tiistai 8. tammikuuta 2019

Soili Poijula: Resilienssi - Muutosten kohtaamisen taito



Sain kustannusyhtiö Kirjapajalta tämän Soili Poijulan kirjan arvostelukappaleen. Luin kirjaa pitkään, koska se on hyvin tiiviisti kirjoitettu ja hyvin informatiivinen. Luin sitä myös sen takia pitkään, koska en ole itse positiivisen psykologian kannalla ja kirja sisälsi  siten paljon minulle tuntematonta tietoa ja sanastoa.

Kirjan kirjoittaja Soili Poijula on psykologi, psykoterapeutti ja tutkija. Kirja edustaa positiivista psykologiaa, jossa korostetaan esimerkiksi ihmisen kykyä kehittyä paremmaksi, kasvaa henkisesti ja selviytyä vaikeuksista. Ihminen voi kukoistaa, olla onnellinen ja hyvinvoiva.

Aivan kirjan loppupuolella käännytään myös merkityksellisyyden psykologian puoleen luvussa "Elämän tarkoitus, usko ja uskomukset".

Kirja sopii mainiosti positiivisesta psykologiasta kiinnostuneelle lukijalle. Ja onhan se Suomessa ensimmäinen kirja, joka on kirjoitettu resilienssistä. Lyhyesti ilmaisten resilienssi tarkoittaa kykyä joustaa ja mukautua vaihtuvissa elämäntilanteissa ja vastoinkäymisissä.

Kirja on hieman oppikirjamaisesti kirjoitettu - ehkä se onkin tarkoitettu oppikirjaksi -  ja se sisältää erilaisia taulukoita ja kaavioita.

Kirjaa rasittaa välillä sen pitkät luettelot, esimerkiksi yksilön resilienssin määrittelyssä, vaikka teksti onkin hyvin tietokylläistä, eikä mitään korulauseista tyhjää huttua.  Tässä ote siitä: "Yksilötasolla resilienssi tarkoittaa hyvää sopeutumiskykyä stressaavissa tapahtumissa ja olosuhteissa. Resilienssivoimavaroja arvioidaan kestävyydellä. Resilienssin psykososiaaliset piirteet aikuisuudessa ovat seuraavat: realistinen optimismi, aktiivinen selviytyminen ja suuri selviytymisen minäpystyvyys, hyvä kognitiivinen toiminta ja autonomia, suunnitelmallisuus, motivaatio, myönteinen riskinotto, turvallinen kiintymyssuhde, luottamus, hyvät sosiaaliset  taidot ja sosiaalinen verkosto, itseluottamus, myönteinen identiteetti, uskonnollinen uskomus, joka luo elämälle merkityksen, huumori, myönteinen ajattelu sekä altruismi ja anteliaisuus. - - - Resilienssiin kuuluvat myös itsetunto, itseluottamus, minäpystyvyys ja sisäinen hallintakäsitys (locus of control) sekä myönteinen suhtautuminen tulevaisuuteen." Huh, kaikkeako tätä pitää olla, että on resilientti ihminen?

Kirja käsittelee eniten stressiä ja on parhaimmillaan siinä. Muita aiheita ovat muun muassa perheen resilienssi, henkinen kasvu, resielenssin vahvistaminen.

Soili Poijula jakaa stressin hyvään, siedettävään ja kielteiseen stressiin.Siedettävässä stressissä yksilö selviytyy oman lähipiirinsä tukemana. Tämän stressin kohtaaminen ja siitä selviytyminen liittyy resilienssiin ja henkiseen kasvuun.

Kielteinen stressi on uhka voimavaroille ja jaksamiselle. Se voi johtaa uupumiseen, moniin sairauksiin ja häiriöihin.

Hyvä stressi lisää voimavaroja ja energisoi. Hyvä stressi on tarpeellinen. Se koetaan positiiviseksi ja nautinnolliseksi tieksi henkiseen kasvuun, kehitykseen ja taitojen hallitsemiseen. Hyvä stressi innostaa ja tuo iloa. Tästä hyvästä stressistä Soili Poijula antaa esimerkiksi sopivan raskaan kuntosaliharjoittelun.

Henkinen kasvu on sekin yhteydessä stressiin ja traumoihin.
Vaikka stressi oman aikansa haittaa hyvinvointia, se pitemmällä aikavälillä johtaa henkiseen kasvuun ja voimaantumiseen. Stressi voi vaatia ahdistavaa ajatustyötä, mutta siitä selviytymisen seurauksena on stressiperäinen kasvu.

Vaikean trauman kokeneiden perusparadoksi on Soili Poijulan mukaan se, että trauman kokemus on tuottanut myös jotakin arvokasta. Trauman jälkeen ihmiset tuntevat usein itsensä haavoittuvammiksi mutta vahvemmiksi. Tämä on toinen paradoksi.

Trauman kokeneet ovat voineet joutua pohtimaan tunnemyllerryksessään perustavanlaatuisia eksistentiaalisia kysymyksiä, esimerkiksi kuolemaa ja elämän tarkoitusta. He ovat oppineet myös arvostamaan elämän pieniä asioita."Spirituaalisen tai eksistentiaalisen kysymyksen ja vastauksen etsimisen jälkeen elämänfilosofia on kypsempi, tyydyttävämpi ja merkityksellisempi kuin ennen." 

Joka tapauksessa Soija Poijulan teos on merkittävä lisä suomalaiseen positiivisen psykologian kirjallisuuteen.

Mitä mieltä olet tämän arvostelun perusteella kirjasta?

2 kommenttia:

  1. Olet tiivistänyt hienosti tämän kirjan sisällön. Jopa tällainen maallikokin ymmärsi, mistä kirjassa puhutaan.
    Vaikka kirja sanojesi mukaan sopii positiivisesta psykologiasta kiinnostuneelle lukijalle, epäilen sen olevan aivan liian vaikeaselkoinen minulle.
    Kun resilienssi kerran tarkoittaa kykyä joustaa ja mukautua vaihtuvissa elämäntilanteissa ja vastoinkäymisissä, koen itse omaavani sitä, vaikka koko sana on ollut tähän asti minulle vieras.
    Kiitos Marja tästä Soija Poijulan teoksen esittelystä ja uuden sanan oppimisesta.
    Ihanaa tiistaita sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Kirsti kommentista. Pyrin tosiaan tiivistämään tämän aika paksun kirjan sisällön. En usko, että se olisi liian vaikeaselkoin sinulle. Onhan siinä paljon ihan positiivisen psykologian käsitteitä. Googlaamalla sana aukeaisi. Sinä olet resilientti ihminen. Olet selvinnyt niin monesta raskaasta - jo lapsuudesta lähtien - elämäntilanteessa ja säilyttänyt kuitenkin valoisuuden ja viisauden. Mukavaa iltaa sinulle!

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!