keskiviikko 10. lokakuuta 2018

Granaattiomenamehu on ihon hyvän kunnon salaisuus



Olen juonut aamiaisella yli kaksi vuotta tuorepuristettua täysgranaattiomenamehua, jossa ei ole lisäaineita. Tykkään sen pirtsakasta mausta ja se on terveellistä. Ostan aina  Euro-Eastin mehua ja teen tämän kirjoituksen yhteistyössä tämän yrityksen kanssa. Euro-East tuo venäläiset ja itäeurooppalaiset herkut ruokapöytään. Tärkeintä tuotteissa on aito maku ja terveellisyys.


                               Vähän historiaa
Granaattiomenan viljely alkoi muinaisessa Persiassa. Ja sen terveyshyödyt tunnettiin jo silloin. Antiikin roomalaiset oppivat granaattiomenan käytön persialaisilta. Jopa Espanjan kaupunki Granada on nimetty granaattiomenan mukaan.


Granaattiomenalla on yhtä pitkä maantieteellinen ja symbolinen historia. Sen siementen runsaus yhdisti sen hedelmällisyyteen. Granaatti jalokivi sai nimensä granaattiomenien hehkuvan punaisten siemenien mukaan.


                                 Terveysvaikutukset
  • Vaikuttaa ikääntymisen merkkeihin. Granaattiomenassa on iso määrä antioksidantteja, joiden nauttiminen vähentää ihon kimmoisuuden katoamista.
  • Ehkäisee sydän- ja verisuonitauteja. Granaattiomena  vähentää veren Ldl-kolesteroli pitoisuuksia.
  • Alentaa verenpainetta.
  • Ehkäisee syöpää ja sen leviämistä.
  • Ehkäisee metabolista oireyhtymää. Granaattiomenamehu auttaa säätelemään verensokeria, parantaa insuliiniherkkyyttä. Ja ehkäisee näin kakkostyypin diabetesta.

Amerikkalainen kasvilääketieteen tohtori Jamea A. Duge, joka on yksi maailman johtavista luontaislääkinnän asiantuntijoista, esittää aika vaikuttavan ajatuksen. En tiedä uskoako vai enkö:


Hänen mukaansa granaattiomena saattaa helpottaa vaihdevuosioireita jopa paremmin kuin hormonikorvaushoito. Granaattiomena sisältää kaikista kasveista eniten kasviestrogeeniä. Granaattiomenalla on hormonikorvaushoidon hyvät puolet.  Mutta vähän tai ei  lainkaan sen huonoja puolia.

Mehu maksaa kaupasta riippuen reilut 5 €. Saatavana muun muassa K-marketeista, Citymarketeista, Prismasta, Tokmannilta.

Oletko kokeillut granaattiomenaa ja mitä  pidät siitä?





Lähteet:Fitnea, valioravinto; henni.auvinen@ilmedia.fi; James A. Duke Parantavien ruokien opas; kuvat omat ja Pixabay







12 kommenttia:

  1. Hyvät terveysvaikutukset tuntuu olevan tuolla granaattiomenalla, noita en ole tiennytkään. Itse en ole kiinnostunut oikein noista etelän hetelmistä, suosin kotimaan tuotteita ja erityisesti metsän antimia. Mainitsit että sinulla on vaivana kilpirauhasen vajaatoiminta, oletko kokeillut vyöhyketerapiaa? Mukavaa päivää sinulle Marja :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pihakeiju, kommentistasi.En itsekään tiennyt noista terveysvaikutuksista kuin pari vuotta sitten. Mutta kun aloin juoda sitä aamuisin, ihoni kunto parani selvästi. Ja liekö sillä vaikutusta myös siihen, ettei vaihdevuosista kuulu mitään. Soijassa on myös paljon kasviestrogeenia. Minäkin tykkään kovasti marjoista ja teen niistä joka toinen päivä smoothieta. En ole kokeillut vyöhyketerapiaa. Voisin hyvinkin kokeilla. Teen mitä vain, että muun muassa tämä väsymys, lihominen ja palelu loppuu. Leppoisaa keskiviikko iltaa sinulle!

      Poista
  2. Komea lista terveysvaikutuksista. En ole juurikaan granaattiomenaan tutustunut, mutta tämän postauksen jälkeen tekee mieli tutustua :)
    Mukavaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Merimiehen vaimo, kommentistasi. Huomasin itse aivan selkeästi, että ihoni kunto parani granaattiomenamehusta. Mukavaa keskiviikko iltaa sinulle!

      Poista
  3. Onpa granaattiomenan terveysvaikutusten lista pitkä.
    Saatan vaikka kokeilla. Kiitos vinkistä!
    Hyvää illan jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirsti, kommentistasi. Granaattiomenaa on käytetty noin 3000 vuotta nimenomaan terveysvaikutusten ja ihon vuoksi. Täytyy siinä siis olla jotakin vaikutusta. Kivaa iltaa sinulle!

      Poista
  4. Enpä olisi uskonut että granaattiomenalla on noin paljon hyviä terveysvaikutuksia. Katsoin tuota listaa mihin sitä voisi käyttää, mutta kun nyt ei ole mitään noista, (kop, kop koputan puuta) verenpainekin alhainen - eikä vaihdevuosiakaan kuulu - mutta ihon vanheneminen tietysti näillä kymmenillä on asia, mihin voisi kiinnittää huomiota. En ole kokeillut tuota mehua mutta aion katsoa paikkakuntani kauppojen hyllyjä sillä silmällä. Minä kasvatan muuten granaattiomena-kasvia siemenestä nyt kolmatta vuotta, toivottavasti selviää hengissä ensi talvesta sisällä, ja kasvaisi oikein isoksi puuksi ja tekisi sitten joskus tulevaisuudessa hedelmiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuulikki, kommentistasi. Vau, kasvatat itse granaattiomenaa ja varmasti se sinun hyvässä ja asiantuntevassa hoidossa tekee vielä joskus hedelmääkin. Sinähän olet terve kuin pukki. Kyllä me naiset ollaan vähän turhamaisia - vaikka joskus vain itsemme tähden - niin että ajattelemme myös ulkonäköämme. Ihminen on esimerkiksi jo kivikaudella halunnut kaunistua koruilla. Kivaa iltaa sinulle.

      Poista
  5. Kilpirauhasen vajaatoiminta marjalla.

    VastaaPoista
  6. Kiitos Anonyymi kommentista. Mistä tiesit? On tosiaan kilpirauhasen vajaatoiminta.

    VastaaPoista
  7. Sinun kuvasi ovat aivan mahtavia kaikissa postauksissasi! Ehkä granaattiomena auttaisi minunkin ihoani... Heittelevät kilpirauhasarvot tekevät kasvojen ihon aivan korpuksi, mikään ei auta. Kun tiedät niin paljon kaikenlaista, olisiko muuta vinkkiä rutikuivaan ihoon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi riitta k. Minä olen vielä kännykkäkuvaamisessa noviisi. Huomasin vastikään, että horisontit on melkein kaikissa kuvissa kierossa. Hups. Minullakin nuo kilpirauhasarvot heittelee. Enpä tiedä kaikenlaista. Käytän vain luonnonkosmetiikkaa ja ainoa keino minkä keksin kuivaan ihoon on Madaran SOS-voide, joka on erittäin kosteuttava. Rutokuivaa ihoakin kannattaa kuoria, vaikka se ei tulisi ensimmäisenä mieleen.

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!