Herkkujen ahmimisesta

 

Luulisin, että moni meistä ahmii satunnaisesti herkkuja, ja vasta sitten kun ahmiminen on melkein säännöllistä, voidaan puhua ahmintahäiriöstä.

Kaksikymppisenä Minja-Tiina Kaistinen teki joka aamu saman päätöksen: tänään hän ei syö. Hän oli ylipainoinen ja yritti laihduttaa.

Aamupäivisin päätöksessä oli helppo pysyä. Opiskelu piti kiireisenä. Iltapäivällä tuli jo nälkä ja sen seurassa ahdistus. Mitä kovemmaksi nälkä kasvoi sitä enemmän Minja-Tiina ajatteli ruokaa.

Loppuiltapäivästä nälkä ja ahdistus muuttuivat sietämättömiksi, ja hän muutti mielensä: vielä tänään saisi ahmia. Tänään on viimeinen kerta.

Ruokakaupassa Minja-Tiina keräsi häpeillen ostoskorin täyteen herkkuja. Kotona hän söi kaiken. Syödessä ahdistus ja muut hankalat tunteet rauhoittuivat. Oli vain ruoka. Hän kertoo: "Ahmintaani leimasi valtava kiire. Pelkäsin, että joku saisi selville tai että ruoka loppuisi kesken ennen kun saavutan turran olon."

Minja-Tiina söi, kunnes nukahti. Aamulla hän tunsi häpeää ja itseinhoa ja päätti taas, että tänään en syö.

Ahminta on mielen sairaus, jota kuitenkin usein hoidetaan laihdutuskuureilla. Vuonna 1959 amerikkalainen psykiatri Albert Stungard julkaisi artikkelin, joka kertoi ylipainon taustoista. Se oli ensimmäinen kerta, kun tieteellisessä julkaisussa mainittiin binge eating eli ahminta.

Stungard oli havainnut, että yksi ylipainon syistä oli hillitön ruoan ahmiminen. Ihminen syö suuren määrän ruokaa "orgiastisella tavalla". Nykyisin tiedetään, että Stungardin kuvailema ilmiö on ahmintahäiriö (binge eating disorder, BED).

Ahmintahäiriö on siis mielen sairaus, jonka taustalla vaikuttavat esimerkiksi ahdistus ja tunteiden käsittelyn ongelmat. Ahminta on keino hallita vaikeita tunteita ja säädellä stressiä.

Yhdysvalloissa ahmiminen on yleisin syömishäiriö ja Suomessakin tavallisin niin sanotuista epätyypillisistä syömishäiriöistä.

Ahminnasta kärsivä ihminen voi ajatella, että hänen itsekurissaan on vikaa, koska hän ei voi hallita syömistään. Sitten aloitetaan tiukka laihdutuskuuri. Ei selvitetä ahmimisen syitä vaan aletaan rajoittaa syömistä, ja noidankehä on valmis.

On havaittu, että laihduttaminen on merkittävä syy ahmintahäiriön puhkeamiseen. Mitä enemmän ihminen rajoittaa syömistään, sitä todennäköisemmin se riistäytyy jossakin vaiheessa hallinnasta. Ahmintahäiriön taustalla ei siis aina ole psykologista kuormitusta, vaan raju laihduttaminen itsessään voi laukaista häiriön.

Alakouluikäisenä Minja-Tiina kävi lääkärintarkastuksessa, ja lääkäri huomautti ylipainosta. Hän antoi ohjeeksi hillitä syömistä. Minja-Tiina talletti sanat visusti muistiinsa. Jo siis varhain suhde syömiseen ja painoon alkoi kiertyä kuristavaan solmuun. Koulupäivän jälkeen hän alkoi katsoa televisiota ja ahmia samalla ikään kuin nollasi päivän kuormituksen ja pahan olon.

Husin Syömishäiriöyksikössä työskentelevä psykologi Katarina Meskanen sanoo ahmintahäiriön hoidosta:"Ensimmäinen askel on se, että pitää lopettaa kuuriluontoinen laihdutteleminen ja luopua vähitellen ruokaan liittyvistä jyrkistä säännöistä.- - - Niin kauan kun laihduttaa ja kieltää itseltään asioita, ajautuu ahmimaan. - - - Jos on aina ajatellut, että paino pysyy kurissa vain säännöillä ja kurittamisella, voi olla vaikea uskoa, että tiukoista säännöistä luopumalla suhde ruokaan alkaa normalisoitua."

Toinen tärkeä asia on säännöllisen ruokarytmin opetteleminen. Kun ei ole koko ajan nälkä, ruokaan liittyvä pakkoajattelu vähenee.  

Ihmiset saattavat ahmia myös tylsyyteen, kiireen aiheuttamaan stressiin tai ihmissuhdeahdistukseen. Joskus ongelmat ovat niin syvällä itsetunnossa, että ammattiapua tarvitaan. Kun löydetään syyt, löydetään myös keinot.

Minja-Tiinan paraneminen alkoi vasta, kun hän meni mukaan ahminnasta kärsivien vertaistukiryhmiin. Niissä hän oppi istumaan tunteittensa kanssa ja sanoittamaan niitä.

Hänen ahminnasta parantuminen ei käynyt hetkessä ja helposti. Hiljalleen sen tilalle alkoi tulla uusia asioita. Minja-Tiina löysi vertaistukiryhmistä uusia ystäviä, alkoi käydä työväenopiston kursseilla ja löysi mielenkiinnon kohteita, jotka eivät liity painoon tai ulkonäköön.

  

Lähteet: Helsingin Sanomat 10.9.2020, kuvat omat