti tyttö joka pyrki miellyttämään vaan ja kärsi itse siitä.Olen esim.tosi romantikko ja minulle oli yllätys kun mieskin voi olla sitä,tämä uusi suhde siis,minulle tulee kukkia ja rakastavia kirjelappusia keittiönpöydälle kun lähtee aamuvuoroon.Molemmat jääty leskiksi yli viisikymppisinä ja olemme sitä mieltä että jokaisesta päivästä pitää nauttia,meillä onkin aivan mieletön huumori,tuntuu että olemme ns.sielunkumppaneita.:-)
VastaaPoistaKiitos, Pihakeiju, kommentistasi.Ihanaa että olet löytänyt sielunkumppanin. Pahoittelut miehesi aikaisesta kuolemasta. Suru varmasti kesti kauan. Olet ehkä nyt jo surutyösi tehnyt ja jatkanut elmääsi eteenpäin. Tämän kun kaikki osaisivat! Kyllä ikä tuo itsevarmuutta ja aikaisemminkin itsenäinen ajattelu. Parisuhteessa "oma tontti" on erinomainen asia. Minulla ja miehelläni rajat on selkeästi asetetut ja voimme puhua mistä tahansa. Ja riidellä myös. Mutta kyllä me hyvin nopeasti sovitaan.Huumori ja tuo sinun kuvaama miehesikin romanttisuus on melkein ainutlaatuista. Onnea suhteelle jatkossakin ja leppoisaa viikonloppua!
VastaaPoista