tiistai 5. joulukuuta 2017

Perinteisissä pikkujouluissa


Olen käynyt jo kaksissa melko kosteissa pikkujouluissa.

Oli kiva mennä perinteisiin, vanhanaikaisiin pikkujouluihin kotikylälläni Nurmaalla. Ei alkoholitarjontaa. Mutta sitäkin parempaa ruokaa. Lämmin ja hyvä tunnelma.

Ovenpielus oli koristettu kuusenoksilla. Niin kuin silloin ennen.


Pikkujoulut järjesti maamiesseura ja maatalousnaiset entisessä koulussa, joka on nykyään kylätalo. Koulu on hyvin kaunis rakennus. Ojelma oli:


Alkoholiton gögi
Maamiesseuran Karin puhe
Mirkun puhe
Ruoka
Joululauluja mieheni Erikin säestyksellä
Joulupukki ja lahjojen jako
Kahvi
Lopuksi vielä kaksi joululaulua

Miekankosken kahvila oli tehnyt ruuat alusta loppuun itse. Siksi ruoka oli herkullista. Seuraavaksi perinteisiä jouluruokia. Ei mitään  trendikästä kikkailua.

    Minun ruokalautaseni.







                                          Ihanaa silliä.






    Punajuuripaistosta. Ehkä ainoa myönnytys nykyajan ruuille.


    Porkkanalaatikko.


   Perunalaatikko.


  Lanttulaatikko.




    Luumurahka.

  Miekankosken kahvilan Eeva, Julia ja Tapio.

Pikkujouluväkeä.






Yhteislaulun aika.


              Meillä ei ole vuosista väliä. Kunhan päästiin yhdessä laulamaan joululauluja.

Sitten vanhan koulurakennuksen kauniita - siis minun mielestäni - yksityiskohtia.








    Pöytäkoriste.


   Koulun kauniisti kulunut puulattia.




    Vanha Singer-omelukone.





Sitten olikin joulupukin vuoro ja lahjojen jako.







Minä sain lahjaksi kauniin koristeen.



Lopuksi vielä kahvi ja pari joululaulua mieheni Erikin säestyksellä.


              Joulutorttujakin olisi ollut tarjolla. Mutta kun ei ruokakoomaisen mahaan
                     enää mahtunut.


                      Minulla on myös kotona joulupukki partoineen.



Oletko ollut perinteisillä, vanhanaikaisilla pikkujouluilla?

12 kommenttia:

  1. Oi kuinka ihanat pikkujoulut. Meillä ei muutamaan vuoteen ole ollut minkäänlaisia pikkujouluja. Tuollaiset perinteiset, vanhanajan pikkujoulut kuulostavat juuri sellaisilta, joissa itsekin viihtyisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jani kommentista. Olen ollut kolmilla pikkujouluilla. Ja nämä olivat mielestäni parhaat hyvän tunnelman ja vanhanaikaisuutensa takia. Olisit tosiaankin varmasti viihtynyt.

      Poista
  2. Taas sain katsella näitä sinun omia kuvia, joita jaksan odottaa. Kiitos. kuvista henkii aito tunnelma. Olen enemmän perinteisten pikkujoulujen kuin kosteiden kannalla. Onneksi lapsiperheen mummona niitä on myös tarjolla. Monena vuonna olen saanut osallistua aivan vieraiden ryhmien pikkujouluun yhtenä Lahden Tarinateatterin näyttelijänä. Koen sen etuoikeutena. Hyvää itsenäisyyspäivää.

    VastaaPoista
  3. Kiitos, Kirsti, kommentistasi. Olen itse siitä vähän surkeana, että minulla ei ole viikolla aikaa ottaa näitä minun ns. valokuvia. Lähden töihin hämärässä ja palaan hämärässä. Ihanaa että sinulle on tarjolla perinteisiä pikkujouluja. Ne on niin kivan vanhanaikaisia! Hyvää itsenäisyyspäivää myös sinulle huomenna.

    VastaaPoista
  4. Näyttää kovin kotoiselta. Kiva nähdä kuvissa myös sinun oma joulupukkisi. Terveiset hänellekin ja mukavaa joulun odotusaikaa teille molemmille.

    VastaaPoista
  5. Tälläisestä vanhasta koulumiljööstä tulee lapsuus mieleen. Ihana joulun tunnelma ja kunpa itsekin pääsis laulelemaan vielä porukalla joululauluja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju kommentistasi. Porukalla laulaminen tai itse asiassa hoilaaminen tekee hyvää sielulle. Siinä on jotakin alkuvoimaista.

      Poista
  6. Mukavan perinteiset pikkujoulut ja paljon hyvää jouluruokaa tarjolla. Vanhat rakennukset ovat viehättäviä. Hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjo kommentistasi. Tuo vanha koulurakennus on ulkoa ja sisältä kaunis. Kaikki vanha on säilytetty. Samoin sinulle hyvää 100 vuoden itsenäisyyttä ja itsenäisyyspäivää.

      Poista
  7. Vanhat kunnon perinteiset joulujuhlat ovat parasta!

    Hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuulanneli kommentistasi. Nämä perinteiset pikkujoulut jotenkin palautuu lapsuuden pikkujouluihin luokassa. On ihana kokea samantapainen tunne uudestaan.

      Poista
  8. Monet joulut on vietetty Nurmaan koululla :) Ihania kuvia ja ruuat näyttivät kovin herkullisilta.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!