perjantai 23. maaliskuuta 2018

Päivän vaatteet ja jonkinlaisia mietteitä



Viikko on mennyt hitaasti rahnustaen, kun on pitänyt olla sänkytoipilaana. Naama on kaventunut ja painoa tippunut kolme kiloa. Olen lukenut täysin ehdottomasti kirjatoukkana. Huokaillut. Vältellyt läppäriä. Vaikka nyt olisi aikaa opetella digiä. Tosin aivot ovat jähmeät, koska en ole saanut liikuntaa. Läppärin saa sänkyyn. Mutta kun ei. Niin ei. Blogijuttuja olen tehnyt. Samoten käynyt facebookissa ja instagrammissa.



Minulla on ollut vajaan vuoden älypuhelin. Mutta en vieläkään osaa käyttää sitä kuin puheluihin ja kuvien ottamiseen. Sitäkin voisi harjoitella. Joku päivä. Sitten tulevaisuudessa. Joskus.



Mekko on toissa talvena ostettu. Merkki Anna Field. Musta sopii tämän hetken tunteisiin. Poskipuna kalpealle naamalle. Kuvat taas vaihteeksi samanlaisia ja epäselviä. Tytär otti kiireissään, kun oli menossa kirjastoon lukemaan pääsykokeisiin. Kerrankaan hän ei käskyttänyt. Sain olla miten olin. Sehän minulle sopi.



Se on jännää ja toisaalta pelottavaa, että en muista mitään sairaalassa olon alun kolmelta päivältä. Kysyin mieheltä millainen minä olin: tosi sairas ja mahdoton.



Hän oli tullut sairaalaan joutumiseni seuraavana päivänä minua katsomaan. Olin nukkunut. Hän oli herätellyt minua. Minä olin herännyt ja siristellen katsonut häntä ja sanonut heti: Nyt minun pitää piristyä. Haluan suihkuun. Mies oli ajatellut, että eihän tuo varmasti tolpillaan pysy. Ja sanonut, että ei nyt vielä kannata ja tuo tippapullokin on.



Minä olin vänkännyt vastaan: Varmasti menen. Olin yrittänyt päästä sängystä ylös. Mutta se ei kovan yrittämisenkään jälkeen  ollut onnistunut. Olin vaatinut miestäni nostamaan tai vetämään minut pois sängystä. Kun mies ei ollut suostunut. Olin päästänyt perusteellisen kiroiluryöpyn. Miehen mukaan turkkilainen merimieskin olisi jäänyt kakkoseksi. Sitten olin puhissut sängyssä ja nukahtanut.



Mies sanoi, että olin näiden kolmen päivän aikana kuvitellut olevani terve. Siksi änkyröinyt. Viharyöpyt olivat rapsahtaneet miehen naamalle kuin paksu oksa ikkunaan. Lopuksi mies sanoi: Sinun seurassasi - kun olit valveilla - oli melkein mahdoton olla. Sanoin varmasti hoitajillekin typeriä ja uppiniskaisia asioita.


Se siitä saraalassa olemisesta. Haluaisin unohtaa koko sen ajan. Turpoamisen ja askelkyykyt sairaalan käytävällä. Lopulta nekin kiellettiin.





Odotan kevättä ja puutarhahommiin pääsyä. Mutta täällä vain tupruttaa lisää lunta. Vanhempi kissa Serefina on ollut melkein koko ajan kanssani sängyssä. Huomasin tai kuulin, että hän kuorsaa. Mikä on aika omituista kissalle. Hän on kyllä muutenkin erikoinen. Puhelias. Moikkaa aina. Katsoo suoraan silmiin. Hänellä on erittäin kuuluva ja kantava ääni. Jos voimat alkaakin vanhuuden takia olla vähissä, hän korvaa ne vaativan kovalla äänellään.



Hyvää viikonloppua kaikille!




Lähteet: kuvat tyttären, viimeinen kuva oma

6 kommenttia:

  1. Kiva postaus: Kertoo persoonastasi, vaikka myös sairauden aiheuttamista vaivoista, joista toivon että pääset pian eroon. Varmasti pääsetkin, kun taidat olla aika sisukasta sorttia :)

    Mukavaa lepäilyviikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Eeva, kommentistasi. Pikkuhiljaa tässä parannutaan. Kävin eilen ja tänään jo pienen kävelylenkin ulkona. Pidän viikonlopun sometaukoa muuten, mutta ehkä sunnuntaina postaan jutun.Askartelen lempiharrastukseni lukemisen parissa. Mukavaa viikonloppua sinulle.

      Poista
  2. Kiitos Marja tästä avoimesta postauksesta. Olen kai sanonut ennenkin, että sinun säärilläsi käyttäisin vain lyhyitä mekkoja. Tämä mekko on kaunis ylläsi. Ehkä kukaan meistä ei esiinny edukseen, kun on oikein kipeä. Älä ala rehkimään liian aikaisia. Anna itsellesi aikaa toipua.
    Mukavaa viikonloppua kirjojen ja Serefiinan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirsti, kommentistasi. En ole aikaisemmin kiinnittänyt huomiota sääriini. Kaipa ne on sitten ihan mukiinmenevät. Olen maannut ihmeellisen kiltisti sängyssä. Nyt parina päivänä olen ollut ulkona ensimmäisiä kertoja kolmeen viikkoon. Tehnyt pikkulenkkejä kävellen.Ihmeellistä miten raikas ulkoilma piristää.

      Poista
  3. Vilpittömästi olin niin surullinen, kun aviomiehelläni todettiin Parkinsons-tauti 2 vuotta sitten, kun hän oli 49-vuotias. Hänellä oli ojennettu asento, vapina, oikea käsi ei liiku ja myös sykkivä tunne kehossaan. Hänet asetettiin Senemetiin 8 kuukaudeksi, minkä jälkeen Siferol otettiin käyttöön ja korvattiin Senemetillä. Tänä aikana hänelle diagnosoitiin myös dementia. Hän aloitti hallusinaatiot, menetti yhteyden todellisuuteen. Epäillään, että se oli lääkitystä, otin hänet pois Siferolilta (lääkärin tietämyksen mukaan) ja aloitin hänet tohtori Itohanilta tilaamallamme luonnollisella kasviperäisellä koostumuksella. Hänen oireensa heikkenivät täysin Dr Itohan HERBAL Formula- tai Parkinsons-taudin luonnollisen 3 viikon käytön aikana. yrttivalmiste. Hän on nyt melkein 51-vuotias ja pärjää hyvin, tauti on täysin käännetty! aviomieheni parani ja nyt aviomiehelläni ei ole Parkinsonsia, menin sairaalaan, joka sanoi, että Parkinsonille ei ole parannuskeinoa, ja ilmoitin heille aviomieheni paranemisesta ja he olivat yllättyneitä. ota yhteyttä tohtori Itohaniin myös muiden useiden sairauksien varalta ja saat neuvoja avioliittoasioiden hoitamiseen. Hän on hyvä mies
    Sähköposti greatcureman@gmail.com
    Whatsapp +2348152855846

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommentistasi Alana. Upeaa, kun miehesi parantui täysin - jos oikein ymmärsin - kasvirohdoilla, ja saatte varmasti olla yhdessä monia, monia vuosia. Minä uskon vain lääketieteeseen tuon minun toistuva sappihaimatulehduksen hoidossa. Hoito tehoaakin aina noin viikossa. Sen jälkeen on kipua vielä noin kuukauden. Pysy terveenä. Odotellaa kesää.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!