perjantai 2. lokakuuta 2020

Viljojen välttely voi vähentää hyviä bakteereja





Näin väittää Turun yliopiston bakteriologian dosentti Satu Pekkala. Hänen mukaansa ilman viljoja bakteerit eivät välttämättä saa tarpeeksi kuitua. Tässä tekstissä fonttikoko vaihtelee, vaikka yritin saada sen yhteneväiseksi. En ilmeisesti vielä osaa käyttää kunnolla tätä uutta Bloggeria.


Vatsavaivat ovat yleistyneet, ja ne saavat ihmiset kokeilemaan ruokavalion muutoksia, joihin liittyy tietyn ravintoaineen välttäminen.


Moni päätyy kokeilemaan, auttaisiko vaivoja viljojen sisältämän gluteenin välttäminen. Terveystrendit ovat tehneet gluteenittomasta ruokavaliosta suositun.




Olisi hyvä tietää, mitä viljojen välttäminen sekä kuitujen ja hiilihydraattien väheneminen ruokavaliossa vaikuttaa suolistomikrobeihin.


Suolistossa on jopa 70 prosenttia ihmiskehon vastustuskykyä ylläpitävistä immuunipuolustuksen soluista. Suolistomikrobit tarvitsevat oikeanlaista ravintoa, josta ne pilkkovat tulehduksia hillitseviä yhdisteitä.



Joidenkin tutkimusten mukaan gluteeniton ruoka vähentää hyvien mikrobien, esimerkiksi maitohappobakteerien, määrää suolistossa. Maitohappobakteerit ovat tärkeitä immuunipuolustuksen ylläpitäjiä. Vastustuskyvyn kannalta niiden väheneminen on huono asia.



Toisaalta on myös päinvastaisia tutkimuksia, joiden mukaan gluteenin välttäminen lisää lyhytkestoisten rasvahappojen tuottamista, ja vähentää näin tulehdusta suolistossa, mikä on hyvä asia.


Tutkijat eivät ole vielä yksimielisiä siitä, onko gluteenin välttäminen hyväksi suoliston terveydelle, ja tutkimusta aiheesta tarvitaan lisää.



Suoliston hyvät bakteerit tarvitsevat joka tapauksessa ravinnokseen ruoasta saatavia kuituja, joista ne pilkkovat monia terveyttä edistäviä yhdisteitä. Jos jättää viljat pois ruokavaliosta, on tärkeää saada riittävästi kuituja muista lähteistä.


Kuituja saa muun muassa kasviksista, hedelmistä, pähkinöistä, siemenistä ja hedelmistä. Yksin niistä kuitua on kuitenkin vaikea saada riittävästi.



Kvinoa on kuitupitoinen vaihtoehto valkealle pastalle. Samoin pavuista tai kikherneistä tehdyt pastat. Kuidun määrää voi nostaa lisäämällä ruokiin psylliumkuitua,  joka on luonnontuote. Chian- ja pellavan siemenet tuovat kuitua esimerkiksi aamupalaan.


Jos kuidun määrä ruoassa vähenee paljon, seurauksena voi olla ummetus. Pitkään jatkuva ummetus vähentää myös maitohappobakteerien määrää suolistossa.


Syy viljojen välttelyyn voi olla pelko, että hiilihydraatit lihottavat. Hiilihydraattien syöminen kohtuullisesti on kuitenkin tärkeää suoliston kannalta.


Vähäkuituisissa leivissä, pastoissa ja riisissä on sen sijaan turhia hiilihydraatteja, joista ei ole hyötyä terveyden kannalta. Ne imeytyvät elimistöön  suureksi osaksi jo ohutsuolessa, eivätkä hyödytä paksusuolen ahkeraa mikrobiyhteisöä.




Lähteet: Helsingin Sanomat 24.9.2020, kuvat Pixabay

6 kommenttia:

  1. Minä olen kyllä sitä mieltä että kaikki ei sovi kaikille,kehoaan pitää osata kuunnella.Joillekkin viljat ja gluteiini ei vaan sovi ja monille sopii,jos on terve ja ylipaino ei ole ongelma niin siitä vaan syökööt gluteiini pitoisia viljoja.Kouluttauduin neljänkympin kynnyksellä ravinto- ja luontaisneuvojaksi, silloin olin kasvissyöjä ja popsin viljoja paljon mutta huomaan että sen aikasissa valokuvissa kasvoni olivat tosi pyöreät,nyt yli 20v myöhemmin paino on melkein samassa (olin normaalipainoinen silloin ja nyt myös) mutta,mutta nyt olen ollut gluteenittomalla jo kohta 10v ja tuo kasvojen pöhötys on poissa. Nykyisin olen sekaruuan syöjä ja voin hyvin. Tuskin gluteiini on mitenkään tarpeellista ravinnossa,hyviä gluteenittomia leipiä ja leivonnaisia kyllä löytyy. Minulla kyllä vatsa toimii tosi hyvin vaikka en sitä ruisleipää syökkään, ilmeisesti hyvät bakteerit ja aineenvaihdunta ovat kunnossa. Itse olen hiukan skeptinen noista kaiken maailman tutkimustuloksista. Minulla on tapana suositella gluteenitonta ruokavaliota ainakin vatsavaivaisille,vaikka pari kolme viikkoa kokeeksi. Harmikseni edesmennyt isäni ei suostunut kokeilemaan gluteenitonta,kärsi vatsavaivoista monta vuotta. Meidän suvussa taitaa olla tuota ongelmaa kun nyt on ilmaantunut muitakin joilla tuntuu olevan vatsansa kanssa riesaa.Mukavaa viikonvaihdetta Marja:-)

    VastaaPoista
  2. Tämä on niin mielenkiintoista, sillä rakastan viljoja, mutta oma massu ei niistä tykkää. Jos olen viljattomalla, vatsalla on erittäin hyvä olla ja turvotus katoaa. Mutta olisiko ruokaympyrä ja kohtuus kaikessa se juttu.

    Sydämellistä viikonloppua Marja. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Tiia.Ikävää, ettei mahasi tykkää viljoista. Olet pystynyt olemaan viljattomalla ruokavaliolla. Se on kunnioitettavaa, itse en tulisi toimeen ilman ruisleipää ja kaurapuuroa. Vaaleita viljoja en enää syö, enkä valkeaa pastaa ja riisiä.Opin tämän tavan laihdutuskuurillani.

      Poista
  3. Kiitos kommentistasi Pihakeiju.Jutussa oli vain Satu Pekkalan väite, ettei gluteeniton ruokavalio ole hyväksi suolistobakteereille. Toisaalta sanottiin, ettei gluteeniton ruokavalio vaikuta sen kummemmin kehoon. Olen samaa mieltä kuin sinä, että on yksilöllistä, mitkä ruoka-aineet sopivat kellekin. Ravintotutkimus on vielä niin nuorta, sitä ei ole tehty vielä kunnolla. Ravintotieteilijätkin sanovat näin. On mielenkiintoista tietää, mitä milloinkin ajatellaan ja tulevaisuudessa voi tulla mullistaviakin tuloksia.

    Hienoa, että olet aikanaan huomannut, etteivät viljat sovi sinulle ja kasvojen turvotuskin on nyt poissa. Minulla ruisleivän syönti turvottaa selvästi vatsaa. Kaurapuuro sitten taasen tekee niin hyvää vatsalle, että syön sitä marjojen kanssa joka aamu aamupalaksi. Olen aikaisemminkin sanonut, että olet kouluttautunut upeaan työhön ravinto- ja luontaisneuvojaksi, itseäkin kiinnostaisi. Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  4. Ei haittaa fonttikoon vaihtelu, tuo ilmettä!

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommentistasi Mentaalimatkaaja. Kyllähän ongelmaa voi ajatella tuosta näkökulmasta. Kokeilin ohjettasi, ja fonttikoko muuttui yhteneväiseksi, mutta minun makuun liian pieneksi. Tuumailen vielä asiaa.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!