keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Päätin rikkoa edes yhden rutiinini



 

Minä päätin  olla nyt radikaali naisihminen. No, eipä tuo taida  kovin mullistavaa olla rikkoa aamiaisrutiininsa. Kovin pieni on tämä elämäni.

Olen kauan aikaa syönyt aamupalaksi turkkilaista jugurttia marjoilla, avokadon, saksanpähkinöitä, granaattiomenamehua kollageeni jauheella terästettynä, kahvia. Mutta nyt tämä nainen alkaa syödä kaurapuuroa marjojen kanssa. Granaattiomenamehu säilyy aamupalassa, koska se on niin ihanan kirpakkaa. Että varmasti aukaisee silmät. Ja nyt ruisleipää juustolla. Avokado ja saksanpähkinät jääköön vaikka välipalaksi.


Olen vallan innostunut surauttamaan smoothien välipalaksi. Joko vihersmoothieta, jossa on lehtikaalia tai pinaattia, varsiselleriä ja reippaasti inkivääriä ja piimää nesteenä. Jees, tähän smoothieen voisin lisätä nuo avokadon ja saksanpähkinät. Marjasmoothiessa on usein mustikoita, mansikoita, vadelmia ja nesteenä mantelimaitoa. Tykkään vain kovasti smoothien mausta ja raikkaudesta. Terveysvaikutukset tulee kakkosena.


Mutta aamuni hiljaisuus pysyy varmaan loppuelämäni. Ei radiota, televisiota, digiä. Vain pieni lukuhetki aamiaisen äärellä. Eikä kiirettä. Ehkäpä - tiedä häntä - teen muutoksia myös muihinkin rutiineihin. Katsotaan nyt sitten. Olisiko tämä sitä viidenkympin villitystä? Mutta toisaalta niin, niin pientä näpertelyä ja muutosta. Vapaaehtoistyötä vanhusten parissa olen vähän suunnitellut. Se ei taida olla kovinkaan villiä. Jotta kunnon villitys olisi vallannut minut. Luulen että minun olisi pitänyt muuttaa pukeutumista, meikata kunnolla ja silmäillä muita miehiä. Eipä sovi asiantilaan.


Asiantuntijat neuvovat käymään läpi rutiineja ja hylkäämään vain huonoja sellaisia. Hyvistä rutiineista kannattaa pitää kiinni. Nimenomaan jos siltä tuntuu. Rutiineja kannattaisi rikkoa niin, että uudet rutiinit tuottaisivat mielihyvää, oppimisen iloa ja työasioista irtaantumista.


    

Ihminen tottuu nopeasti mihin tahansa. Tottuu olemaan vaikka sohvaperuna, joka ei juurikaan harrastele liikuntaa. Perjantaikänneihin tottuu ja monenlaisiin muihin riippuvuuksiin.

Rutiinit ovat ihmiselle tärkeitä. Ne lisäävät tunnetta arjen hallinnasta ja turvallisuudesta. Rutiinit myös vapauttavat voimavaroja, kun ei tarvitse joka päivä miettiä, mitenhän tämänkin  jutun tekisin.

    Näin ensimmäiset sinivuokot muutama päivä sitten.

Lopuksi neljä vinkkiä rutiineiden ravisteluun.

1)Liiku. Jos alat liikkua enemmän. Elämässä tapahtuu muitakin muutoksia. Uni on parempaa. Mieliala on positiivisuusvoittoinen.

2)Opiskele uutta. Uuden oppiminen virkistää kummasti mieltä. Minulla se on tällä hetkellä digin opettelua.

3)Anna tilaa luovuudelle. Aloita uusi harrastus, joka virittelee luovuutta. Vaikka laulua, näyttelemistä, tanssia, maalaamista, kirjoittamista, kaunokirjallisuuden lukemista.

4)Liikutu. Mene luontoon, konsertteihin, teatteriin, elokuviin. Eläydy ja anna tunteiden koskettaa. Itkun ja naurun tulla. Näin sisäinen maailmasi rikastuu ja laajenee.

Minkälaisia rutiineja sinulla on?

   





Lähteet: Kauneus&Terveys 6/2018, kuvat omat

16 kommenttia:

  1. Huomenta Marja :)
    Meillähän mennään rutiinien kanssa joka päivä... kun täällä hoidetaan sairasta ihmistä... rutiinit on oltava,, siis alkaen näistä,,aamuruokailu,lääkkeet,pesut,,, jne jne ,,, kun on kyse vuodepotilaasta ni rutiinit kattavat koko päivän.... iltaan asti...
    Itsellä lenkkeily,kuntosali päivällä,,kauppa- ym.asiat väliin siivous ym. rutiinit--sekin on ollut pakko jakaa pieniin osiin,että kerkeän yleensä siivota
    Ja lapsenhoitorutiinit (säännölliset jutut),,4-vuotias joka toinen viikko hoidossa....pyritään kyllä tekemään aina erilaisia asioita,kivoja juttuja hänen kanssaan
    mutta
    kun on vapaapäivät (kerran kuussa),ei ole rutiineja ja pyrin siihen ,että jokainen päivä on vähän erilainen,,, että jokaiseen päivään mahtuu jotakin kivaa.... milloin mitäkin... en niistä tässä sen enempää-ei pidä mennä puuduttavaan yksitoikkoisuuteen,,,,,, eihän sitä muuten jaksa,,, siis mitään... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuula, kommentistasi. Sinä olet ymmärtääkseni omaishoitaja miehellesi. Raskasta varmasti. Rutiinit tuovat siihen turvaa ja jatkuvuutta. Moneen hommaan ehdit. Ja hienoa, että vaikeassa elämäntilanteessa jaksat pitää itsestäsi hyvää huolta lenkkeilemällä, kuntosalilla, maalaamalla. Lapsenlapsikin on sinulle usein hoidettavana, mutta tuo varmaankin valtavasti iloa elämääsi. Ja voihan sekin olla välillä väsyttävää. Aivan liian vähän vapaapäiviä teillä omaishoitajilla on. Varmasti ihana vapautua silloin jokapäiväisistä rutiineista. Mukavaa keskiviikkoiltaa sinulle!

      Poista
  2. Moi Marja! Minulla on tutkimina ylä aamupala. Uutena siinä kuitenkin on smoothie johon laitan kurkumaa ja inkivääriä appelsiinin, greipin, sitruunan ja jonkun muun hedelmän kanssa. Sekä munakas. Teetä juon aamuisin. Joskus puuroa. Olen kärsinyt viime aikoina sydänsuruista ja liikunta auttaa kyllä. Täytyy vaan mennä eteenpäin ja arvostaa itseään epäonnistumisesta huolimatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Merja, kommentistasi.Varmasti hyvää tuo smoothiesi, ja siinä on voima-aineksia mukana: kurkuma ja inkivääri. Paljon voimia sydänsuruun! Eteenpäin vain. Epäonnistumiset ovat parhaita uuden oppimisen tilaisuuksia.Arvosta ja kunnioita omia tunteitasi. Ne ei ole kenenkään muun. Vain sinun omasi.

      Poista
  3. Ei tutkima vaan rutiini

    VastaaPoista
  4. Huomenta Marja sateisesta Orimattilasta. Hyviä pointteja. Rutiinit tuovat turvaa, elämä on ennustettavaa. Hyvä juttu esim. korjaavassa lastensuojelutyössä. Lapset, jotka eivät ole koskaan tienneet, mitä seuraavaksi tapahtuu, ovat oppineet luottamaan tiettyjen hyvien asioiden toistuvuuteen.
    Kun olen itse vanha, niin tietenkin tervehdin ilolla suunnitelmaasi vapaaehtoistyöstä vanhusten parissa. Meissä suurissa ikäluokissa on monta yksinäisyydestä kärsivää.
    Kuuntelin luentoa muistisairauksien ennaltaehkäisystä. Se oli otsikoitu: "Riko rutiinit". Luennolla kehotettiin tekemään asioita toisin kuin on tottunut. Mm. kiertämään kaupassa eri suuntaan kuin tavallisesti, meikkaamaan joskus ellei sitä normaalisti tee, käyttämään heikompaa kättänsä jne. Olisi kai pitänyt aloittaa jo paljon nuorempana.
    Tänään rikon rutiineja ja ajan omalla autolla Helsinkiin. No, joskus se on ollut viikoittaista, mutta nyt ei ole pariin vuoteen tarvinnut.
    Kivaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirsti, kommentistasi. Hui, uskallat ajaa Helsinkiin aivan itse. Jos minä yrittäisin, tapahtuisi kauheita. Siinäpä sinulla minun mielestäni vaativa ja palkitseva rutiinin rikkominen. Niin monen lapsen kasvattajana varmasti tosiaan tiedät, että on lapsia, joilla ei ole ollut elämässä selkeyttäviä rutiineja. Te olette sijaiskodissa vähitellen luoneet heille turvalliset rutiinit. Kuule, et sinä ole niin vanha, että et pystyisi topakasti itse liikkumaan. Minä ajattelin vapaaehtoistyönä nimenomaan vaikeasti liikkuvien vanhusten ulkoiluttamista ja juttelua. Kivaa keskiviikkoiltaa sinulle!

      Poista
  5. Minä olen aina tykännyt rutiineista, mutta varmasti se on jossain määrin turruttavaa eli joskus rutiineita on hyvä ravistella, kuten sanoit. Ja nuo ohjeet ovat mainiot :)
    Kiva blogi sinulla, olen jonkin aikaa lukenut mutta ei ole tullut kommentoitua.
    Mukavaa viikkoa sinne Mäntyharjulle - melkein naapuripitäjästä ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuulikki, kommentistasi. Ja ihanaa että kommentoit. Ja kiitos jos olet jaksanut lukea näitä minun sepustuksiani. Minäkin tykkään rutiineista, kun ei tarvitse miettiä, että mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Asia hoituu omalla painollaan. Mutta totta että niitä kannattaa välillä vähän ravistella. Se piristää. Kivaa loppuviikkoa sinulle sinne naapuripitäjään!

      Poista
  6. Terveellisiä ovat sinun herkkusi. Minä en pysty syömään tuosta listastasi suurinta osaa ... ibs ... Mutta kauralesepuuro marjojen kanssa on usein aamulautasella

    Rutiineja olen rikkonut niin että olen yrittänyt aloittaa yhden uuden. Pyrin kuuntelemaan musiikkia vähintään 15 minuuttia päivässä. Ei ole erikoista, mutta totta se on: minä en muka ehdi musiikista nauttia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Eeva, kommentistasi ja ihanaa kuulla sinusta pitkään aikaan! Ärtyvän suolen oireyhtymän kanssa kai tulee aika hyvin toimeen fod-map ruokavaliolla. Mutta en oikeasti tiedä, kun en itse sairasta sitä. Mutta sairaus on valtavasti yleistynyt Suomessa. Minäkin haluaisin ottaa musiikin kuuntelun rutiiniksi. Mutta en saa vain aikaiseksi. Musiikki on eniten tunteisiin vaikuttava taiteenlaji tai ei aina taidemusiikki. Kaikki kelpaa, kunhan se saa tunteita liikkeelle ja syttymään. Tai tuomaan rauhaa. Kivaa toukokuun iltaa sinulle!

      Poista
  7. Granaattiomenamehua en olekaan kokeillut, joten pitääpä lisätä repertuaariin! :) Aloin oikein miettimään tätä rutiiniasiaa, ja loppujen lopuksi minulla on aika vähän rutiineja, suurin osa niistä liittyy aamutoimiin. Toki arkipäivät kulkevat aika lailla samaa rataa. Kivaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piia kommentistasi. Sehän on toisaalta hyvä, ettet olen rutiinien orja.Kylmäpuristetulla granaattiomenamehulla on paljon terveysvaikutuksia ja se hoitaa myös ihoa.

      Poista
  8. No nyt on smoothie juttuakin ja mielestäni nuo sinun molemmat aamupalat kuulostaa houkuttelevilta ja vaihtelu virkistää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tiia, kommentistasi. Molemmat aamupalat on ihan jees. Mutta teen suuren ja radikaalin siirron toiseen aamupalaan. Juu, onpa tosiaan jotakin valtavaa.

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!